Mensch hab mal Spass

// (Mensch hab mal Spass = ihminen pidä joskus hauskaa) emmä tiiä saako täällä olla otsikoitu saksaks, mutta ajattelin sen sopivan tähän kun kaks saksalaista tutustuu //

Christinéllä oli ajanvietto ongelma. Shirley ei ollut kämpillä ja muita hän ei tuntenut tarpeeksi, jotta olisi viitsinyt pyytää kahville tai pelaamaan jotain. Tyttö kaipasi laulamista ja muisti rehtorin maininneen viihdehuoneessa olevista karaokelaitteista. Hänen oli pakko päästä kokeilemaan. Tyttö otti mukaansa ensimmäisen CD-levynsä ja suuntasi viihdehuoneeseen.

"Wir kennen keine Angst
Wir suchen und wir finden unser Glück
Denn hinter den grauen Wolken
Wartet das Licht es gibt kein Zurück", tyttö alkoi laulamaan. Huone oli tyhjä ja hänellä oli aikaa laulaa niin paljon kuin ikinä halusi. Hän mietti, pitäisikö hänen lähettää paikallisille levy-yhtiöille demoja, jos saisi sopimuksen täälläkin. Tyttö kuitenkin halusi tehdä musiikkia ammatikseen.

Christiné oli täysin syventynyt laulamiseen eikä huomannut, että oli saanut kuuntelijan.

//mä en yhtään tienny mitä kirjottaisin ja tää kämää ja pahasti ! sori siitä. //

//sori ku kesti vastata .__.//

Nikki oli juuri herännyt, hän ei yksinkertaisesti vain ollut jaksanut herätä aamulla tunneille vaan oli nukkunut niin pitkään kuin oli huvittanut. Nyt hän oli vihdoin saanut laitettua hiuksensa, puettua ja meikattua. Punaiset hiukset olivat korkealla ponnarilla ja niiden päällä lepäsivät tämän rakkaat aurinkolasit. Meikki oli yhtä raskas ja radikaali kuin aina ennenkin: mustat huulet, lähes valkoinen iho, korkealle piirretyt kulmat ja tumma, erittäin raskas silmämeikki joka reunusti tämän silmiä joissa oli huomiota herättävät punaiset piilolinssit. Poika suuntasi kulkunsa koulun käytäville. Päällään tällä oli mustat nahkahousut joissa roikkui ketjuja sekä musta Gorgorothin t-paita. Nikin raahustaessa pitkin käytävää miettimättä sen enempää mihin oli menossa, vastaan tuli yht'äkkiä viihdehuoneen ovi. Poika avasi sen ja astui sisään saaden samantien huomata ettei huone ollut tyhjä. Vaaleatukkainen tyttö lauloi kauniilla äänellä kappaletta jonka sanat olivat Nikille hyvinkin tuttua kieltä ja kaiken lisäksi hän tunsi kappaleen. Virnistäen poika yhtyi lauluun:
"Was wir haben ist so groß
Wir werden miteinander siegen
Was wir sind was wir tun
Wird nur in unsren Händen liegen"
Vaikka Heroin harvemmin lauloi puhtaalla äänellä (johtuen luultavasti siitä ettei hän kuunnellut musiikkia jossa sellaista käytettiin) hänellä ei todellakaan ollut huono ääni.

Christiné havahtui mietteistään, hän ei laulanut enään yksin. Poika lauloi erikoisella tavalla hyvin.
Tyttö pyörähti ympäri nähdäkseen paremmin kuka oli duetoksi siirtyneen kappaleen toinen osapuoli.
"Kuka sä olet, miten sä tiesit tuon kappaleen?", tyttö alkoi heti kyselemään ja tutkasi samalla pojan ulkomuotoa.

Moni olisi saattanut säikähtää poikaa tämän ulkonäön takia, mutta tytöstä tämä tuntui turhankin tutulta.
Ei se voi olla tuttu, me ollaan varmaan nähty käytävillä ohi mennen tai jotain, tyttö selvitti ajatuksiaan, edelleen hyvin epävarmana. Jokin tässä toi mieleen viimeiset vuodet Berliinissä, ennen Hampuriin muuttoa.
Hah, hänen tyylisiään on varmasti muitakin, tyttö päätti ratkaista pulmansa ennen kuin hänen ajatuksensa solmiutuisivat tyystin.

"Nii miten sä tiesit sen kappaleen? Mä olen tehnyt sen itse ja levyttänyt", Christiné selitti. Hänen tietojensa mukaan, hänen musiikkinsa ei ollut tunnettua muualla kuin Pohjois-Saksassa.
"Mistä sä muuten olet kotoisin?", tyttö kysyi ja alkoi jo kyllästyä. Häntä inhotti puhua englantia, koska ei ollut ikinä jaksanut opetella kyseistä kieltä koulussa.

//haha ihanku minä x) en osaa englantia.. //

Nikki hymähti. "Mä oon Nikki, mut sano vaa Heroin..." hän esittäytyi ja uskalsi nyt lähestyä tyttöä. Poikaa huvitti tytön valtaisa uteliaisuus. "Olen kuullut biisin ennenkin..." Nikki tutkaili tyttöä päästä jalkoihin. Hän ei osannut kunnolla määrittää tyttöjen kohdalla kaunista, mutta Christiné oli viehättävän näköinen vaikkei poika tuntenutkaan minkäänlaista vetoa naisia kohtaan.

"Nii... Omistan ton levyn. Sain sen kaverilta joskus lahjaks, vaikken mä koskaa oo innostunu nii rauhallisesta musiikista" Poika istuutui sohvalle. Tytön englanninkielen korostus oli samantyylinen kuin hänelä itsellään, joten Nikki päätteli toisenkin olevan saksalainen ja ymmärtävän saksaa, joten hän vaihtoi äidinkieleensä sillä hänkään ei missään määrin pitänyt englannin kielestä. "Berliinistä" poika sanoi saksaksi.

//lyhyt .__.//

"Mä oon Nikki, mut sano vaa Heroin. Muutin tänne Berliinistä", poika esittäytyi kaiken puhetulvan jälkeen. Hän lähestyi hieman Christinéa ja hän kuuli korostuksen puheesta.
"Voi vitsi, oletko se sinä? Siis Heroin? Me ollaan liikuttu joskus pari vuotta sitten samoissa kuvioissa", Christiné naurahti.

