Mensch hab mal Spass

"Miks sä sen sanot mulle nyt? Niin monta vuotta oot jaksanu syyllistää ja nyt pyytelet anteeks. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyllä mä sulle anteeks voin antaa, mut unohtaa en. Mut enköhän mä pärjää sen kanssa" Christiné sanoi.
"Sanon sen vasta nyt koska mussa ei oo ennemmi ollu tarpeeks miestä sanoon sitä. Mä en pyydä unohdusta, ainoastaa anteeks antoa. Oon ollu täys kusipää sua kohtaan kaikki vuodet. Vasta ku olit lähteny, tajusin kuinka tärkee ihmine sä mulle aina olit ollu... meille kaikille" poika puhui hiljaa, katse painettuna alas. Nuorukainen ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa.

"Anna mun auttaa..." tyttö puhui. Nikki ei tiennyt halusiko hän apua, mutta silti hän myöntyi: "Okei, kiitos"

"Haluutsä et mä lähen?" toinen kysyi. Nikki nosti katseensa ja pudisti päätään voimakkaasti. "En halua..." Kun tyttö suli tämän halaukseen, kyyneleet alkoivat valua tunnetusti herkän Heroinin poskia pitkin. "Sä kutsuit mua Christinéksi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen" Se oli totta, nyt Nikkikin tajusi sen. Christinéstä oli automaattisesti väännetty Chris, ilman että tytöltä oli kysytty mielipidettä. Jos rehellisiä oltiin, Nikki ei ollut kutsunut tyttöä tuon oikealla nimellä kuin pari kertaa aikaisemmin. Kun tytöstä oli tullut osa jengiä, oikea nimi oli sitten vain jäänyt.

"Sanon sen vasta nyt koska mussa ei oo ennemmi ollu tarpeeks miestä sanoon sitä. Oon ollu täys kusipää sua kohtaan kaikki vuodet. Vasta ku olit lähteny, tajusin kuinka tärkee ihmine sä mulle aina olit ollu. Meille kaikille" poika puhui hiljaa, katse painettuna alas.
"Kiva että tajusit itekki", tyttö sanoi lyhyesti.

"Anna mun auttaa sua", Christiné sanoi lopulta. Hän tiesi, ettei pojasta voisi olla mitenkään varma, mutta hämmästyi iloisesti kuullessaan pojan myöntyvän.

Christiné sulki itseään huomattasti pidemmän pojan halaukseen.
"Kaikki kutuitte mua aina vain Chrisiks. Ei se ollenkaa haitannu, olihan Chris paljon uskottavampi ja viileempi nimi, kuin Christiné. Mutta nyt Christiné on osa mun persoonaa. Kun mä sanon itselleni 'Christiné', mä voin nähdä mielessäni juuri sen tytön, joka mä olen. On toki päiviä jolloin mä vihaan itseeni enemmän kuin mitään ja niitä päiviä on harmillisen usein. Mulla on vääristynyt kuva itsestäni, mutta mä pärjään sen kanssa. Mä en vaihtais mitään", Christiné sanoi. Hän oli aina ollut hyvin itsevarma ja tiesi mitä halusi. Tänään oli hyvä päivä, tyttö tiesi sen. Hän ei ollut ottanut edes lääkkeitä aamulla.

Tyttö laski painavaksi muuttuneen laukkunsa lattialle ja istahti sen viereen.
"Nikki, muista et mä olen aina sun tukena. Mä autan sua parhaani mukaan ettet ratkee huumeisiin enää, mut sun tulee olla mun luottamuksen arvoinen sitten kanssa. Tai sä menetät mut", tyttö totesi ja tarkoitti mitä sanoi.

