This frigging cold morning

Manami tuli murjottaen ulos koulun ovista. Vasta hetki sitten biologian opettaja oli havainnut Manamin astelevan rauhallisesti käytävillä ja saanut päähänpiston häätää Manamin pihalle. Intettyään vastaan tarpeekseen ja onnistuttuaan hankkimaan huomautuksen tottelemattomuutensa vuoksi, tyttö oli päättänyt suosiolla lähteä ulos, ettei suuttuisi ja hankkisi toista huomautusta. Pihalla Manami hytisi kylmästä ja kiroili itsekseen sitä, ettei hän ottanut aamulla takkia mukaansa. Hän yritti pitää kätensä lämpiminä tunkemalla ne hupparinsa taskuun, mutta tulevasta talvesta vihjaileva tuuli puri Manamin ihoa, aivan kuin hänellä ei olisi vaatteita ollutkaan. Manami potki maahan pudonneita kellastuneita lehtiä ja päätti hetken mielijohteesta polttaa röökin. Manami oli sillä hetkellä niin kiukkuinen, että jos joku typerä opettaja uskaltaisi tulla muistuttelemaan siitä, ettei koulun alueella tupakan poltto ollut sallittua, hän pitäisi kyllä huolen että kyseisen opettajan kouluvuosi tulisi olemaan yhtä helvettiä. Olihan hän viimevuonnakin meinannut onnistua lähettämään yhden sijaisen hullujenhuoneelle...

Sytytettyään tupakkansa ja leikiteltyään hetken sen savun kanssa, Manami sai ajatuksensa koottua ja hänen kätensäkin lämpenevät sen verran, etteivät ne enää tärisseet. Hän antoi katseensa vaeltaa pihan poikki, muttei havainnut mitään tai ketään mielenkiintoista. Niinpä Manami nojasi koulun seinään, sulkien silmänsä ja vieden tupakan lähemmäs huuliaan.

// Aloitukset on jotenkin aina vähän vaikeita : D Mut joo, OliverFaggyn kanssa haluaisin pelata~ //

Pipoa paremmin punertavien kutriensa peitoksi kiskoen Haruka astui ulos ovista kylmän viiman armoille, pikkuhiljaa kohmettuvat kädet tupakka-askia taskuista haeskellen. Muttakun sormet puristuvat tyhjyyttään rypistyneen pahvin ympärille kääntyvät kylmässä rohtuneet huulet pieneen irvistykseen. Ei voi olla totta, tyttö manasi mielessään ja hautasi kasvonsa puuvillaisen huivin uumeniin, yrittäen unohtaa sen ikävän pakotuksen päänsä sisässä, kun suonet huusivat nikotiinia. Koulupäivä tulisi päättymään melko lyhyeen ellei pian taivaasta laskeutuisi valkosiipinen enkeli, kädessään muutaman tunnin annos myrkkyä tupakan muodossa.
Haruka sulki silmänsä turhautuneena ja yritti saada ajatuksen kulkemaan, mutta pian vasten kasvoja tuntui puskevan juuri sitä suloista ja kaivattua harmaata savua, jonka tuoksu sai suupielet nousemaan aavistuksen verran alamaista jonne ne olivat hetki sitten painuneet. Ja pian ruskeat silmät ryhtyivätkin tähystämään keneltä voisi ehkä yhden tai kaksi pummia jotta päivä sujuisi mutkitta, jolloin näköpiiriin välähtävät tutut kasvot. Manami.

"Mana", Haruka hymyili hieman epävarmasti ja katsoi toista tyttöä silmiin samalla kun sormet räpelsivät sytkäriä taskussa, ikäänkuin lähtölaskenta olisi juuri alkanut. "Haluaisitko ehkä tuota... Heittää nyt sen yhden velan takaisin?"