Tyttö muisteli Nikin olevan saman ikäinen hänen kanssaan. Ikää oli ollut vain 14 ja tyhmyyksiä tuli tehtyä enemmän kuin laki sallii.
Tyttöä alkoi hymyilyttää. Poika oli muuttunut hieman, mutta edukseen. Hän oli aina tyylilleen uskollinen ja Christiné piti siitä piirteestä.

"Mitä sun porukoille kuuluu?", tyttö kysyi rennosti.

Hän kävi laskemassa mikrofonin paikoilleen ja laittoi levyn takaisin koteloonsa.
Kannessa tyttö esitti laitapuolen kulkiaa. Aivan sitä, mitä joskus oli menneinä vuosinaan ollutkin. Tyttö oli hetken pitänyt hiuksiaan ruskeina ja erittäin sotkuisana kasana kiharoita. Kaulassaan hänen tunnusmerkkinä oli ollut rukousnauha ja tyttö oli pukeutunut poikkeuksetta mustaan tai valkoiseen. Luonnottoman näköiset piilolinssit sekä tumma meikki oli myös ollut vahva osa tyttöä. Vanhemmat eivät pitäneet tästä ajasta. Tyttö oli kapinoinut kasvatustaan kaikin tavoin sekaantumalla huumeisiin ja alkoholiin. pahana tapanaan hän poltti edelleen.

"Muistatsä millasta se aika oli? Mä olin suurimman osan illoista ihan kujalla", tyttö naurahti hyvän tuulisesti. Ensimmäistä kertaa hän pystyi edes hymyilemään menneisyydelleen.

"Kuten voit huomata, mä olen muuttunut hieman. En osais enää palata mustaan ja valkoiseen. Tähän pehkoon", tyttö osoitti levyn kansikuvaa.

//apua ihan megalyhyt!! ja aiheen vierestä ???//

//tuo mikää lyhyt oo .__.//

Totuus asiasta iski kuin nyrkki päin Nikin kasvoja. Vanha ystävä jonka poika oli jo luullut menettäneensä seisoi (tai istui, en ole varma kumpaa tekee) hänen edessään. Hän oli lievästi sanottuna hämmentynyt. "Chris?" Heroin varmisti pää kallellaan ja nipisti itseään jotta tiesi ettei nähnyt unta. Tosin mielessä käväisi se mahdollisuus että tämä kaikki oli vain pojan sekoiluja, jospa hän oli ottanut turhan suuren annoksen LSD:tä.

Poika raapi korvantaustaansa hämillään. Chris kysyi tämän perheen kuulumisia. Hiukan vaivaantuneena poika vastasi: "Hyvää... Mun viimeisen tempauksen jälkee ne päätti lähettää mut viimein pois kotoa..." Heroinin mieleen nousi kuva tämän veljestä hänen allaan... Sidottuna ja itkien, yrittäen huutaa apua kun oma veli raiskasi humalapäissään. Hän häpesi suuresti tekoaan ja näin ollen _kukaan_ hänen ystävistään ei tiennyt siitä.

"Muistanha mä" Nikki sanoi virnistäen. "Sellasta mun elämä on pitkälti vieläki. Vanhasta porukasta ei oo enää jäljellä ku minä, Diesel ja Luca. Muut on joko linnassa, kuolleita tai muuttanu muualle... Aika moni kuollu yliannostukseen" Poika näytti ranteessaan olevaa tatuointia jossa oli pääkallo ja huumeruisku (jengin tunnus) ja sen alla kirjaimet R.I.P. ja kuolleiden nimet.

"Nii sä tosiaan oot muuttunu" poika huomautti. Henk. kohtaisesti hän itse piti enemmän vanhasta Christinéstä, mutta ei nykyisessäkään mitään valittamista ollut.

Tyttöä nauratti. Heroin näytti siltä, kuin ei tietäisi oliko hän kuvitellut kaiken vai oliko se sittenkin totta.
"Chris?", poika varmisti selvästi ja nipisti itseään.
"Heroin ootsä ottanu jotain ainetta? Se olen minä ihan oikeesti", tyttö vakuutti.
Poika raapi korvantaustaansa hämillään.

He muistelivat vanhoja, eikä Christiné hämmästynyt ollenkaan pojan kertoessa, että tämän elämä oli lähes samanlaista kuin ennenkin.
"Vanhasta porukasta ei oo enää jäljellä ku minä, Diesel ja Luca. Muut on joko linnassa, kuolleita tai muuttanu muualle", poika sanoi ja näytti ranteessaan olevaa tatuointia.
"Heyy, mä oon aina osa teidän jengii. Mua naurattaa edelleen Chris. Piti olla niin meiningissä mukana ja niin coolia että. Mut mulla oli paineita olla porukan ainoo tyttö", Christiné valitti leikillään.

"Sä tosiaan oot muuttunu" poika huomautti.
"Huononpaan vai parempaan? Anna mä arvaan. Sä pidit enemmän vanhasta Chrisistä eikö?", tyttö kysyi arvaten pojan mielipiteen.

"Mut tosi siistii nähä sua. Mä en olekaan pitkään aikaan miettiny Berliinin porukkaa. Isä tyyliin laulo Halleluujaa kun me muutettiin pois", tyttö jatkoi vielä.

"Mut mitä tehdää? Ettei tässä seisoskella iha turhaan.. Mennää vaikka toho sohvalle istuun?", tyttö kysyi.

"Oletko sä ottanu jotain ainetta?" tyttö kysyi. "Tottakai mä oon... tosin siitä on jo aikaa, se oli ennen ku menin nukkumaan" poika vastasi hiukan närkästyneenä. "No mut siis... Me kolme ollaan enää "aktiivisesti" mukana, pyöritää mestoilla jne."

Tottakai, jengissä kaikkien piti esittää hiukan kovempaa ja coolimpaa kuin todellisuudessa oli. Nikki väänteli ranteitaan hiukan hermostuneena, syytä hermotuneisuudelle hän ei tiennyt mutta jostain kumman syystä poika tunsi mahanpohjassaan epämiellyttävän tunteen.