//haha kesti vastata kun kone aina sekos just kun sain tän valmiiks nii kirjotin koko jutun kolme kertaa uusiks-.-//

//vihdoin, vanhemmat kyllä osaa välillä olla kusipäitä//

Heroin ei vaivaantunut vastaamaan tytön halaukseen, hän oli täysin ajatuksissaan ja kaikki mitä Christiné sanoi, tuntui kuuluvan jostain hyvin kaukaa. Jos toinen pärjäisi itsensä kanssa, miksei Nikkikin saisi tehdä samaa? Poikaa raivostutti se että Chris puuttui hänen elämäänsä.
"Kaikki kutuitte mua aina vain Chrisiks. Ei se ollenkaa haitannu, olihan Chris paljon uskottavampi ja viileempi nimi, kuin Christiné. Mutta nyt Christiné on osa mun persoonaa. Kun mä sanon itselleni 'Christiné', mä voin nähdä mielessäni juuri sen tytön, joka mä olen. On toki päiviä jolloin mä vihaan itseeni enemmän kuin mitään ja niitä päiviä on harmillisen usein. Mulla on vääristynyt kuva itsestäni, mutta mä pärjään sen kanssa. Mä en vaihtais mitään" toinen selitti. Nikki ei edes jaksanut välittää toisen sanoista, kaikki tuntui valuvan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Nikki istuutui sohvalle hiljaa. Hän ei tiennyt enää miten jaksaisi. Jo pitkän aikaa huumeet olivat olleet ainut syy jaksaa elää. Kaikki tuntui yhtäkkiä niin tyhjältä. Hän joutuisi joko rakentamaan pala palalta elämänsä uudestaan, tai kävelemään kadulle myymään itseään jotta saisi kasaan rahat uutta huumeannosta varten.

"Nikki, muista et mä olen aina sun tukena. Mä autan sua parhaani mukaan ettet ratkee huumeisiin enää, mut sun tulee olla mun luottamuksen arvoinen sitten kanssa. Tai sä menetät mut" Nikki kuuli Christinén sanovan. Todellisuudessa hän ei edes välittänyt vaikka olisi menettänyt tytön, hän oli raivoissaan toiselle vaikkei näyttänytkään sitä.

Christiné huomasi pojan etäisyyden ja sanattomuuden.
"Sun mieli on taas vaihtunut sen suhteen, saanko mä auttaa sua, eikö niin?" Tyttö tokaisi hieman surullisena.
Christiné vaihteli painoa jalalta toiselle ja tuijotti poikaa.
"Sun täytyy pysyä päätökses takana. Valitse kyllä tai ei, molempia et saa. Jos sanot kyllä, mä autan sua. Jos valitset ei, voit unohtaa mut ihan täysin, mä en tule puuttumaan sun elämään silloin enää mitenkään. Enkä mä vastaa sun avun pyyntöihis vaikka kuinka rukoilisit. Sillon sä oot mulle vain ilmaa, pala menneisyyttä ilman tulevaisuutta. Mä tiedän että tää kuulostaa tosi itsekkäältä ja niin edelleen, mutta itse teet valintasi", Christiné sähähti pojalle. Tytöstä tuntui että hän vain toisti itseään ja aikaisempia sanomiansa, mutta Nikki ei vain ymmärtänyt.

"Heroin ryhdistäydy, tee päätökses. Tee tästä molemmille helpompaa." Christiné kuiskasi ja istui lattialle tuijottaen tuota huonossa jamassa olevaa poikaa joka oli ollut hänen läheinen ja tärkeä ystävänsä pitkään.
"Mä en enää tunne sua. Sä olet se sama Nikki joka oot ollut ennenkin. Mutta silti mä en löydä susta sitä samaa ja se on surullista." Vaaleahiuksinen tyttö totesi enemmän itselleen kuin Heroinille.

//anteeks kauhee tauko ja lyhyt tökkivä itseään toistava viesti, inspis on ollu kateissa ja palaileminen on takkuilevaa//

"Mun mieli ei oo muuttunu, se on pysyny samana kokoajan", Nikki tokaisi. Hän tuijotti tyttöä viileästi, tuo ei enää ollut sama Chris kuin ennen - siitä syystä Heroin ei halunnut toisen sekaantuvan hänen elämäänsä.