Kuullessaan tutun äänen kutsuvan, tämä räväytti silmänsä auki. "Kas, Haruka", Manami hymyili omalla omahyväisellä tavallaan vastatessaan tuon epävarmaan katseeseen. "Haluaisitko ehkä tuota... Heittää nyt sen yhden velan takaisin?" Vai niin. Manamin omahyväinen hymy väkinäistyi hiukan ja hän siristi silmiään, mutta kaivoi savukkeen myös Harukalle. Tarjottuaan sen tuolle Manami kuitenkin hymyili taas, viestien Harukalle, että Manamista oli vain mukavaa, että hän sai seuraa. "Kuinkas sinä tänne pihalle päädyit? Täällähän on helkkarin kylmä", tämä kysäisi tipauttaen sitten röökinsä maahan ja polkien sen sammuksiin, katse kuitenkin Harukaan liimautuneena. Hänen mielestään Haruka pukeutui aina liian poikamaisesti, mutta koska tyttö oli muuten nätti tyyppi ja kaiken lisäksi tunnollinen kannattaja ja hyvä ystävä, ei Manami ikinä sanonut pahaa sanaa tytöstä.

Koska tupakka ei enää ollut lämmittämässä Manamin käsiä, Manami otti reippaan askeleen lähemmäs Harukaa. Sitten hän kiersi kätensä Harukan ympäri ja sujautti ne tytön farkkujen takataskuihin. Samalla Manami seurasi Harukan reaktiota pitäen kuitenkin kasvonsa peruslukemilla. "Mun käsiä palelee", Manami valitti liikauttaen hiukan käsiään Harukan takataskuissa. Manami mutristi huuliaan sanojensa vahvuudeksi, tai sitten estääkseen kiusoittelevaa hymyä muodostumaan huulille.

Toisen äkkinäisestä kontaktista hätkähtäen Haruka loi nopean säikähtäneen katseen ensin taakseen ja sitten Manamiin, taistellen kuitenkin pian perusilmeen takaisin kasvoilleen, vaikka tytön valtasikin inhottava tunne että vahinko oli jo tapahtunut... Siitä vain tuntui olevan niin pitkä aika kun kukaan oli viimeksi vapaaehtoisesti koskettanut tämän luista olemusta edes pienesti, saati sitten...
"Eghr tuota... Hyppytunti", hän vastasi hieman hermostuneesti ja painoi leukansa rintaansa vasten, samalla kun vierailutti tupakkaa hieman turhankin tiuhaan tahtiin huulillansa, harmaita savu hahtuvia ilmaan puhallellen. Miten Manami pystyikin olla noin... Noin estoton? Hän itse ei olisi uskaltanut edes kätellä toista olematta ensin varma että toinen itse olisi ensin ojentanut kätensä, jotka silläkin hetkellä lepäsivät ehkä turhankin intiimillä alueella.
Ja posket hienoisesti punehtuneena Haruka loikin muutamia varovaisia katseita Manan suunnalle, miettien kuumaisesti kuinka rikkoa sen omalta kohdalta niin kiusallisen hiljaisuuden. "Mm... Entäs itse?" Hän kysäisi ikäänkuin ohimennen ja yritti hymyillä hieman, kielenpää pikaisesti rohtuneilla huulilla kierrellen, ennenkuin oli jälleen tupakan vuoro. "Näytät olevan ihan jäässä..."

Manamia Harukan säikähtänyt olemus huvitti, mutta hän ei osannut unissaankaan arvata, mitä Harukan päässä liikkui. Ehkä siksi, että Haruka oli aina ollut Manamille vain pikku apuri ja ystävä, jolta saattoi kinuta tiukan paikan tullen niin tupakan kuin parin kuuntelevia korvia. Harukan vastaukselle Manami nyökkäsi lyhyehkösti, puhallellen Harukan suusta leijailevia savupilviä poispäin itsestään. Passiivisesta tupakoinnista hän ei nimittäin pitänyt, ja muutenkin yksi tupakka päivässä riitti kyllä. Oikeastaan hän poltti tupakkaa vain ollessaan vittuuntunut, joten ei hänkään jokapäivä polttanut.

"Bilsanope lähetti mut ulos. Sen mielestä ei ollut soveliasta laahustella käytävillä keräilemässä katseita persettä keikutellen", Manami tuhahti. "Helvetti sentään, en minä keikuttele persettä niinku jotku vitun huorat", hän jatkoi kuulostaen hiukan ärtyneeltä, mutta tupakka oli auttanut sen verran, ettei Manami vajonnut uudestaan kiukkuiseen olotilaan. "Ja se lehmä on varmaan vaan kade. Sen perse on niin iso, ettei sitä tarvitse edes keikutella, jotta sais huomiota", Manami naurahti miettiessään, millainen ilme bilsanopella olisi ollut, jos olisi tuon äskeisen kuullut.

