That girl. (biologian luokka)

// Manamia odottelen tänne. ^^ //


Isabel Fay oli ensimmäistä päivää uudessa lukiossaan. Aamulla häntä oli pelottanut uusi koulu ja uudet ihmiset, mutta itsevarmasti hän oli kävellyt korkeilla koroillaan kouluun. Hän halusi kovasti päästä tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta ketään mielenkiintoista ei ollut sattunut silmään. Pelkkää massaa ainoastaan.
Itsevarmana Isabel kopsutteli käytävää pitkin etsien tyhjää luokkaa. Hänellä oli hyppytunti ja Isabel halusi tehdä läksynsä rauhassa. Kirjastossa oli ollut liikaa hälinää ja siellä hän ei voinut keskittyä. Vaikka koulu ei tyttöä kiinnostanut hirveästi, hän halusi antaa hyvän ensivaikutelman opettajille.

Biologian luokka näytti tyhjältä ja tyttö käveli sinne. Hän valitsi hyvän nurkkapaikan ja alkoi kaivaa violetista olkalaukustaan fysiikan ja kemian kirjoja. Vaikeimmat ensin, hän ajatteli ja alkoi raapustella tehtäviin vastauksia.
Vaaleat kiharat valahtivat pian hänen kasvoilleen ja keskittyen hän yritti ymmärtää molekyylien rakennetta. Hän todellakin kaipasi jonkinlaista piristystä.


// plääh, tuli aika tylsä. en oikeen tienny mistä alottaa, joten kirjotin vaan jotain :'D //

Manamin aamu oli mennyt oikein leppoisasti ja hän oli loistavalla tuulella. Hän asteli reippaasti käytävillä etsien jotakuta, jonka kanssa viettää tämä hyppytunti. Kävellessään biologian luokan ohi, Manami huomasi, että siellä oli joku. Hän teki U-käännöksen ja hiipi hiljaa luokkaan, varoen kopsuttamasta korkokengillä lattiaan. Manami hiipi hiljaa kuin kissa tuon blondittaren taakse, nuuhkaisi tuon hattarantuoksuisia kiharoita ja katsahti sitten mitä tuo oikein puuhasi. Tyttö näytti tekevän läksyjä. Manami hymähti rikkoen hiljaisuuden ja paljastaen läsnäolonsa, kiertäen sitten blondittaren eteen. Manami istahti pulpetille fysiikan ja kemian kirjojen päälle. Seuraavaksi Manami otti kädellään hellästi kiinni blondin leuasta, kohotten tuon kasvot itseensä päin. Manami loi arvioivan katseen blondin kasvoihin ja tokihan ne - varsinkin tuon suuret silmät - tätä miellyttivät. Manami päätti, että tuon tytön hän seuraavaksi kierittelisi pikkurillinsä ympärille, saadakseen kolmihenkiseen jengiinsä sievän lisäyksen.

Manami laski kätensä syliinsä, hymyillen seksikkään tuttavallisesti. "Olen Manami Whitney, kutsu Manaksi", Manami esittäytyi itsevarmasti, ehkä jopa käskevään äänensävyyn, sipaisten pitkiä, tummanruskeita hiuksiaan pois kasvoiltaan. "Kukas sinä olet?" Manami kysyi luoden ääneensä taitavasti uteliaan sävyn, vaikka oikeasti tytön nimi ei ollut tämän mielestä niin mielenkiintoinen asia. Eniten Manami halusi tietää, mitä blonditar tästä ajatteli ja saisiko Manami hänet helposti tarttumaan koukkuun, vai pitäisikö hänen alkaa juonittelemaan kuten Tinon suhteen oli käynyt.

Isabel kuuli pienen hymähdyksen takaansa ja äkkiä hänen kirjojensa päällä istui kaunis nuori nainen. Paljon mielenkiintoisempaa kuin kemian ja fysiikan kaavat. Tyttö otti kiinni Isabelin leuasta ja kohotti sitä hellästi itseensä päin. Isabel katsoi tyttöä intensiivisesti silmiin.

