Why hello there, darlin'.

//Joo, otsikon vetäsin ihan vaan hatusta. 8P Elikkäs Paprika tänne poitsunsa Nickin kanssa. :3 //

Nuori pörröpäinen poika värähti hieman, pienen tuulen vireen kylmätessä tämän selkäpiihin asti. Antoine halasi takkiaan hieman paremmin ympärilleen, yrittäen lukita kylmän kosketuksen takkinsa ulkopuolelle ja kiroten sitten mielessään. Mistä perhanasta tämä oli saanut päähänsä kävellä puistoon jäätymään? ..No oikeastaan tämä oli yrittänyt purkaa vitutustaan pienellä kävelyllä, mutta nyt vain ilman kylmyys sai hänet vittuuntumaan entisestään.

Antoine nojasi puisen penkin selkänojaan huokaisten ärsyyntyneesti. Nyt ei kyllä olisi kuuma kahvi pahitteeksi. Toisaalta, poika ei kyllä jaksaisi ihan vielä lähteä kävelemään sitä pientä välimatkaa koulun asuntoloille. Sekä pojan laiskuus, että nykyinen mieliala estivät sen.

Poika katseli laiskasti ympärilleen, vaikka ei näekkään kovin tarkasti mitään muuta kuin kuun, joka olla mollotti taivaalla liikkumattomana. Ilta oli jo pimennyt sen verran. Antoine sulki silmänsä, huokaisten taas kerran ja rentoutuen sitten hieman. Ehkä tämä istuisi vain rauhassa pari minuuttia ja lähtisi sitten takaisin poikien asuntolalle.

Tai ehkä menisi etsimään jonkun johonka purkaa tämän helvetinmoisen vitutuksen.

//Täältä tullaan ja raahasin myös Nickin mukanani ^^//

Päivä oli mennyt mukavan nopeasti, ainakin Nickin mielestä. Iltalenkki oli vielä käymättä ja mies päättikin lähteä puistoon pienelle hölkälle.
Ulkona olikin melko koleaa, joten Nick joutui vielä kääntymään takaisin hakemaan hupparia ohuen takin alle ja t-paidan päälle. Löysähköt collegehousut pitivät viileyttä melko hyvin, joten ei tarvinnut ruveta tunkemaan niiden alle mitään.
Hattua Nick ei edes omistanut, joten se oli nyt sanomattakin selvää ettei sitä lenkillä ollut.
Käsiin ei tarvitsisi kai mitään ja juostessa tulisi melko lämmin, mikäli mies nyt edes juoksisi koko matkaa. Viimeaikoina Nick oli laistanut jokapäiväisestä lenkkeilystään ja käynyt ehkä vähän kävelemässä. Yleensä 'kävely' päätyi johonkin kauppaan tai viikonloppuisin baariin, mikäli miehellä sattui rahaa olemaan mukanaan.

Puistossa oli hiljaista, kuten arvata saattoi, vain pari satunnaista vastaantulijaa ja koira. Nick hiljensi hölkkänsä kävelyksi ja katsoi taivaalle. Tähtiä ei niinkään äkynyt, sillä pilviä oli alkanut kerääntyä, mutta kuu pilkisti välillä pilvien lomasta.
Nick tunki kätensä taskuun ja tunnusteli niissä olevia tavaroita. Kännykkä, siihen kuuluvat kuulokkeet ja sytkäri. Mies ei tiennyt miksi kantoi sytkää mukanaan, kun ei edes polttanut, mutta siellä se vain oli ollut jo viimeiset kaksi vuotta. Olihan siitä silloin tällöin hyötyä, jos joku ystävistä, joista melko monet polttivat, oli unohtanut sytkärinsä kotiin.
Nick pysähtyi hetkeksi räpläämään kännykkäänsä ja kiinnitti kuulokkeet siihen. Musiikki voisi olla paikallaan. Vanhan Rock'n Roll yhtyeen musiikki alkoi soida ja Nick kirosi sitä, että siihen puhelinmalliin, joka Nickillä oli, ei ollut olemassa, tai ainakaan Nick ei ollut löytänyt, kuulokkeita, jossa olisi molemmat korvanapit. Handsfree oli ainut joka sopi miehen puhelimeen.

//Plääh.. kipeenä tulee kökköä tekstiä : < Koita saada jotain selvää : P//

Antoine sohaisi kätensä kerran hiustensa läpi, väristen sitten taas kylmyydesta, joka alkoi käydä jo sietämättömäksi. Poika nousi laiskahkosti ylös kylmältä penkiltä, hieroen sitten ohimoitaan. Tämän päätä oli alkanut yhtäkkiä tykyttämään inhottavasti.

'Perhana, tämäkin vielä.'

Antoine yritti olla välittämättä ärsyttävästä tykytyksestä, alkaen kävelemään pois puistosta, kohti poikien asuntolaa. Tämä ei tosin ehtinyt ottaa monta askelta, ennen kun tykytys alkoi tuntua kivuliaalta, sietämättömältä suorastaan. Poika pysähtyi vähäksi aikaa sulkien silmänsä. Mistä pirusta tämä perhanan päänsärky nyt yhtäkkiä tuli? Antoinea harvoin särki päätä; ja yleensä silloin harvoinkin, se johtui vain ja ainoastaan rankasta juhlimisesta. Nuorukainen hieraisi vielä kerran ohimoitaan ja jatkoi taas kävelyään.

