Not standing alone (matikan luokka).

// Isabel täällä odottelee Cainia seuraksiii ^^ //

Isabel kopsutteli korkokengillään kohti matikan luokkaa. Hänellä ei ollut mitään tuntia tosin, vaan tyttö etsi seuraa. Hän katsahti luokkaan ja tuhahti. Ei ketään täälläkään. Olivatko kaikki oikeasti tunneilla? Miten hänellä sitten oli hypäri.. Kiroillen Isabel istahti opettajan pöydän päälle ja avasi laukkunsa.
Levittäen kerroksen puuteria naamaansa Isabel katseli käytävälle. Tyttö puski puuterin takaisin täyteen meikkipussiinsa ja kaivoi suklaapatukan esiin. Eipähän tässä muutakaan tekemistä ole, Isabel ajatteli ja puraisi ekan palan patukasta.

Hiljaa suklaapatukkaa mutustellen tyttö vaipui omiin ajatuksiinsa eikä kuullut lähestyviä askelia käytävältä.


//joo, vähän lyhykäinen tuli :'D en tienny mistä alottaa, mut kai tästä jotain irtoaa.. toivottavasti ^^'' //

// Ei minua lyhkäiset haittaa yhtään. Oma mielipide on että mielummin liijan lyhyt kuin ihan hirveän pitkä. Metrin mittasia o hankala lukea ja vielä hankalampi vastata. x.x //

Laihan tummatukkaisen pojan askeleet kaikuivat tyhjässä käytävässä tämän etsiessä oikeaa luokkaa. Poika kiroaa mielessään; tämä paikkahan oli kuin joky labyrintti, jossa ei ikinä löytäisi tietään oikeaan paikkaan. Cain jatkaa kuitenkin kävelyään, päättäväisenä etsien tietään luokkaan. Hän oli varmasti myöhässä jo ainakin 20 minuuttia. Miksi ihmeessä tämän oli täytynyt nukkua pommiin, niin että kaikki ihmiset olivat jo tunneillaan eikä kukaan voisi neuvoa? Huomaa yhtäkkiä erään luokan oven olevan auki, ja parempien ideoiden puutteessa kävelee kurkistamaan ovesta sisään.

Juuri työntäessään ovea hieman enemmän auki ja ottaessaan ensimmäisen askeleen sisälle luokkaan, onnistuu kuitenkin kompastumaan kynnykseen, joka oli korkeampi mitä tämä oli ajatellut. Kaatuu nenälleen lattialle, päästäen pienen tahattoman ynähdyksen suustaan.

"Au.."

Tuntee jotain lämmintä valuvan nenästä alaspain tämän huulille. Ei saamari! Tämähän vuosi verta. Hätäisesti nousee ylös yrittäen sitten tukkia nenäänsä hihallaan, jottei verta räiskyisi ympäriinsä. Ei huomaa tyttöä, joka istuu opettajan pöydällä, hänen huomionsa oli niin kiinnittynyt hänen verta vuotavaan nenäänsä.

Isabel hätkähti ajatuksistaan ja huomasi syöneensä jo koko suklaapatukan. Oho, tyttö ajatteli ja puski kääreen takaisin laukkuunsa. Samalla hän nosti katsettaan ja näki mustahiuksisen pojan aukaisevan oven ja kompastuvan heti saman tien. Isabel kiirehti pian pojan luo. "Hei, kävikö pahasti?" Isabel kysyi hätäytyneenä. Poika nousi nopeasti ylös ja Isabel näki veren vuotavan pojan nenästä. "Auts, näyttää aika pahalta."

Isabel kaivoi laukustaan nenäliinapaketin ja siirsi pojan käden nenältä. Ei verta nyt hihaan viitsisi pyyhkiä. "Anna minä autan." Isabel kaivoi paketista liinan ja pyyhkäisi varovasti pojan nenää peläten satuttavansa toista.

Isabel katseli poikaa hieman tarkemmin. Silmät olivat aivan mahtavan väriset, myrkynvihreät suorastaan. Mustien hiuksien joukossa näkyi vihreitä raitoja ja vaatetus oli musta-vihreää. Kivannäköinen poika, Isabel ajatteli. Kavereita hän kaipaili, pojat eivät häntä muussa mielessä kiinnostaneet lainkaan.

"Sattuuko tähän vielä paljonkin?" Isabel katsahti poikaa kysyvästi ja hymyili varovasti.