Pian tyttö laski kätensä syliinsä ja hymyili esittellen itsensä. "Olen Manami Whitney, kutsu Manaksi. Kukas sinä olet?" Isabel ei aikonut jäädä toiseksi, vaan nousi ylös ja kiersi sulavalla liikkeellä Manamin viereen. Hän tarttui tytön käteen vetäen hänet lattialle pulpetilta. Isabel pyöräytti tytön kerran hitaasti ympäri samalla katsellen arvioivasti. Manami oli hoikka, mutta varsin muodokas tyttö. Kauniit aasialaiset piirteet ja pukeutuminen muodikasta. Sen jälkeen Isabel katsoi tyttöä silmiin ja hymähti hyväksyvästi.

"Isabel Fay, uusi täällä." Isabel sanoi ja palasi pulpettinsa ääreen. Keräsi kirjat laukkuunsa ja katsoi tyttöä kysyvästi. "Hyppytunti? Täällä on tylsää, mennään jonnekin muualle." Isabel nappasi laukkunsa ja lähti kävelemään kohti käytävää. "Tuletko Manami?" Isabel käännähti Manamia kohti ja hymyili houkuttelevasti.

Manamin esittäydyttyä blonditar nousi ylös ja kiersi sulavalla liikkeellä hänen viereensä. Manami ehti jo ihmetellä mitä tyttö oikein puuhasi, mutta piti kasvoillaan itsevarman ja näennäisen välinpitämättömän ilmeen, tutulla omahyväisellä hymyllä koristettuna. Seuraavaksi blonditar tarttui mutkitta Manamin käteen, mikä sai hymyn tämän kasvoilla levenemään. Rohkea ja määrätietoinen tyttönen oli siis kyseessä. Manami oli tyytyväinen siihen, että oli tehnyt U-käännöksen. Blonditar veti Manamin alas tuolilta. Taas hän peitti kysymysmerkin itsevarmalla ja näennäisen välinpitämättömällä ilmeellä. Seuraavaksi Manami tajusi tytön pyöräyttävän tämän ympäri. Jaahas, vai että tällaista. Saadessaan hyväksyvän hymähdyksen osakseen, Manami oli varsin tyytyväinen.

"Isabel Fay, uusi täällä", blonditar esittäytyi viimein Manamille, istahtaen pulpettinsa ääreen. Isabel. Nätti nimi, Manami ajatteli, muttei kehunut ääneen. Ainakin tähän mennessä kaikki oli mennyt hyvin, joten ei ylimääräisiä huomionosoituksia, joten ei kehuja ja mielistelyä ellei tilanne ala kääntyä toiseen suuntaan. Manami tunsi pakonomaista tarvetta "kerätä" Isabel jengiinsä ja sen päämäärän hän aikoi tavoittaa. Manami katseli kuinka Isabelin kirjat sujahtivat laukkuun. Ai jai, eikös läksyt jääneet puolitiehen? Manami päätti tarpeen tullen tarttua siihen. "Hyppytunti?", Isabel kysäisi ja Manami nyökkäsi tuolle, antaen silmiensä levätä Isabelin upeissa, suurissa silmissä. "Täällä on tylsää, mennään jonnekin muualle", Manami kuuli Isabelin sanovan. Vaativa tyyppi, Manami ajatteli katsellessaan kuinka Isabel asteli kohti käytävää, katseen käväistessä tuon siron takapuolen luona. "Tuletko Manami?" Manami ymmärsi, että tyttö yritti olla vaikeasti tavoiteltavissa... vai pitäisikö sanoa, vaikeasti koulutettavissa.

Manami siristi silmiään. "Mene sinä vain. Jos haluat seuraa, saat luvan jäädä tänne", Manami sanoi katsahtaen ympärilleen. Tietenkään luokassa ei ollut mitään mielenkiintoista tekemistä, mutta jos hän menisi Isabelin perään, voisi helposti kuningattaren kruunu pudota Manamin päälaelta Isabelin blondien hiusten koristeeksi. Ja siitä kruunustahan Manami ei aikonut missään nimessä luopua. Mitäpä tuo blondi sillä edes tekisi? Hän oli vain yksi noviisi muiden joukossa, eikä hän siis varmasti omistaisi niin paljoa valtaa kuin Manami omisti tällähetkellä. Manami oli onnistunut luomaan suhteita niihin koulun vaikutusvaltaisimpiin tyyppeihin, jotka olivat valmiita tekemään Manan vuoksi mitä tahansa. Manami tunsi olonsa itsevarmaksi ja rauhalliseksi, katsellessaan siinä pää kallellaan Isabelia.