"Nooh. Mun näkökulmasta huonompaan... Oot oikeessa, pidin enemmä vanhasta Chrissistä" Heroin myönsi. "Meillä laulo Aleck (Heroinin veli) hallelujaa..." Nikki istuutui sohvalle. Hänellä ja veljellään oli aina ollut hyvin lämpimät välit ennen kuin Nikki sitten teki kenties elämänsä suurimman virheen, joten poika oli varautunut Christinén mahdollisiin kysymyksiin siitä, mitä veljesten välillä oli tapahtunut.

"Mitäs sun elämään nykyään?" Heroin uteli. Hän laski mustan olkalaukkunsa syliinsä. Pieni ääni tämän takaraivossa toisti jatkuvasti samaa lausetta: "Pakko saada aineita". Tästä se hermostunut olo siis johtui. Jos tilanne olisi ollut toinen, Nikki olisi samantien lähtenyt paikalta, painunut lähimpään vessaan ja iskenyt neulan suoneen.

//tuli vähä...tällane...kökkö tai jotai...//

"Tottakai mä oon ottanut... tosin siitä on jo aikaa, se oli ennen ku menin nukkumaan" poika vastasi Christinén kysymykseen.
"Miks mä en yllättynyt ollenkaan", Christiné hymähti. Tyttö vaihtoi painoa jalalta toiselle.
"Mä oisin pyörinyt teidän kaa mieluusti mestoilla, mutta Hampurista käsin se oli hieman hankalaa. Ettekä oo pitäny yhteyttä", tyttö syyllisti.

"Oot oikeessa, pidin enemmän sun vanhasta tyylistä" Heroin myönsi. "Meillä laulo Aleck hallelujaa..." Nikki istuutui sohvalle ja tyttö seurasi perässä.
"Mitä sun ja sun veljen välillä oikei tapahtu? Mä luulin että teillä oli oikeesti tosi hyvät ja lämpimät välit?", tyttö ihmetteli. Hän oli joskus ollut suorastaan kateellinen Heroinin ja tämän veljen läheisistä väleistä. Toki Christiné oli onnellinen omasta veljestänsäkin. Alexander osasi kuitenkin myös kiusata ja ärsyttääkin tätä pientä tempperamenttista tyttöä.

"Mitäs sun elämään nykyään?" Heroin uteli.
"Hmm. Enpä minä mitään erikoista. Meidän asunto Hampurissa on todella upea. Sun pitäis nähdä se. Mä oikeastaan haluaisin asua vielä kotona ja toisaalta en. Tyypit ei hyväksyny mua oikein mukaansa. Mut mikä parasta, mulla on maailman ihanin kämppis ja se on myös mun tyttöystävä", Christiné hehkutti onnellisena.

"Nikki. Saanko mä kysyä sulta suoraan yhen asian? Onko sulla anoreksia?", Christiné kysyi. Hän oli kiinnittänyt huomiota pojan laihuuteen ja hän alkoi heti inhota itseään. Tytön pitäisi alkaa tarkkailemaan entisestään mitä söi. Hän inhosi myös pakkomiellettään olla paras kaikessa, olla kaunein ja laihin. Mutta hän ei voinut itselleen mitään ja uskoi tietävänsä mistä Nikki kärsi myös.

Poika liikehti koko ajan ja näytti hetki hetkeltä tuskaisammalta.
"Pitääkö sun päästä piikittää?", Christiné kysyi. Hän toivoi että poika olisi päässyt jo eroon huumeista, mutta ei tuominnutkaan poikaa. Olihan hän itsekin ollut riippuvainen mömmöön jos toiseenkin.
"Sä voit käydä pistää, mä käyn sillä välin vaikka tupakalla", tyttö sanoi. Hänen teki tosiaan mieli pitää tupakan mittainen tauko ja jatkaa juttua sen jälkeen Nikin kanssa.


//outo ja sekava ? //

//Ei suinkaan//

Vaikka Nikki oli valmistautunut kysymyksiin, hän silti hätkähti hiukan kun Chris otti veljesten välit puheeksi. "S-siitä ei yleensä puhuta..." poika änkytti. Hän häpesi suuresti tekoaan. "Mut... kai mä ny voin sulle kertoo. Yhtenä iltana mä tulin kännissä kotiin, isät ei huomannu sitä... eivät muistaakseni olleet ees kotona. Aleck uhkas kieliä ja siitä synty sit riita. Jossain vaiheessa mulla naksahti päässä ja mä sidoin Aleckin kiinni sänkyyn, tukin suun ja raiskasin sen..." Nikki hiljeni ja laski katseensa syliinsä katuvana.

Nikki oli vilpittömästi iloinen toisen puolesta kun toisella meni niin hyvin. Itse hän oli sinkku, narkkari, anorektikko ja asui slummissa.
"Onko sulla anoreksia?" Chris kysyi ja sai Nikin säpsähtämään. Heroin irvisti pienesti ja nyökkäsi. "On... Mä painan vaa jotai alle 45 kiloo..." Sairaaloinen alipaino siis, varsinkin kun Heroin ei ollut mikään kovin lyhyt, lähemmäs 180 senttinen.

Heroin nyökkäsi kun Christiné kysyi piikittämisestä. "Pitäis... Ja sori, en varmaa oo aineissa kovin hyvää seuraa..." Nikki mutisi pahoillaan. Poika katsoi Chrisiä kiitollisena kun toinen sanoi käyvänsä tupakalla, hän voisi sillä välin piikittää.

"S-siitä ei yleensä puhuta..." poika änkytti Christinén kysymykseen mutta alko kertomaan tarinaansa. "Yhtenä iltana mä tulin kännissä kotiin, isät ei huomannu sitä... eivät muistaakseni olleet ees kotona. Aleck uhkas kieliä ja siitä synty sit riita. Jossain vaiheessa mulla naksahti päässä ja mä sidoin Aleckin kiinni sänkyyn, tukin suun ja raiskasin sen", Nikki hiljeni laski katseensa alas.
"Voi ei, sä oot joutunut kokeen paljon", Christiné sanoi aidosti myötätuntoisena.