Tupakan lopun jalkojensa juureen sysäten Haruka jäi tuijottamaan kenkiensä kulahtaneita kärkiä hieman harmistuneena. Olihan Manamilla toki tapana hieman paisutella asioita mutta Biologian opettajan tuntien ja ystävänsä happamasta ilmeestä päätellen ei tällä kertaa kuitenkaan ollut syytä epäillä niin. Sitä paitsi hän oli nähnyt monen muunkin tulevan tunnilta niskojaan nakellen, tuon pienen ja pyöreän sammakkokasvoisen opettajan irvistellessä tyytyväisenä pöytänsä takana, ikäänkuin päivän hyvä työ olisi tehty jos oppilaiden suupielet olivat kääntyneet nurinpäin ja lähes jokatoisella oli kourassaan jälki-istunto lappu. Joten ei ollut vaikea kuvitella tämän laukovan ties mitä ilkeyksiä suustaan ihan vain oman huvin ja viihteen vuoksi...
Tai ehkä Haruka halusi uskoa Manamista vain hyvää, miksi tämä muka valehtelisi?

"Aika epäreilua", hymähtää hiljaa ja hieman vaisunlaisesti. "Et todellakaan ole mikään huora, ehkä opettajaa vain riepoo ettei ollut edes sinun ikäisenäsi läheskään yhtä kaunis , saati sitten suosittu", tyttö puheli vielä muutaman kohteliaisuuden ohi suunsa ja vasta sen tajuttuaan piilotti kiireesti hennosti punehtuneet poskensa lämpimän huivin taa, pistäen koko eleen vain kylmän ilman piikkiin. Tyhmä minä.
"Katkera akka", tyttö kiirehti virnistämään punertavat suortuvat laskeutuen kasvoja kutittelemaan.

Kädet Harukan farkkujen takataskuissa leväten Manami katseli Harukan kasvoja, kuunnellen tyytyväisenä hymyillen kehuja, jotka lipsuivat Harukan huulilta tämän kuultaviksi. Hän ei nähnyt sanoissa mitään erikoista. Totuuden vain. Tottahan se oli, että Manami oli suosittu. Hän oli onnistunut luomaan täydellisen verkoston, jolta Manami pystyi keinotteleman itselleen aivan mitä tahansa. Sen luominen ei suinkaan ole ollut helpoimmasta päästä. Manami on joutunut käyttämään kaiken oveluutensa ja lahjomiskykynsä, mikä oli ollut välillä hyvinkin rankkaa, ottaen huomioon, että rahaa oli kulkenut vähän suuntaan ja toiseen (minkä vuoksi oli kerrassaan loistavaa, että Manami omisti varakkaat adoptiovanhemmat) ja monesti velkoja oltiin makseltu myöskin seksuaalisin teoin. Oli siis varmasti aivan itsestään selvää, että kun Manami oli onnistunut tuon suositun leiman itselleen hankkimaan, hän ei aikoisi sitä missään nimessä kenellekään luovuttaa. Siksi kaikki, jotka yrittivät vähänkin talloa Manamin varpaille, saivat pian löytää itsensä hakattuna ojan pohjalta...

"Katkera akka." Manami havahtui. Haruka oli varmaan tarkoittanut biologian opettajaa. Tämä nyökkäsi ja hymyili sitten Harukalle. "Onneksi sun kaltasia ihmisiä on olemassa. Tulee heti paremmalle tuulelle kun juttelee sulle", Manami sanoi väteän Harukan lähemmäs itseään, halatakseen tyttöä. Hassua käytöstä Manamilta, mutta pitihän hänen olla kiltti noin reilulle ja uskolliselle ystävälle. Eikös?