Isabel katsoi Manamia suurilla silmillään ja odotti vastausta. Samaan aikaan hän antoi katseensa kiertää pitkin tytön vartaloa. Isabel oli pienestä pitäen aina tiennyt mitä tahtoi ja tuon tytön hän tahtoi juuri tällä hetkellä. Mutta mitään pelejä hän ei alkaisi pelaamaan.
"Mene sinä vain. Jos haluat seuraa, saat luvan jäädä tänne", Isabel kuuli tytön vastaavan. Isabel katsahti tyttöä, jonka pää oli kallellaan. Ahaa, no onneksi vaikeasti tavoiteltavat kiinnostivat ja tavallaan myös kiihottivat Isabelia. "Hei, mä en ala pelaamaan mitään pelejä. Oon saanu niistä tarpeekseni. Mulle on turha esittää diivaa. Itsevarmuus on kyllä plussaa, sitä ei tunnu täällä monelta löytyvän." Isabel virnisti leveästi silmät säihkyen ja pyöritti kiharaa sortuvaa sormensa ympärille.

"Mietin vaan, että jossain muualla vois olla vähän viihtyisämpää. Joten miten ois? Saat valita paikan." Isabel sanoi käheällä, hieman viettelevällä äänellä. Samalla hän suoristi varsin lyhyen hameensa helmaa ja suoristi toppiaan.
Sitten Isabel jäi odottamaan oven luo. Hän naputti kenkänsä korkoa lattiaa vasten. Oikeasti hän ei ollut tylsistynyt, mutta halusi antaa Manamille sellaisen kuvan. Lisäksi Isabel ei pitänyt odottamista ja toivoi tytön tekevän nopeasti päätköksensä. Hän ei suostuisi tuon pieniin oikutteluihin, ne lähinnä saivat hänen ärsyyntymään. Isabelin entisessä koulussa oli ollut tarpeeksi tuollaisia diivoja, jotka luulivat todella olevansa jotain. Manami oli kuitenkin jotain, johon Isabel halusi tutustua.. makuuhuoneenkin puolella.


//jäi vähän lyhyeksi : < //

Manamia suututti. Suututti niin hirveästi, että vain vaivoin hän sai estettyä käsiään puristumasta nyrkkiin. Ja vain vaivoin hän sai pidettyä kasvoillaan sen hymyn, jolla hän yleensä sai kenet tahansa tekemään mitä tahansa. Minkälaisena Isabel oikein Manamia piti?! Pieni pirullinen ääni Manamin päässä huusi 'huora', mutta hän siirsi sen syrjään. Nyt nimittäin ei ollut aikaa ahdistua sanaan liittyvistä seitsemän vuoden takaisista muistoista, mitkä eivät missään nimessä olleet mistään mukavimmasta päästä. Tyttö muisti yhä elävästi, kuinka viinanhajuinen papparainen kiskoi väkisin hänen yltään vähäisimmätkin vaatekappaleet, tunkeutuen väkisin sisään... hän muisti sen kivun ja kuuli korvissaan yhä kirkunansa. Manamia alkoi päätöksestään huolimatta ahdistaa, mutta sitä hän ei Isabelille näyttäisi. Hän päätti nyt keskittyä tytön kouluttamiseen muistojensa sijaan.