"Onko sulla anoreksia?" Chris kysyi ja sai Nikin säpsähtämään. Poika nyökkäsi. "On. Mä painan alle 45kg"
"Kyllä anorektikko toisen tunnistaa. Mut Nikki miks sä yritätät tapattaa ittes? Oot noin sairaalloisen laiha ja käytät huumeita ja asut epämääräisissä oloissa. Mä en haluu että sä päädyt yhdeks nimeks tuohon listalle", Christiné sanoi huolissaan. Ei sillä että tyttö olisi voinut puhua omasta puolestaan. Hän oli pahimpana kautenaan elänyt 28 kiloisena luurankona.
"Mut laitettiin pakkohoitoon huumeista vierottumiseen ja anoreksian takia. Mä olin kuulemma eläväkuollut, vain varjo. Mun äitipuoli itki monet illat koska se pelkäs että mä tapan itteni siihen. Mulla meni vuosi vain siihen, että sain painon 32 kiloon. Mä karkasin sairaalasta useita kertoja ja kieltäydyin syömästä ja liikuin salaa. Kuten näät, en mä vieläkään kunnossa ole, enkä luultavasti haluakaan olla ikinä normaalipainoinen. Silti mä toivon vilpittömästi että sä saat asias kuntoon", tyttö sanoi hieman surullisena.
Hänellä oli kestänyt useita vuosia tajuta kuinka sairas hän oikeasti oli ja kuinka vääristynyt hänen minäkuvansa oli. Tyttö ei vain osannut eikä halunnut päästää irti siitä kontrollin tunteesta jonka hän saavutti.

"Sori, en varmaa oo aineissa kovin hyvää seuraa..." Nikki mutisi pahoillaan.
"Kyllä mä tiedän millanen sä olet aineissa. Mulle sun seura kelpaa aina", tyttö sanoi ja alkoi valmiiksi etsiä askiaan.
Hän nappasi villatakkinsa lattialta.
"Mä tuun kohta takas", tyttö sanoi ja lähti ulos.

"Jos meillä ois varaa, muutettais pois sieltä slummista. Mut ei isät saa kunnolla töitä, homoja syrjitää nii paljo... Kaikki vanhempien rahat menee mun ja Aleckin koulunkäyntiin. Jättäisin kesken jos vaan saisin. Mun kaikki rahat taas menee huumeisiin ja alkoholiin, en vaan pääse irti" Heroin sanoi melko alakuloisena. "Oon mä nyt huomattavasti paremmas kunnossa ku joskus oon ollu" Poika muisteli aikaa jolloin painoi alle 30 kiloa, oli jatkuvasti aineissa, käytti aineita sekaisin, viilteli ja käytti lääkkeitä ja alkoholia sekaisin. Silloin poika alkoi toimia huorana, ammattissa josta ei vieläkään ollut luopunut ja itsemurhaa tuli yritettyä useaan otteeseen. Pari kertaa poika oli lähellä onnistua. Harva tämän ystävistäkään tiesi tämän urasta huorana ja stripparina.

Nikki kuunteli toista tyhjä katse suunnattuna eteenpäin. Hän ei ollut tiennyt toisen anoreksiasta. Poika käänsi katseensa tyttöön ja hymyili toiselle rohkaisevasti. "Mä olen täysin kunnossa... Pärjään kyllä, älä sä musta huolehdi. Oon päässy jo pahimman kierteen yli" Ei hän omasta tilastaan niin välittänyt, ei ollut koskaan välittänytkään. Muiden hyvinvointi oli aina ollut tärkeämpi asia.

Poika avasi laukkunsa ja vilkaisi tyttöä. Häntä inhotti, sillä hän tiesi kyllä millainen hän oli aineissa. Kun tyttö oli lähtenyt, Heroin otti laukustaan hihnan jonka veti tiukasti vasemman kyynärpäänsä yläpuolelle ja pisti sitten suoneensa neulan ja tyhjensi ruiskun sisällön itseensä. Hän tiesi kyllä että speedball, heroiinin ja kokaiinin yhdiste, oli erittäin vaarallinen yhdistelmä jonka yliannostukseen kuolee sadan prosentin varmuudella. Neulan ja hihnan hän laittoi takaisin laukkuunsa. Muutamassa minuutissa pojan pupillit olivat nuppineulanpään kokoiset ja hyvän olontunne pyyhkäisi hänen ylitseen, Yhtäkkiä olo oli levollinen ja onnellinen. Heroin vajosi polvilleen lattialle sohvan eteen.

"Jos meillä ois varaa, muutettais pois sieltä slummista. Mut ei isät saa kunnolla töitä, homoja syrjitää nii paljo." Heroin sanoi alakuloisena.
"Entä jos mä pyydän mun isää lainaan teille rahaa, et saatte asiat kuntoon? Oikeesti mä haluun auttaa sua ja sun perhettäs. Ei tuommonen syrjiminen oo oikein", tyttö tarjoutui.
"Oon mä nyt huomattavasti paremmas kunnossa ku joskus oon ollu", poika jatkoi miettien omiaan.
"Niin varmana oletkin. Mut anna mun auttaa kiltti", Christiné sanoi surullisena.

"Mä menen nyt. Tuun kohta takasi, joten tee mitä teet, mä en haluu nähdä", tyttö sanoi ja katosi

'Mä en tajuu mikä tarve jätkillä on esittää et kaikki on paremmin kuin onkaan. Mä en haluu menettää enempää ystäviäni enkä katsoa niiden kärsimystä.. Joo tää on todella ristiriitaista että ite voin tehä mitä haluun, mutta muut ei saa tehdä itelleen pahaa. Miks Nikki ei ajattele muita. Sen pitäis tajuta että sen perhe ja minä ollaan huolissamme siitä', tyttö ajatteli samalla kun puhalteli savua ulos. Christinén mieliala oli vaihtunut iloisesta hyvin surulliseksi ja huolestuneeksi ja tyttö oli synkkänä. Hän vetäisi viimeiset savut ja tumppasi tupakan maahan, häipyen takaisin sisälle.

Tyttö avasi oven ja astui peremmälle. Heroin makasi sohvan edessä, poika oli selvästikin ottanut annoksensa.
"Heroin, ootsä kunnossa?", tyttö kysäisi varovaisesti. Tyttö tiesi ettei Heroinilla pahempaa hätää ollut, kyllä hän ihan tajuissaan luultavasti oli.
"Nikki hei? Ihan oikeesti vastaappa nyt jotain", tyttö käski poikaa ja laskeutui lattialle pojan viereen.

