Ready to help ya.

// Tässäpä tämä alotus. :3 Romihi tänne siis. //

Cain huokaisi syvään, nojaten rakennuksen seinään. Tämä vilkuili ympärilleen vähän väliä, etsien katseellaan sitä tyttöä, johonka oli päivemmällä tutustunut. Mikä hänen nimensä nyt taas olikaan? Se se.. Christinékö se oli? Poika kirosi mielessään huonoa nimimuistiaan. Hänen oli vaikea muistaa nimiä, ellei se sitten ollut jokin tosi omituinen nimi, ja harvemmin ihmisillä oli mitään sen erikoisempia nimiä.

Cain katsahti taas nopeasti ympärilleen, mutta ei nähnyt vieläkään vaaleahiuksista tyttöä. Tämä ei uskaltautuisi mennä vielä sisälle, sillä olihan se sentään tyttöjen asuntola, ja saattaisi näyttää hieman epäilyttävältä, jos poika harhailisi yksin tyttöjen asuntolalla. Haukotellen hieman, tämä siirsi painonsa toiselle jalalleen, ja odotti toista kärsivällisenä. Hän oli kyllä varma, että Christine tulisi pian, sillä kellohan oli jo vaikka kuinka paljon.

//Ja lyhyyden pistän sitten alotuksen piikkiin. :/ //

Christiné hyppeli iloisesti ja antoi vaaleiden kiharoiden nauttia tuulesta. Suuntana hänellä oli asuntola Hänellä oli mennyt odotettua pidempään rehtorin luona. Tyttö oli pitkästä aikaa todella onnellinen. Täällä hän sai olla oma itsensä ja oli tutustunutkin jo muutamaan ihmiseen.

Tyttö saapui rakennuksen pihaan ja huomasi Cainin.
"Moi, et kai sä ole odottanut kauan? Mulla kesti aika pitkään", tyttö kysyi ja alkoi penkomaan laukustaan avaimia.
Christiné alkoi pohtia, minne olikaan laukkunsa päivän aikana levittänyt. Ensin se tapahtui vessassa, sitten luentosalissa ja vielä uudelleen vessassa.

"Hmm.. tota. Oon hukannut mun avaimet. Toivottavasti Shirley on kämpillä", Christiné mutisi hieman nolona.
"Voin mä toki käydä ettimässä ne avaimet. Tai siis sehän mun täytyy joka tapauksessa tehdä", tyttö selitti ja käänsi laukkunsa vielä kerran ympäri. Ei jälkeäkään avaimista.

Tyttö loi Cainiin pahoittelevan katseen ja avasi ulko-oven.

//nyt ei irtoo//

// Hyvihhä toi irtoo. :'D //

Cain hymyili pienesti nähdessään uuden tuttunsa, tervehtien tätä nostamalla kättään. "En mä kovin kauaa venannu", poika vastasi Christinén kysymykseen tavallisella hieman hiljaisella äänellään. Poika tunki kätensä housun taskuihinsa, katsellen samalla kiharahiuksisen nuoren avainten penkomista. Poika hymähti hieman huvittuneesti, tytön sanoessa, että avaimet olivat kadonneet.

"No eiköhän ne joskus löydy", Cain otti oven kahvasta kiinni pidellen sitä auki tytölle, jatkaen sitten lausettaan.

"Meet vaikka kysymään sieltä.. löytötavarapaikasta. Mä löysin sieltä mun kännykän, ko yhen kerran satuin hävittään sen." Cain tunsi itsensä olevan varsin puheliaalla päällä, ja olihan tyttö hänelle jo sen verran tuttu, että hänen ei tarvitsisi hermoilla tämän seurassa.

// Van ei multa. >.> //