"Mietin vaan, että jossain muualla vois olla vähän viihtyisämpää. Joten miten ois? Saat valita paikan." Isabel ehdotti, mutta Manami jätti huomioimatta tuon viettelevät eleet ja äänensävyn. Korkokengän aiheuttavan naputtavaan ääneen, mikä kajahteli tyhjässä luokkahuoneessa, Manami kuitenkin kiinnitti huomionsa. Neiti halusi näemmä saada vikkelän vastauksen. Manami hymyili pirullisesti, venyttäen tahallisesti vastausta. Hän asteli Isabelin luoksi, kiskaisi tuon kädestä peremmälle luokkaan ja laittoi oven perässä kiinni. "No mutta, tämähän on varsin hyvä paikka olla", Manami sanoi, yrittäen vikkelästi keksiä perusteluja väitteelleen. "Ensinnäkin, täällä saa olla rauhassa. Ovi katsos on lukossa", tässä välissä Manami painoi kätensä kahvalle, eikä ovi auennut. "Ulkopuoliset pääsevät sisälle vain avaimilla, ja kyseiset avaimet ovat bilsanopettajalla, jolla ei ole tänne asiaa vielä pariin tuntiin. Täällä siis voi tehdä täysin rauhassa aivan mitä tahansa", Manami loi vetoavan katseen Isabeliin.

Jos Isabel vielä inttäisi vastaan, Manami kyllästyisi. Liian vaikeasti tavoiteltavissa olevat ihmiset vain eristäytyivät muista itsekkyytensä vuoksi. Sitäpaitsi, eihän Manami mitään menettäisi vaikka jättäisi leikin tähän. Isabelista ei ollut ottamaan kruunua Manamin päälaelta.

"No mutta, tämähän on varsin hyvä paikka olla", Isabel pyöritteli silmiään turhautuneesti Manamin selitykselle. Hohhoijaa, hän ajatteli. "Ensinnäkin, täällä saa olla rauhassa. Ovi katsos on lukossa. Ulkopuoliset pääsevät sisälle vain avaimilla, ja kyseiset avaimet ovat bilsanopettajalla, jolla ei ole tänne asiaa vielä pariin tuntiin. Täällä siis voi tehdä täysin rauhassa aivan mitä tahansa". Isabel naurahti. Hän katsoi Manamia tarkasti. Hän huomasi tytön katsovan vetoavasti ja Isabel kohautti olkapäitään. Isabel nautti ihmisten kiusoittelusta, eikä voinut vastustaa kiusausta. Hän virnisti.

"Mitäs sulla oli mielessä?" Isabel kysäisi vihjailevasti ja tiputti laukkunsa maahan. Sen jälkeen hän liikahti lähelle Manamia ja kosketti tämän kasvoja. Isabel pujotti sormensa Manamin tummien hiusten lomaan ja vei päätään lähemmäs.
"Jotain tälläistako?", hän kuiskasi ja kosketti huulillaan kevyesti tytön kimmoisia huulia. Sitten hän suuteli Manamia kevyesti ja näykkäisi tytön ylähuulta kysyvästi.
Tämän jälkeen Isabel vetäytyi suudelmasta ja katsoi tyttöä silmiin. Hän kumartui tytön korvan luo. "Luulitko mua niin helpoksi?", Isabel sanoi ja siirtyi kauemmas Manamista. Vaikka Manami houkuttelikin häntä suunnattomasti, Isabel halusi nähdä vaivaa viettelyyn.

"Seksiä luokkahuoneessa? Tehty jo. Parin opettajankin kanssa edellisessä koulussa. Vanha juttu.", Isabel tokaisi ja seurasi tarkasti tytön reaktioita. "Keksi jotain omaperäisempää."

"Mitäs sulla oli mielessä?" Isabel kysyi. Manami tunsi Isabelin sormien pujottautuvan tämän hiuksien lomaan. Hänen ilmeensä ei värähtänyt, eikä hän vetäytynyt pois. "Jotain tälläistako?" Manami kuuli Isabelin kuiskaavan ja tunsi seuraavaksi tytön pehmeät huulet omillaan. Pieni sähkövirtaus kulki läpi Manamin kehon, mutta itsepintaisesti hän oli kuin mitään ei tapahtusi, eikä vastannut tuon suudelmaan. "Luulitko mua niin helpoksi?" Manami kuuli Isabelin kuiskauksen korvassaan. Seuraavaksi Isabel vetäytyi kauemmas Manamista. Manamin kasvoille tuli omituinen, hiukan vino hymy.