Heroin huokaisi. Hän tiesi etteivät hänen vanhempansa ikimaailmassa suostuisi ottamaan apua vastaan, heilläkin oli sentään ylpeytensä. "Ei isät suostuis... Enkä mäkään halua joutua ottamaan apua vastaan muilta. Nyt ei ole kyse mistään sellasesta että tahon esittää kovaa enkä siks huoli apua..." Nikki pöyhi hiukan hiuksiaan. "Kyl mä jostain rahaa saan hankittuu... Mä..." pitää tauon, sillä ei tiedä pitäisikö tämän jatkaa salailua vai kertoa totuus. "Mä teen töitä huorana, sillä tienaa ihan hyvin..." poika sanoi ilmeettömästi oltuaan hetken hiljaa.

Poika oli polvillaan lattialla ja tuijotti eteensä. Hänet oli vallannut suuri hyvänolon tunne, elämä tuntui hymyilevän ja kaikki vaikutti täydelliseltä. Tässä tilassa Heroinin silmissä kaikki värit näyttivät huomattavasti kirkkaimmilta ja äänet olivat huomattavasti voimakkaampia.

Nikki kuuli Christinén tulevan takaisin. Toisen ääni kuulosti jotenkin etäiseltä. Jotenkuten poika tajusi mitä toinen kysyi. Hän katsoi tyttöä. "En koskaa oo ollu paremmas kunnossa" vastaa. Tämän onnellisuuden tunne heijastuu selvästi tämän puheesta ja olemuksesta.

Heroin makasi lattialla ja katsahti Christinéen.
"En oo kokskaan ollut paremmassa kunnossa", poika vastasi tytön tiedusteluihin.
"En epäile ollenkaan", tyttö sanoi ja nousi seisomaan. Christiné vilkaisi poikaa lattialla ja istui sohvalle.
"Sä oot ainakin rehellinen. Ei oo nähty pitkään aikaan ja voit kertoo mulle kaiken suoraan", tyttö lausahti lopulta ja näytti keskittyneensä oikean peukalon kynnen lakkauksiin, kuin ei olisi niitä koskaan enne nähnytkään.
"Sä sanoit tekeväs duunia huorana. Eikö tuo oo ja aika alas vajonnutta? Myydä nyt itseään!", tyttö päivitteli. Joku raja se hänenkin ymmärryksellään oli.

"Sä oot oikeesti aika paskaa seuraa kun makaat vaa siellä lattialla. Ryhdistäydy!", tyttö mutisi. Kyllähän Christiné oli nähnyt Nikin useita kertoja aineissa, joskus saattoi olla seuranakin toisissa ulottuvuuksissa, mutta kuiville päästyään ei blondia pahemmin kiinnostanut katsella vierestä kun ystävä oli omissa maailmoissaan.

"Voiskohan täällä sisällä polttaa?", Christiné arpoi huvikseen. Hän tiesi kyllä että haju ainakin jäisi huoneeseen pitkäksi aikaa, eikä koulun säännöt suvainneet tupakkatuotteiden käyttöä.

"Heroin annappa mullekki hieman aineita. Nyt tuntuu siltä et tarviin itekki pistää vintin uuteen järjestykseen", blondi sanoi ja hämmästyi itsekin puheitansa. Eihän hän enää näihin asioihin sekaantunut.
"Joo joo, ennen kui kysyt mitään nii tiiän tän olevan outoo mun suusta, mut oon varma siitä mitä teen nyt", Christiné kerkesi sanomaan jatkoksi.

Vaikkei Heroin rekisteröinytkään täysin kaikkea toisen sanomaa, jossain hänen mielensä perukoilla hän loukkaantui.
"Se mitä mä teen elämälläni, ei kuulu sulle" Onnellisuudentunne oli kadonnut ja tilalla oli valtaisa vihantunne. Heroin nousi hiukan horjuen ylös.
"Älä puhu niinku muka ite kestäisit tällasta elämää... Olit raukkis ja jätit meiät ja nyt tuut lesoamaa kuin hyvin sulla menee! Sun ystävät on suurin osa kuollu, et ilmestyny ees hautajaisiin!" Poika oli sekavan oloinen mutta puhui kuitenkin selvästi, vaikkakin oli korottanut ääntään huomattavasti.

"Vittu ota mitä haluat" Nikki murahti ja potkaisi laukkuaa. "Ilmeisesti...mun seura ei kelpaa arvon neidille" Pahoinvoinnin aalto pyyhkäisi Nikin yli ja hänen oli pakko taipua kaksinkerroin ettei olisi oksentanut. Hänestä alkoi todella tuntua pahalta, mutta sitten tyytyväisyydentunne palasi rinnallaan kuitenkin viha Chrisiä kohtaan. Poika ryntäsi ulos huoneesta ja lyyhistyi käytävälle. Hän veti jalkansa lähelle itseään. Hän kuuli outoja ääniä ja näki epämääräisiä hahmoja ympärillään. Hallusinaatiot saivat tämän pois tolaltaan. Heroin alkoi itkemään.

//tästä tuli lyhyt, anteeksi suuresti .__.//

Vaikka Heroin olikin omissa maailmoissaan eikä luultavasti ymmärtäny suurinta osaa Christinén sanomisista, poika kuitenkin raivostui tytölle.
"Mun elämä ei kuulu sulle. Älä puhu niiku muka et ite kestäis tälläistä elämää. Se olit sinä joka jätit meidät ja nyt tuut esittään jotain neiti Täydellisyyttä upeen elämäs kanssa. Etkö sä tajuu et suurin osa sun ystävistä on kuollu eikä neitiä näkynyt hautajaisissa!", Heroin uhosi.
"No kuule! Arvaappa miten paljon helpompaa olisi ilmaantua yhtään mihinkään hautajaisiin jos joku vaikka viitsisi ilmoittaa, että näin on päässyt tapahtumaa, tuuppa viettämään monttubileitä. Enkä mä mitää esitä! Mä en vaa jaksa tuommosta paskaa joka päivä. Joo okei. Joskus se oli elämän tapa, muttakun tarjolla on enemmänkin. Enkä mä voi sille mitään et jätin teidät. Mun perhe päätti ottaa ja muuttaa kauas pois Berliinistä. Tajuatko. Muuttaa pois", tyttö huusi itsekin raivostuneena. Vaikka Christiné olikin pieni muuten, mutta ääntä tytöstä irtosi enemmän kuin laki sallii.