// niinpä, pitempään tekstiin on huomattavasti vaikeempi ja haastavampi ruveta vastaa.. :'D //

Cainin liikkeet pysähtyivät kokonaan huomatessaan tytön, punastuen hieman häpeästä. Hän ei ollut ensin huomannut tyttöä ja nyt toinen jo hössötti tämän ympärillä vuotavan nenän takia. Yrittää muodosta jotain järkevää sanottavaa, mutta ei ehdi puhua sanaakaan ennen kun toinen on jo pyyhkimässä nenäliinalla tämän nenää. Poika jäykistyy paikoilleen entisestään, hän ei ollut tottunut muiden ihmisten kosketuksiin, ja oikeastaan se, että tyttö edes vaivautui auttamaan häntä oli Cainille pieni ihme. Harvoin, siis todella, todella harvoin ihmiset edes vaivautuivat huomaamaan koko pojan olemassa oloa.

"A-- T-tuota... Kiitos." Poika pakottaa itsensä sanomaan edes jotain, ja kiitos olikin ensimmäinen mikä tälle tuli mieleen. Olihan toinen ollut oikeasti tosi ystävällinen tälle, auttaessa tätä.

Katsahtaa tytön kasvoihin, ensimmäisenä huomaten tämän pitkät kiharaiset hiuksensa. Ajatukset pysähtyvät kuullessaan uuden kysymyksen.

"Ei satu", oli pojan lyhyt vastaus. Ei, ei tämä yrittänyt olla töykeä, hän ei vain osannut oikein kommunikoida toisten ihmisten kanssa. Yrittää loihtia kasvoilleen jotain hymyn tapaista, mutta lopputulos näytti pikemminkin hieman enemmän sieltä tuskaisen puolelta olevalta virnistykseltä.

// Mulla on muuten sitten ollut pientä taukoa ropetuksessa, ja mulla on nytten kaksi töpöäkin yhtä aikaa, joten sori jos vastailen vähän hitaasti. ^^' //

Poika punastui, kun Isabel auttoi tätä pyyhkimään verta pojan nenältä. Toivottavasti poika ei ollut säikähtänyt häntä. Poika tuntui jäykistyvän ja Isabel toivoi, ettei ollut tehnyt mitään väärin. "A-- T-tuota... Kiitos.", Isabel kuuli pojan sanovan. "Joo, ei mitään. Toivottavasti mää en säikäyttänyt sua. Pelästyin vaan ku susta vuoti verta." Isabel sanoi varsin anteeksi pyytelevällä äänellä.
"Ei satu", poika vastasi, kun Isabel tiedusteli nenän vointia. Poika yritti ilmeisesti loihtia kasvoilleen hymyä, mutta epäonnistui siinä hieman. Isabel hymyili yhä leveämmin. Poika vaikutti varsin hiljaiselta, mutta mukavalta.

Isabel käännähti ja vei verisen nenäliinan roskiin. Sitten hän käveli takaisin pojan eteen. "Unohdin esitellä itseni. Isabel Fay, olen aika uusi täällä. Entä sinä?" Isabel kysäisi ja pyöritteli kiharoitansa takaisin korvan taakse.


// Mie oon itse asiassa aika aloittelija tässä ropetuksessa. Joten pientä haparointia saattaa olla tekstissä siellä täällä. (: Ei haittaa, vaikka vastailisitkin hitaasti, en itsekään joka päivä kerkeä vastailemaan yms. ^^ //

Tummatukka pyyhkäisi vielä viimeisen kerran hihallaan nenäänsä, tytön vietyä nenäliinan roskiin. Onneksi verenvuoto oli loppunut nopeasti. Katsahtaa tyttöön päin tämän esitellessä itsensä Isabel Fayksi. Haraisee hiuksiaan kädellään ja huomaamattaan alkaa räplätä huulikoruaan huulillaan.

"Mä oon Cain", tämä esitteli itsensä, "Cain Burrow" Ensimmäinen kunnollinen, kokonainen lause tupsahti pojan suulta hiukan luonnottomasti, kuin tämä ei olisi puhunut ääneen ikuisuuksiin.

Poika kyyristyy sitten, alkaen keräillä lattialle levinneitä kirjoja, jotka olivat levinneet ulos laukusta pojan kaatuessa. Kerättyään kirjansa Cain nousee taas seisaalleen asetellen laukun hihnan olkapäälleen kunnolla, ettei se tippuisi uudestaan. Yhtäkkiä tämä muistaa taas mitä varten oli tullut luokkaan.

"Öö, tuota.. sattuisitsä tietään missä tota toi... toi matikan luokka on?", tämä onnistui kysymään, yrittäen tukaduttaa sitä hiljaista puoltaan sisälleen, jotta saisi väännettyä lauseistaan järkeviä.

"Mäkin oon siis... tota.. uus täällä ja en oikein tiedä vielä rakennusta..." Lauseet tuntuivat tulevan vähän turhan pätkittäisinä, mikä poikaa itseään häirihti hieman.

// Sori ko taas kesti vähän, mut meillä oli netti jostain syystä pois pari päivää. D: //