"Seksiä luokkahuoneessa? Tehty jo. Parin opettajankin kanssa edellisessä koulussa. Vanha juttu." Luuliko Isabel tekevänsä vaikutuksen noilla kerskailuillaan? Manami itse oli samaa toimintaa harjoittanut monenkin ihmisen kanssa, mutta ei tyydyttääkseen halujaan, vaan saavuttaakseen suurempia etuja. Manamia melkein nauratti, mikä ilmeni sillä, että tämän hymy leveni entisestään ja silmissä oli naurava pilke. "Keksi jotain omaperäisempää." Isabel päätti puheensa. Manami kohotti kulmiaan. "Kuule, en ole sellainen diiva huora kuin sinä näytät luulevan", Manami loi pisteliään katseen Isabeliin. "Minä en anna kenelle tahansa. Annan niille jotka minua itseäni kiinnostavat", tämä tokaisi ja loi halventavan katseen Isabeliin. Olihan tyttö tietenkin todella houkutteleva pakkaus, mutta tuo näytti luulevan itsestään liikoja, mikä ärsytti Manamia suunnattomasti. Sitäpaitsi, Manami ei suostunut kenenkään manipuloitavaksi. Hän oli se, joka manipuloi muut tekemään niin kuin hän haluaa.

"Yritä mitä tahansa temppua, et tule saamaan minua tanssimaan pillisi mukaan. Minä en niiaa ketään", Manami sanoi tylyn totuudenmukaisesti. Manamin leveä hymy vaihtui siihen vinonpuoleiseen hymyyn. "Jos sinä haluat minua, saat luvan tehdä niin kuin minä haluan. Muussa tapauksessa saat nyt lähteä etsimään toista tyttöä tyydyttämään halujasi", Manami käveli Isabelin ohitse ovelle, painoi kätensä oven kahvalle...

Isabel oli aavistanut, ettei Manami aikonut vastata hänen suudelmaansa. Mutta ei se Isabelia vaivannut, hän kyllä pääsisi maistamaan noita huulia vielä uudemman kerran.

"Kuule, en ole sellainen diiva huora kuin sinä näytät luulevan", Isabelin silmät pyöristyivät. Mistä tyttö tuollaisen käsityksen oli saanut? Diiva ehkä, muttei huora. Isabel hymähti. "Minä en anna kenelle tahansa. Annan niille jotka minua itseäni kiinnostavat" Isabel katsahti Manamia ja sai osakseen halventavan katseen. Kiusaaminen oli vissiin sattunut arkaan paikkaan.

"Yritä mitä tahansa temppua, et tule saamaan minua tanssimaan pillisi mukaan. Minä en niiaa ketään", sen Isabel oli jo osannut päätelläkin. Mutta hän ei halunnut keskeyttää tyttöä, Isabelia kiinnosti mitä muuta tuo tyttö vielä sanoisi. "Jos sinä haluat minua, saat luvan tehdä niin kuin minä haluan. Muussa tapauksessa saat nyt lähteä etsimään toista tyttöä tyydyttämään halujasi", samalla Manami käveli Isabelin ohi ja tarttui ovenkahvaan. Ahaa, että tämmöistä sitten.

Isabel käännähti Manamin perään ja painoi kätensä Manamin käden päälle. Isabel tarttui tytön käteen ja veti hänet luokan keskelle. Isabel katsoi Manamia silmiin edelleen pitäen tytön kädestä kiinni.

"Ensinnäkin, mä en ajattele et sä oot huora." Isabel siirtyi lähemmäs tyttöä, katsoi Manamia intensiivisesti silmiin ja piti yhä kiinni tytön kädestä. "Diivamaisuutta sussa on, mutta hyvällä tavalla. Toisekseen, mä en oo täällä tyydyttämässä halujani, vaikka houkutteleva oletkin. Kolmanneksi, mä en myöskään tanssi kenenkään pillin mukaan ja mulla ei ole tarvetta tanssittaa muita." Isabel luetteli mieleensä tulleet asiat ja toivoi, että Manami ei jatkaisi oikutteluaan pidempään. Sellaista hän ei jaksaisi.