"Nyt saat kyllä tarjota mullekki jotaki ainetta. Mä olen niin raivoissani sulle ja sun ylimieliselle käytökselle", Christiné kivahti ja vilkaisi Heroinia murhaavasti
"Vittu ota mitä haluat" Nikki murahti ja potkaisi laukkuaa.
"Ilmeisesti...mun seura ei kelpaa arvon neidille", poika sanoi ja taipui kaksinkerroin estääkseen oksentamisen.
Poika ryntäsi ulos huoneesta ja lyyhistyi käytävälle.
"Joo ei kelpaa! Terve menoa, mee vaikka helvettiin. Mä en jaksa sua!", tyttö huusi Heroinin perään katsomatta kuitenkaan pojan loittonemista.
Christiné ei kerinnyt edes tutustua pojan laukun sisältöön kun kuuli jo tömähdyksen oven toisella puolella.

"Nikki onko sulla kaikki okei?", tyttö kysyi hieman tympääntyneenä. Pian hänen pokkansa ei kuitenkaan kestänyt ja tyttö rupesi nauramaan. Kaikki tämä riitely oli niin tuttua entisiltä ajoilta. Christiné oli aina saanut ottaa osumaa ilkeistä sanoista jos oli ollut selvinpäin jonkun jengiläisen kanssa ja tyttöllä oli tietenkin tarve puolustaa itseään sen minkä kerkesi ja tästä syntyikin kauhea riita.
"Nyt takaisin sieltä maailmasta von Dee", tyttö komensi minkä naurultaan pystyi.
Pian Christiné huomasi, että poikahan itki. Tyttö ei jaksanut välittää, sillä hän oli nähnyt tämän ennenkin.

"Yritettiin me! Luca lähti ettimään sua mut eihän me tiietty missä sä asut!" poika huusi. "Et ilmottanu meille ollenkaa uutta osotettas! Et pitäny millään lailla yhteyttä tai ilmotellu ittestäs..." Heroin oli lopen kyllästynyt tällaiseen turhaan riitelyyn. Ei pojalle elämä muutenkaan hymyillyt, itsemurhan partaalla kun häilyi jatkuvasti.

Nyt Nikki istui siinä käytävällä. Hän oli täysin shokissa, ei erottanu tmikä on totta ja mikä harhaa. Hän tiedosti vain sen että hänen oli käsittämättömän paha olla. Tilanne oli kuin umpikuja josta pääsi pois vain tappamalla itsensä. Kyllähän muut olivat tajunneet jo aikoja sitten tämän itsetuhoisen käyttäytymisen, muttei perheellä ollut varaa psykiatriin. Nikkiä oli vain yritetty suojella pitämällä kaikenlaiset teräaseet sun muut tämän ulottumattomissa. Tosin nyt kun hänet oli lähetetty Britteihin, kukaan ei ollut enää vahtimassa häntä ja näin viiltelystä tuli tapa, josta arpiset ranteet kertoivat.

Kun Christiné ilmestyi hänen eteensä nauramaan, jokin pojan päässä naksahti. Enää hän ei itkenyt pelon vuoksi, vaan sen ahdistuneen ja pahan olon vuoksi jolta hän ei päässyt karkuun edes aineiden turvin. Heroin sai käsiinsä taskustaan linkkuveitsensä jonka terän hän asetti ranteelleen. Raskaat silmämeikit valuivat ohuina noroina pitkin tämän poskiakun veitsen terä repi auki vanhat haavat ja veri valui tämän ranteita pitkin lattialle. Nikki suuntasi itkuisen katseensa Chrisiin. "Anteeks..." poika sopersi.

//tästä ny tuli tällanen .__.//

"Yritettiin me! Luca lähti ettimään sua mut eihän me tiietty missä sä asut!" poika huusi. "Et ilmottanu meille ollenkaa uutta osotettas! Et pitäny millään lailla yhteyttä tai ilmotellu ittestäs", Heroin syytti.
"Kyllä mä olisin ilmaantunu jostakin, mutta laitoksesta käsin on hieman hankala lähetellä kirjeitä tyyliin voi rakkaat pikku kultamussukat, oonpa tässä kasvattamassa mahaa ja parantelemassa kieroutunutta mieltäni sekä riippuvuuksia. Voikaa hyvin ja muistakaa piikittää puhtailla neuloilla, rakkain terveisin Christiné", tyttö heitti.

Christiné huomasi Heroinin kaivavan taskustaan linkkuveitsen ja vievän sen ranteelleen.
Tyttö rupesi itkemään, tajutessaan mitä poika aikoi tehdä itselleen.
Christinén meikit levisivät mustana norona ja hän jumittui täysin hetkeksi. Hän pystyi vain katsomaan, kuinka veitsen terä raapi auki entisiä haavoja ja veri alkoi valumaan noroina lattialle.
Tyttö näki sumun keskeltä Nikin kohdistavan katseensa tähän.
"Anteeksi", poika sanoi hiljaa.
"Voi jumalauta Nikki, sä et tapa ittees siihe. Mä pidän siitä huolen. Mä en anna sun kuolla, en vaa anna. Sä voit vihata mua vaikka loputtomasti tän jälkee, ei kiinnosta. Mutta sä et päädy yhdeks nimeks sille listalle. Tai jos päädyt, mä en ota sitä tatskaa ikinä", tyttö uhkasi ja riisui toppinsa repiäkseen siitä kangaspaloja haavojen suojaksi ja estääkseen poikaa vuotamasta kuiviin. Christiné toivoi pojan olevan niin sekaisin, ettei tajuaisi tämän olevan ilman yläosaa.

"Kyllä me sut kuntoon saadaan. Ihan varmasti", tyttö sanoi kymmenen minuuttia myöhemmin kun oli saanut verenvuodon hiljenemään.
"Ja sitten kun sä olet taas tolkuissasi, mä teen yhden kivan tempun. Vetäsen sun kamat viemäriin, se on vaan sun parhaakseks", tyttö kertoi rauhallisesti, varoen aiheuttamasta lisää ärsykettä sopimattomalla äänensävyllä.

"Haluun vaan päästä pois... saada vihdoin rauhan..." Nikki puhui hiljaa. Veitsi irtosi pojan otteesta ja putosi lattialle verinlammikkoon. Speedball oli aine jonka vaikutus alkoi nopeasti eikä kestänyt kuin hetken, vain 25-30 minuttia. Pikkuhiljaa Heroinin pää alkoi selvetä ja sitä mukaan kipu voimistui. Todellisuus iski kuin slama kirkkaalta taivaalta. Hän katsoi ranteitaan ja "kokeneena" viiltelijänä tiesi, että oli vienyt terän niin syvälle että voisi hyvinkin vuotaa kuiviin.