"Sun täytyy pysyä päätökses takana. Valitse kyllä tai ei, molempia et saa. Jos sanot kyllä, mä autan sua. Jos valitset ei, voit unohtaa mut ihan täysin, mä en tule puuttumaan sun elämään silloin enää mitenkään. Enkä mä vastaa sun avun pyyntöihis vaikka kuinka rukoilisit. Sillon sä oot mulle vain ilmaa, pala menneisyyttä ilman tulevaisuutta. Mä tiedän että tää kuulostaa tosi itsekkäältä ja niin edelleen, mutta itse teet valintasi", tyttö paasasi. Heroin tuijotti toista ilmeettömänä. Kuvitteliko Christiné todella että saisi hänet kääntämään päänsä sillä että uhkasi jättää hänet.

Tyttö istui lattialle ja vaikka Nikki ei enää katsonut tyttöön päinkään, hän tunsi toisen tuijotuksen. "Mä en enää tunne sua. Sä olet se sama Nikki joka oot ollut ennenkin. Mutta silti mä en löydä susta sitä samaa ja se on surullista", Christiné jatkoi. Heroin oli hetken hiljaa, mutta käännettyään katseensa entiseen ystäväänsä päin, hän alkoi puhumaan:
"Kyllä mussa on se kaikki tallella, mut sä oot vaa menettäny sen osan ittestäs joka mut tunsi. Luulekko sä saavas mut kääntämään pääni sillä et alat selittämää mite sä et sit enää välitä musta jos sanon 'ei'?" Pojan ääni värisi hiukan, hän nieli itkunsa ja jatkoi: "Tällä lailla mä oon tähän asti eläny ja tällä lailla mä tuun kuolemaanki" Heroin nousi ylös ja heilautti punaiset hiuksensa olkansa yli.

"Christiné, sä oot mulle tärkee ihminen, mut totuus on se et susta on tullu kunnolline ihminen ja sä oot unohtanu millasta on elää kadulla, taistellen joka päivä hengestään" Pojan ääni oli lämmennyt hiukan ja hänen katseestaan heijastui suru, katkeruus - kaikki ne vuosien aikana padotut tunteet.
"Jos sä muistaisit, sä tajuaisit kyllä miks mun kanta asiaan on tää. Mä en voi hylätä Dieseliä ja Lucaa, ne on ainut perhe mitä mulla enää oikeestaa on jäljellä. En mä enää voi mennä kotia, kattoo vanhempia tai Aleckia silmiin sen jälkee mitä Aleckille tein". Poika seisoi hievahtamatta paikallaan, katse laskettuna lattialla istuvaan Christinéen.

"Jos mun pitää valita nyt haluunko apuas, nii sanon ei. Se on sun päätös jätätkö mut ja muutki meistä taakses, mä en pakota sua mihinkään. Mut mä toivon et sä ymmärrät miks valitsin tän tien. Ei mulla muutenkaa oo enää kovin kauaa elinaikaa, mä haluun elää sen ajan niinku ite parhaaks nään, niitten ihmisten kaa joita mä rakastan. Ja vaikkei susta ehkä tunnu siltä, sä kuulut niihin mun rakastamiin ihmisiin Christiné. Mut jos sä haluut, mä kerään tavarani, kävelen tosta ovesta ulos ja lupaan, etten enää ilmaannu koskaa sun elämääs" Poika nieli itkunsa ja yritti seistä mahdollisimman suorana. Hän ei tahtonut menettää tyttöä enää toista kertaa, mutta ei voinut muutakaan jos se olisi Chritinén tahto.

Pienen tauon jälkeen Nikki alkoi puhumaan.
"Kyllä mussa on se kaikki tallella, mut sä oot vaa menettäny sen osan ittestäs joka mut tunsi. Luulekko sä saavas mut kääntämään pääni sillä et alat selittämää mite sä et sit enää välitä musta jos sanon 'ei'?Tällä lailla mä oon tähän asti eläny ja tällä lailla mä tuun kuolemaanki" Heroin nousi ylös ja heilautti punaiset rastansa olkansa yli.