Manami imeskeli mietteliäästi alahuultaan. "Tunnetko tai tiedätkö sä Tino Desain?" Manami kysäisi Harukalta. "Loin siihen eilen ruokalassa kontaktin. Ihan hyvän näkönen jätkä. Vähän nössö asenne sillä on, mutta eiköhän siitä kouluta kelpo kaverin", Manami höpötteli niitä näitä. "Aateltiin kattoa tänään meillä leffa. Tuu toki mukaan ni pääset myös tapaamaan sen", Manami ehdotti, katsoen sitten Harukaa vetoavasti. "Pliis, tuu. Ei oo kivaa jos et oo mukana", Manamin äänensävyssä oli aneleva sävy. Samaista äänensävyä voisi verrata karkkia haluavan lapsen ääneen.

Yksittäistä hiussuortuvaa sormensa ympärille kieritellen Haruka kuunteli toisen kehuja, jotka niin harvoin kuultuna maistuivat aina vain makeammilta, saaden vatsanpohjassa läikkymään, mutta... Entä sitten se pienen pieni halaus? Haruka epäili ettei se hymyn poikanen katoaisi koskaan hänen kasvoiltaan vaan hän jäisi ikuisiksi ajoiksi rakentelemaan pilvilinnojansa taivaaseen... Kukapa nyt olisi halunnut alas unelmistaan laskeutua? Harmi vain että joskus oli pakko, joko vapaaehtoisesti tai sitten kun joku tarttui nilkasta ja veti väkisin.

"Tunnetko tai tiedätkö sä Tino Desain?" Tyttö säpsähti hieman toisen äkillistä aiheen vaihdosta ja jäi tuijottamaan tyhmänä eteensä, ennenkuin ymmärsi pudistella hieman taipuisat suortuvat heilahdellen. Nimi ei ollut tuttu, mutta jos Manami oli värväämässä tätä mukaan 'porukoihin' niin ehkä jälkeenpäin esitetty tytön kutsu oli ihan varteen otettavissa. Toisaalta omassa huoneessa odotti kasapäin läksyjä ja muita velvollisuuksia, eikä tämäkään koulupäivä ollut vielä lopuillaan, vaikka laukku painoi jo ihan mahdottomasti... Oli vain niin kovin vaikeaa yrittää sanoa ei sille maarittelevalle äänensävylle joka kieli että jos tulet mukaan niin maailmasta tulee parempi paikka ja jos taat et... Saattaa kehityismaihin pudota ydinpommi. Vaikka ei kumpikaan väittämistä tietenkään ollut totta, oma mielikuvitus vain tuppasi joskus riistäytymään käsistä.

"Pliis, tuu. Ei oo kivaa jos et oo mukana"
Haruka ei voinut olla hymyilemättä. "Älä nyt viitsi, tuskin teidän leffakestien taso kamalasti laskisi, vaikken tulisikaan", pyöräyttää silmiään hyväntuulisesti, mutta jättäytyy sitten harkitsemaan, sen aikaisemmin mainitun hiuskiehkuran sormensa ympäriltä vapauttaen poskellensa pongahtaen. "Mutta jos sinä ihan välttämättä haluat niin... Voisin tulla kun saisin edes osan läksyistä tehtyä, opettajat eivät ole olleet kovin reilulla tuulella viimeaikoina." Haruka ehdotti Manamin katsetta tavoitellen.

"Älä nyt viitsi, tuskin teidän leffakestien taso kamalasti laskisi, vaikken tulisikaan", Manami huomasi Harukan pyörittelevän silmiään. Manami ei kuitenkaan pettynyt, sillä hän luuli, tai siis oli aivan varma siitä, ettei Haruka voinut kieltäytyä. "Mutta jos sinä ihan välttämättä haluat niin... Voisin tulla kun saisin edes osan läksyistä tehtyä, opettajat eivät ole olleet kovin reilulla tuulella viimeaikoina." Harukan ehdotus ei hirveästi Manamia miellyttänyt. Eikös ystävä ollutkaan läksyjä tärkeämpi? Manami vastasi Harukan katseeseen siristäen hieman silmiään ja otti kätensä pois tuon farkkujen takataskuista. "Jaa-a", Manami aloitti. Jos läksyt tyttöä enemmän miellyttivät, niin menkööt tekemään niitä. Toisaalta, Manami halusi Harukan liittyvän seuraan, yksin hän ei halunnut niin pervon pojan kuin Tinon kanssa jäädä leffaa katsomaan. Varsinkin jos jätkällä olisi mukana viinaa ja kokaiinia, niin kuin tuo oli vihjaillut.