Nikki ei pistänyt vastaan kun Christiné alkoi sitoa tämän vuotavia ranteita, mutta kähisi kyllä: "Anna mun vaan mennä vihdoin..." Toinen oli yläosattomissa, mutta poika ei välittänyt siitä vaikka rekisteröikin asian. Kyllä hän oli ennenkin nähnyt yläosattoman naisen, eikä näky kiinnostanut homopoikaa lainkaan. Hänen silmissään sumeni ja poika menetti tajuntansa.

Poika heräsi ja räpytteli silmiään. Ranteisiin sattui ja pää tuntui raskaalta. Ensimmäisenä hänen katseensa kohtasi Christinén. "Tää ei todellakaan ollu ensimmäine kerta..." Nikki sanoi hiljaa. Hän oli katuva ja pahoillaan siitä että tyttö oli joutunut näkemään tämän kaiken. "Et sä saa..." Heroin kähisi. "Siinä menis satoja puntia hukkaan" Tyttö ei saisi tehdä sitä. Nikin keho, eikä ainakaan mieli kestäisi ilman aineita, hän romahtaisi täysin.

"Haluun vaan päästä pois... saada vihdoin rauhan..." Nikki puhui hiljaa. Veitsi irtosi pojan otteesta ja putosi lattialle verinlammikkoon.
Christinén onneksi poika ei laittanut ollenkaan vastaan kun hän alkoi sitoa haavoja.
"Anna mun vaan mennä vihdoin", poika aneli.
Christiné muisti vasta hetken päästä, ettei hänellä ollut mitään hätää yläosattomuutensa kanssa. Ei poika siitä kuitenkaan olisi kiinnostunut.

Tyttö istui odottamaan, että hänen ystävänsä heräisi.
Poika alkoi liikehtiä ja räpsytellä silmiään, avaten ne pian kokonaan.
"Sun olo on varmaan aika kamala", tyttö kuiskasi Heroinille joka katsahti samalla tähän.
"Tää ei todellakaan ollu ensimmäine kerta, mä olen pahoillani että sä jouduit näkeen tän", Nikki sanoi hiljaa.
"Tiedätsä. Mäkin olen pahoillani et jouduin näkeen tuon. Mut ei ollu eka kerta kun mä sidon jonkun joka on päättänyt viedä iteltään hengen. Mä otan sun kamat ja vedän ne viemäristä. Sun täytyy saada kontrolli ittees ilman niitä. Mua ei ollenkaan kiinnosta sun mielipiteet musta, mä voin olla vittumainen ämmä ja sitärataa, mut ainakaan mun omalletunnolle ei jää kenenkään kuolema. Ei nopea eikä hidas sellainen. Ja kyllä mua sattui ja pahasti sun aikasemmat sanat, mut kaduilla eläminen opettaa", tyttö sanoi hiljaa mutta painokkaasti.

"Et sä saa viedä mun kamoja. Siinä menis satoja puntia hukkaan", Heroin kähisi.
"Voi kuule kultaseni, mä teen just niin kuin mä sanoin. Mä tiedän tasan miltä se tuntuu. Ensimmäiseks susta tuntuu ikuisuuden et sä haluut kuolla ja antaisit mitä vaa et saisit annoksen, sitte se pikkuhiljaa helpottaa mutta ei se katoa vielä pitkään aikaan senkään jälkeen kun olet niin sanotusti raitis. Sä tulet taisteleen sen asian kanssa vielä pitkään. Mutta mä luotan suhun ja siihen että sä jaksat taistella. Millanen mies se semmonen on joka luovuttaa? Ei minkään arvoinen, säälittävä paska", tyttö lausui kokemuksesta ja yritti provosoida poikaa lopettamaan huumeiden käytön.

"Sä näet että mä olen tässä. Elävänä. Sä olet myös nähnyt kun mä olen ollut tekemässä kuolemaa kadulla huumepiikki suonessa. Sä tiedät että sä selviät tästä, aivan kuten minä. Kuten sanottu, jos sä et tee jotain parantaaksees oloas, mä en haluu nähä sua tai olla sun kaa tekemisissä ja mä lopetan tän paasaamisen nyt, koska mä vaa toistan itteeni", Christiné sanoi lopuksi ja alkoi siirtämään pojan huumervarastoja omaan laukkuunsa.

"Sun olo on varmaan aika kamala" tyttö kuiskasi. Hyvä huomio, Heroinin vatsalaukku heitti kuperkeikkaa vähän väliä ja pojalla oli täysi työ olla oksentamatta. Nikki mulkoili Chrisiä vihaisena. Hän ei antaisi tytön viedä kamojaan. "Sä et tee sitä" poika ärähti. "Mä en todellakaan aio antaa sun tehä sitä"

"Voi kuule kultaseni, mä teen just niin kuin mä sanoin. Mä tiedän tasan miltä se tuntuu. Ensimmäiseks susta tuntuu ikuisuuden et sä haluut kuolla ja antaisit mitä vaa et saisit annoksen, sitte se pikkuhiljaa helpottaa mutta ei se katoa vielä pitkään aikaan senkään jälkeen kun olet niin sanotusti raitis. Sä tulet taisteleen sen asian kanssa vielä pitkään" Christiné puhui. "Tuntuu et haluut kuolla...just joo. Asia on se ja sama, mä kuolen joka tapaukses" Nikki ajatteli.

Nikki menetti lopullisesti hermonsa kun tyttö alkoi lastata tmään kamoja omaan laukkuunsa. "Mä en ehkä oo minkään arvonen, ehkä oon es säälittävä paska, mut mä ainakin aion elää jäljellä olevan elämäni silleen ku ite haluan!" hän huusi ja jatkoi: "Mä en joka tapaukses elä kovin pitkään. Mä sairastan saatana AIDS:ia! Tajuukko sä et mä kuolen joka tapauksessa?! Mä haluun saatana elää niinku ite haluun! Huumeiden avulla mä ainaki voin hetkellisesti unohtaa sen et mulla ei oo enää montaa vuotta elinaikaa jäljellä..." Heroin hiljeni ja alkoi itkemään ääneti.