Christiné ei tienyt mitä olisi sanonut joten tyttö päätti pysyä hiljaa ja kuunnella jos Nikillä olisi vielä jotain sanottavaa.

"Christiné, sä oot mulle tärkee ihminen, mut totuus on se et susta on tullu kunnolline ihminen ja sä oot unohtanu millasta on elää kadulla, taistellen joka päivä hengestään" Heroin sanoi hieman lämpimämmin.

"Nikki, kyllä mä tajuun. Mä ymmärrän miltä susta tuntuu ja kuitenkaan en. Mun isä sulki mut laitokseen 'parantuun' ja sielä mä unohdin kuka mä olen. Mä en enää muista tarkasti millaista mun elämä ennen oli, mut se ei ole mun vika. Mä muistan vain jotain pätkiä tappeluista missä oltii ja vähän muutakin, mut ei mulla ole tarkkaa kuvaa. Heroin auta mua muistamaan. Mä en enää tiedä mitä mä haluun olla. Vanhempieni armoilla elävä anorektinen tyttö vaiko se jolle kukaan ei uskaltanut laittaa vastaan. Se Chris joka ei pelännyt kohdata tulevaa ja selviytyi aina." Christiné sanoi ja pyyhki jälleen kyyneleitänsä hihaan. Nikkin tapaaminen oli nostanut tytön tunteet pintaan kunnolla, eikä tämä ollut tyypillistä Christinélle.

"Jos sä muistaisit, sä tajuaisit kyllä miks mun kanta asiaan on tää. Mä en voi hylätä Dieseliä ja Lucaa, ne on ainut perhe mitä mulla enää oikeestaa on jäljellä. En mä enää voi mennä kotia, kattoo vanhempia tai Aleckia silmiin sen jälkee mitä Aleckille tein". Poika seisoi hievahtamatta paikallaan katsoen Christinéa.

"Heroin kyllä mäkin haluun olla osa sun perhettä. Edes jollakin tapaa, vaikka sä kuinka inhoisit mua. Sä olet ollut mulle kuin veli." Tyttö sanoi hieman surullisena. Hän katsoi Heroinia pitkään.

"Jos mun pitää valita nyt haluunko apuas, nii sanon ei. Se on sun päätös jätätkö mut ja muutki meistä taakses, mä en pakota sua mihinkään. Mut mä toivon et sä ymmärrät miks valitsin tän tien. Ei mulla muutenkaa oo enää kovin kauaa elinaikaa, mä haluun elää sen ajan niinku ite parhaaks nään, niitten ihmisten kaa joita mä rakastan. Ja vaikkei susta ehkä tunnu siltä, sä kuulut niihin mun rakastamiin ihmisiin Christiné. Mut jos sä haluut, mä kerään tavarani, kävelen tosta ovesta ulos ja lupaan, etten enää ilmaannu koskaa sun elämääs" Heroin sanoi hitaasti.

"Kiitti Nikki, tuo merkitsi mulle paljon. Sä saat tehdä mitä haluat, oma on elämäs. Mut mä en haluu jättää teitä enää toista kertaa. Uskoispa Diesel ja Lucakin sen. Ne varmaan inhoo mua enemmä kui kuppaa. Heroin ollaan aina ystäviä, joohan?" Christiné sanoi ja nousi lattialta.

"Musta tuntuu et mä olen kauhee tuuliviiri. Muutan mieltäni jatkuvasti, mut nyt mä pysyn sanojeni takana. Ja Heroin, säkin olet mulle tärkee ja rakas." Tyttö sanoi ja halasi Heroinia.

//sori, kestää vastailla tänne... ei oo inspistä ja kaikki takkuaa mitä yritän kirjottaa .__."//