Isabel liikahti kauemmas ja päästi irti tytön kädestä. Sen jälkeen Isabel istahti takana olleelle pulpetille ja katseli Manamia.

Manami tunsi käden omansa päällä. Manami olisi halunnut lähteä, mutta hän antoi Isabelin vetää itsensä luokan keskelle. "Ensinnäkin, mä en ajattele et sä oot huora." Manami oli jo tuhahtaa epäuskoisena, mutta katsoessaan Isabelin silmiin, tuon intensiivisyys vakuutti. "Diivamaisuutta sussa on, mutta hyvällä tavalla. Toisekseen, mä en oo täällä tyydyttämässä halujani, vaikka houkutteleva oletkin. Kolmanneksi, mä en myöskään tanssi kenenkään pillin mukaan ja mulla ei ole tarvetta tanssittaa muita." Manami kuunteli Isabelia. Häntä nolotti hieman. Ehkä muistot olivat kuitenkin saaneet tämän ylireagoimaan. Nyt Isabel sai tästä varmaan jonkun itkupillin kuvan, vaikka eihän Manami edes ollut itkenyt.

"Joo... taisin hiukan ylireagoida", Manami sanoi rykäisen ja oikoen toppinsa helmaa. "Jostain syystä mulle tuli jotain mun vanhoja muistoja mieleen...", Manami sanoi istahtaen läheiselle pulpetille. "Kun mä olin kymmenen vuotta vanha, semmonen naapurin juopunut vanhus raiskas mut. Koko session ajan se jaksoi kutsua minua huoraksi ja puhua muutakin rivoa", Manami kertoi, eikä hän pian enää kehdannut katsoa Isabelia, vaan tujotti korkokenkiensä kärkiä. Hän ei viitsinyt jatkaa, sillä ei edes ymmärtänyt, miksi oli alunperinkään alkanut kertomaan asioistaan, joista hän oli kertonut aiemmin vain psykologille ja parille ystävälleen.

"En siis ole niin herkkänahkainen kuin annoin kai ymmärtää... tai jos olenkin, niin minulla on varsin hyvä syy", Manami mutisi lähinnä itsekseen.

// Töks töks töks... <__< //

Manami näytti todella kuuntelevan Isabelia. Hyvä juttu, Isabel ajatteli. "Joo... taisin hiukan ylireagoida", Isabel nyökkäsi ymmärtävästi ja hymyili tytölle lempeästi. "Jostain syystä mulle tuli jotain mun vanhoja muistoja mieleen...", Isabel kuunteli tarkasti Manamin kertomusta raiskauksesta, jonka tyttö oli kokenut 10-vuotiaana. Manamin katse kääntyi pois Isabelista omiin kengänkärkiinsä ja Isabel tunsi myötätuntoa tyttöä kohtaan.

"En siis ole niin herkkänahkainen kuin annoin kai ymmärtää... tai jos olenkin, niin minulla on varsin hyvä syy", Isabel palasi takaisin tytön lähelle. Hellästi hän kosketti tytön leukaa ja nosti päätä ylöspäin. "Anteeks, mä.. mä en tiedä mitä sanoa. Tuo on ihan kauheeta. Kenenkään ei pitäs joutua kokemaan tuollaista." Isabel katsoi tyttöä ja hymyili varovasti. Hellästi Isabel kietoi kätensä tytön ympärille ja toivoi sen karkottavan huonoja muistoja Manamin mielestä.

"Herkkyys ei oo huono asia ihmisessä, musta se on kaunista." Isabel totesi lähes kuiskaten ja vain pysytteli Manamin lähellä liikkumatta suuntaan tai toiseen.