"Jumalauta... Me ei olla nähty moneen vuoteen... sit sä tuut tänne ja yrität pilata mun elämän!" Nikki huusi. hän ei välittänyt siitä miltä toisesta tuntui, itsehän toinen tämän oli aiheuttanut. Poika ei välittänyt vihaisiko Chris häntä tämän jälkeen. Hän ei vain tahtonut elää koko loppu elämäänsä sen asian kanssa että kuolisi pian. Huumeilla hän pääsisi hetkeksi pois tästä maailmasta ja kaikki olisi hetken hyvin.

"Sulla on AIDS? Ja silti myyt ittees kadulla? Ihan helvetin järkevää toimintaa", tyttö mutisi pojan paljastukseen. Christiné alkoi miettiä, yllättyisikö enää mistään kuulemastaan.
"Nikki Wil von Dee. Ryhdistäydy", Christiné sanoi lopulta.
"Jumalauta... Me ei olla nähty moneen vuoteen... sit sä tuut tänne ja yrität pilata mun elämän!", Nikki huusi.
"Joo. Elämä on kuin peli. Yks helvetin paska peli jolla on väärät tarkoitukset. Mut mä en anna sun syyllistää mua. Mä en ole ansainnu sitä kaiken tän jälkeen", Christiné laukoi takaisin.
Hän toivoi, että olisi pakannut kamansa heti Nikin tullessa huoneeseen. Tyttö ei jaksanut kuunnella jatkuvaa syyttämistä ja haukkumista enää. Hän oli kuunnellut muiden loukkaavia sanoja niin pitkään kuin jaksoi muistaa.

"Vaikka mä olen tehny elämässäni kaikkee paskaa ja niin edelleen, nii silti mä kadun vain sitä että mä jäin jutteleen sun kanssa tänään! Sä olet kaatanu kaiken paskan aina mun niskaan ottamatta siitä ite erikoisemmin tuntoja, mä en ole enää se jota voit syyttää aina kun elämä potkii. Mä en ole mikää pirunlapsi jota syyttää!", Christiné huusi pojalle ja pakkasi loputkin tavaransa laukkuun.

"Mä aijon heti ekana käydä vessassa kun lähen tästä huoneesta. Voit tulla kattoo mitä teen", Christiné sanoi viileästi ja katsoi poikaa jäätävästi. Tyttö oli päättänyt pysyä sanojensa takana, eikä jaksanut edes harkita myyvänsä itse kamat eteenpäin saadakseen rahaa. Hän ei jaksaisi alentua siihen hommaan ja tiesi ettei Shirley katsoisi asiaa hyvällä.

"Jos sulla on vielä jotain sanottavaa, sano se nyt. Muuten voit tukkia turpas. Moikataan kun tavataan", tyttö huikkasi olkansa yli ja lähti kävelemään ovea kohti.

"No totta helvetissä mä kerron jokaiselle jonka kaa makaan et mitä sairastan ja joka kerta käytetää ehkäisyä" poika mutisi. Nikki oli vähällä purkahtaa itkuun. Hän ei tajunnut miten hän oli saattanut sanoa tuollaista. Hän oli aidosti ollut iloinen nähdessään Chrisin ja nyt hän oli luultavasti tuhonnut jo välit tyttöön.

Poika katsoi tyhjästi kun toinen pakkasi tavaransa. Hän tiesi ettei Christiné antaisi huumeita takaisin. Itseasiassa asia ei sen suuremmin liikuttanut Nikkiä. Hän vain halusi ettei toinen lähtisi, ettei tyttö jättäisi häntä yksin. Yksinäinen kyynel vierähti pojan poskelle, mutta tämä pyyhkäisi sen samantien pois. Nikki ei saanut suustaan sanaakaan, hän ei kyennyt kuin katsomaan hiljaa toista.

Kun toinen oli ovella, Nikki sai puhekykynsä takaisin. "Christiné... oota" poika sanoi käheällä äänellä. Hän harppoi toisen luo ja laski kätensä tuon olalle. "Mä oon pahoillani... kaikista näistä vuosista. Sun ei tarvi antaa anteeks, haluun vaa et tiiät et kaikesta huolimatta ot mulle tärkee ihminen" Heroin veti henkeä. "Ja ne aineet saat ihan vapaasti vetää vessasta alas, sä oot oikeessa. En mä voi jatkaa näin. Menetän kaikki tällä menolla" Nikki oli tosissaan, hän tarkoitti jokaista sanaa.

//auts... .__. tästä _todella_ tuli lyhyt. Pahoittelut//

"No totta helvetissä mä kerron jokaiselle jonka kaa makaan et mitä sairastan ja joka kerta käytetää ehkäisyä", poika mutisi puolustukseksensa.
Christiné tunsi pojan katseen selässään samalla kun hän itse pakkasi loputkin tavaransa.

Tyttö oli jo menossa ovelle mutta pysähtyi.
"Christiné, oota", Nikki sanoi käheällä äänellä samalla kun harppoi Christinén luokse. Poika laski kätensä tytön olalle.
"Mä oon pahoillani kaikista näistä vuosista. Sun ei tarvi antaa anteeks, haluun vaa et tiiät et kaikesta huolimatta ot mulle tärkee ihminen", Nikki tunnusti.
"Miks sä sen sanot mulle nyt? Niin monta vuotta oot jaksanu syyllistää ja nyt pyytelet anteeks. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyllä mä sulle anteeks voin antaa, mut unohtaa en. Mut enköhän mä pärjää sen kanssa", tyttö sanoi lopulta.

"Ja ne aineet saat ihan vapaasti vetää vessasta alas, sä oot oikeessa. En mä voi jatkaa näin. Menetän kaikki tällä menolla", Nikki sanoi tosissaan ja Christine tunsi, että poika tarkoitti sanomaansa todella.
"Hyvä että säkin tajusit sen. Anna mun auttaa sua, mä tiedän mistä mä sattumalta puhun", tyttö sanoi. Hän oli iloinen siitä, että hänen ystävänsä oli viimein tajunnut tarvitsevansa apua.

"Haluutsä et mä lähden?", Christiné kysyi lopulta.
"Mä tiesin et sulla on jotain tärkeetä sanottavaa. Sä kutsuit mua Christinéksi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen", tyttö sanoi ja halasi Heroinia.