"No, tehään niin, että mä autan sua läksyissä. Vastapalvelukseksi sä tuot mukanas jotain naposteltavaa... tai ei sittenkään, mä lihon", Manami katsahti vartaloaan kriittisesti. Kuitenkin pelkkä karkkien ajatteleminen sai Manamin kielen kipristelemään makeanhimosta. "Eiku tuo sittenki... jotai kirpeitä hedelmäkarkkeja vaikka. Miten on?" Manami kysyi aina yhtä vetoava katse silmistä kuvastuen. Siltä varalta, että Haruka sanoisi lompakon huutavan tyhjyyttään, Manamin käsi liikahti kohti olkalaukkua. Siellä majailevassa lompakossa nimittäin lojui pari seteliä.

Haruka liikahti hieman vaivaantuneena sillä tiesi ettei toinen ollut tyytyväinen hänen pieneen ehdotukseensa, mutta läksyt oli pakko saada tehtyä alta pois ettei viikonloppuna odottaisi laiska koulun jälkeen. Mutta vaikka hänen ajatuksensa kiertelivätkin tuon faktan ympärillä, kipristeli silti tytön vatsanpohjassa tunne että hänen tulisi hyvittää jotenkin Manamille se, ettei hän pystynyt täyttämään tämän odotuksia ja vei vielä tämän aikaa omien askareidensa parissa.
"Tai jos tehdään niin, että otan viimeiset tunnit vapaaksi ja teen läksyt silläaikaa", Haru hymyili kokeilevasti, uskaltamatta kuitenkaan katsoa Manaa silmiin, josta syystä tummien silmien katse tuntui tuijottelevan niin kovin kiinnostuneen oloisesti kylmää asfalttia. "Ja sain juuri kuukausirahan, joten voisin sen jälkeen käydä katsomassa niitä karkkeja, sillä ei sinun painostasi tarevitse yhden illan aikana huolehtia. Näytät upealta... Ja näin sinun ei tarvitsisi myöskään pitkästyttää itseäsi tylsien kemian tehtävien parissa", hän jatkoi äänenpainonsa tasaiseksi taistellen, samalla kun kopisteli tennareidensa kärjillä kadottaakseen sen inhottavan viileän tunteen, jonka Manami oli jättänyt astahtaessaan kauemma yks kaks varoittamatta. Omaa idioottimaisuuttani, Haruka ajatteli hieman alakuloisesti, antamatta sen kuitenkaan paistaa pienen hymynsä lävitse.

"Tai jos tehdään niin, että otan viimeiset tunnit vapaaksi ja teen läksyt silläaikaa", Manami kuuli Harukan ehdottavan ja sehän sopikin Manamille paremmin, joten hän nyökkäsi. Haruka kuitenkin näytti tuijottavan niin kiinteästi asfalttia, että Manami uskoi, ettei Haruka ollut tämän nyökkäystä huomannut. Manami sai liikautettua ehkä millin verran huultaan, kun hän kuuli Harukan jatkavan: "Ja sain juuri kuukausirahan, joten voisin sen jälkeen käydä katsomassa niitä karkkeja, sillä ei sinun painostasi tarevitse yhden illan aikana huolehtia. Näytät upealta...", Manamia tytön kohteliaisuus ilahdutti, minkä tämä osoitti hymähtämällä iloisen kuuloisesti, eikä hän edes kuunnellut loppuja Harukan sanoista.

"Mut niin... nähdään sitten meillä", Manami sai sanottua kuunneltuaan tarpeekseen epämääräistä kopistelua, mikä näytti kuuluvan Harukan tennareiden kärjistä niiden osuessa asfalttiin. Hän hymyili Harukalle ja käännähti ympäri lähteäkseen. Jos Haruka ei pysäyttäisi häntä, tämä astelisi pois korkokengät kopsuen kohti vessaa, missä hänen tarkoituksensa olisi korjailla meikkiä ja tehdä jotain hiuksille, jotka olivat purevan kylmässä tuulenvireessä menneet hiukan sieltä täältä sekaisin. Sen jälkeen hän menisi kirjastoon lintsaamaan kun taas sen jälkeen hänellä oli haettavana kokaiinisatsi liikuntasalista.