//tulipa herkkää tästä, vähän lyhyehköksi jäi kyllä //

Manami ei nostanut katsettaan korkokenkiensä kärjistä ennen kuin Isabel nosti hänen leukaansa, jolloin Manami katsoi suoraan Isabelin suuriin myötätuntoisiin silmiin. "Anteeks, mä.. mä en tiedä mitä sanoa. Tuo on ihan kauheeta. Kenenkään ei pitäs joutua kokemaan tuollaista." Seuraavaksi Manami tunsi Isabelin halaavan häntä. Lämmin tunne helähti Manamin kehon läpi ja hän tunsi pahuuden peruuttavan mielensä päältä jonnekin taka-alalle. Manamia alkoi hymyilyttää. Ihan vähän vain. Sen verran, että hymyn saattoi juuri ja juuri huomata. "Herkkyys ei oo huono asia ihmisessä, musta se on kaunista." No, kai se oli, mutta Manami ei haluaisi näyttää herkkää puoltaan kuin harvoille ja valituille. Nuuhkaistuaan Isabelin blondeja hattarantuoksuisia kiharoita, Manami tiesi saaneensa juuri ystävän ja lisäyksen jengiinsä.

Tyytyväisenä itseensä Manami työnsi hellästi Isabelin kauemmas itsestän. "Kiitti, Bel", Manami antoi huuliensa muodostaa nuo kaksi sanaa, joista ensimmäisen saattoi kuulla vain hyvin harvoin. Siksi siitä kannatti olla tosissaan ylpeä. "Tästä ei sitten puhuta kenellekään", Manami sanoi painokkaasti, luoden vielä varoittavan katseen Isabelille, vaikka uskoikin sen olevan turhaa. Manami halusi uskoa siihen, että Isabel olisi luotettava. Sitten Manami hymyili tavalla, mikä viesti Manamin olevan taas niin hyvällä tuulella, kuin hän oli ollut ennen biologian luokkaan tupsahtamista.

"Mulla alkaa kohta ilmaisutaito, joten taidan lähteä luokkaa kohti", Manami totesi vilkaistuaan biologian luokan seinällä olevaa kelloa, mikä tikitti tasaisesti sekunnin välein. Hän kaivoi repustaan pienen lappusen, johon hän oli kirjoittanut siistillä käsialalla nimensä, puhelinnumeronsa, osoitteensa ja messenger osoitteensa. Hän ojensi lappusen Isabelille. "Ota yhteyttä milloin tahansa." Sen sanottuaan Manami soi vielä säihkyvän hymyn Isabelille, asteli sitten korkokengät itsevarmasti lattiaa vasten kopisten luokan ovelle ja poistui sen kautta luokasta, lähtien suunnistamaan kohti ilmaisutaidon luokkaa.

// Sinä voit vielä vastata jotain, mutta sitten tämä taitaakin olla tässä. Pelaillaan myöhemmin uudestaan. (: //

Manami työnsi hellästi Isabelin kauemmas. "Kiitti, Bel", Manami sanoi ja Isabel hymyili. Ihmiset harvemmin käyttivät hänen nimestään lempinimiä, vaikka ei Isabelilla mitään niistä vastaan ollut. Bel kuulosti oikeastaan aika hyvältä.
Isabel nyökkäsi Manalle vastaukseksi. "Tästä ei sitten puhuta kenellekään", Mana sanoi katsoen Isabelia varoittavasti. "Mulla ei oo tapana huudella toisten asioita ulkopuolisille." Isabel virnisti ja näki hymyn myös Manan kasvoilla.

"Mulla alkaa kohta ilmaisutaito, joten taidan lähteä luokkaa kohti", Isabel hämmästyi kuinka nopeasti aika oli kulunut ja tajusi, että hänellä tulisi kiire seuraavalle luennolle. "Joo, munki pitää kiirehtiä seuraavalle luennolle. Läksyt jäi kyllä vähän kesken.", Isabel naurahti. Sen jälkeen Mana ojensi Isabelille lapun, jossa oli tytön yhteystiedot. Isabel sai osakseen säihkyvän kauniin hymyn ja kehoituksen ottaa yhteyttä milloin vain. Isabel oli onnellinen saadessaan Manasta ystävän. Sitten Mana lähti pois luokasta ja Isabel jäi hetkeksi yksin ennen kuin hän lähti kohti luentosalia.

// nojoo, kirjotin vielä tämmösen tähän. aika turhahan tämä oli, mutta ei se haittaa :'D //