Poika ei kuitenkaan ehtinyt kävellä kauaa rauhassa, jonkun törmätessä tämän olkapäähän. Valmiiksi vittuuntunut nuorukainen ei edes yrittänyt pidätellä kiroamistaan toista päin,

"Etkö sä yhtää osaa kattoo kehenkä oikeen kävelet?"

Lilahiuksinen nuori ei välittänyt siitä, että törmääminen oli osaksi tämän syytä, vaan tuhahti ärsyyntyneesti. Tämä oli juuri jatkamassa kiroamistaan toiselle, ennen kun tunsi kuinka päätä alkoi kivistää sanoinkuvaamattoman paljon. Antoine piteli päätään kädellään, unohtaen täysin miehen jolle oli räyhäämässä, kivun yltyessä yhä. Oikeasti; mitä ihmettä tämä nyt oli?

// Ei multaka mitn hyvää tekstie tule. >| //

Nickholas oli rauhassa jatkanut verkkaista kävelyään miettien syntyjä syviä ja laulaen äänettömästi biisien mukana.
Ilta oli mukavan rauhallinen ja puisto tyhjä, eli minkäänlaisia häiriötekijöitä ei tielle välttämättä osuisi.
Hetken aikaa käveltyään Nick pysähtyi uudelleen etsimään toista kappaletta, jonka oli muistaakseen ladannut kännykän muistiin viime viikolla. Kipale löytyi vaikka sitä pitikin etsiä kännykän muistista pari minuuttia.
Nickin jatkaessa kävelyään, mies tunsi kovan töytäisyn olkapäässään jonkun törmätessä häneen.
Ja ennenkuin sekuntiakaan oli kulunut Nick kirottiin alimpaan helvettiin. Kiroajana toimi lilahiuksinen nuori poika, jonka Nick oli ehkä joskus nähnyt koulussa.
"Sori, en huomannut sua." Nick sanoi hieman ärtyneenä toisen kiroamiselle.

Mies oli juuri lisäämässä että kannattaisi toisenkin katsoa eteensä, mutta huomasi toisen pitelevän päätään ja päätti sulkea suunsa.
"Ootsä okei?" Nick kysyi, vaikka selvästi näki ettei poika ollut kunnossa.
Opettajille, ja varsinkin Nickille, ominainen huoli tunki esiin. Mikä toisella oli? Ainakin tämä näytti tuskaiselta.
"Pitäiskö sut viedä johonkii tai jotain?" Nick kysyi hieman huolta äänessään ja astui askeleen lähemmäs nuorukaista.
Olikohan terveydenhoitaja vielä koululla, Nick ainakin muisti nähneensä terkkarin vilaukselta koulun päätyttyä.

//Plääh >_<//

Antoine katsahti ensimmäistä kertaa kunnolla törmäämäänsä ihmiseen, huomaten sen olevan melko nuori mies. Itseasiassa tämä näytti melko tutulta jopa. Ehkä tämä oli opettaja lukiolla? Hän ei ollut tosin varma ja asian miettiminen ei hyödyttänyt mitään tässä vaiheessa. Pari kirosanaa pääsi vielä hiljaa pojan suusta, päätä jomottaessa yhä.

Hän kuuli vanhemman miehen kysyvän jotain tämän voinnista, mistä poika yllättyi hieman; olihan hän äsken juuri kironnut toisen melkeinpä helvetin alimpaan kerrokseen.

"Oon ok", Antoine murahti jonkun pienen vastauksen tapaisen tälle, kertomatta kuitenkaan sitä totuutta. Miksi pirussa tämän pitäisi vaivata miestä jota ei edes tuntenut, tämän lievällä päänsäryllä? Vaikka oikeastaan 'lievä' ei ollutkaan se oikea sanavalinta.

Poika otti askeleen taaksepäin miehen kävellessä tätä lähemmäs, kääntäen sitten kokonaan selkänsä tälle ja yritti jatkaa matkaansa asuntolalle. Hän ei todellakaan aikonut jäädä tänne jos olo vielä huononisi ja jopa joutuisi ehkä pyytämään joltakin apua. Tämä kuitenkin ajatteli, että eiköhän olo helpottaisi, kun pääsisi takaisin asuntolalle ja keittäisi itselleen hieman kahvia.

Kuitenkin, käveltyään hetken, tämä tunsi kuinka olo muuttui entistä huonommaksi ja joutui ottamaan läheisestä valotolpasta tukea.

"Ei helvetti, tää ei oo mun päivä", poika kirosi melko kovalla äänensävyllä.

//Mnööh. >.> //

Nick katsoi kummissaan, kun toinen astui taaksepäin ja käänsi lopulta selkänsä jatkaen matkaansa. Mies jäi seisomaan ja katsomaan toisen perään. Pojan sitten siinä horjuessa ja ottaessa tukea valotolpasta Nick asteli lähemmän päätään pyöritellen.
"Et tasan ole okei." Nick sanoi ja päätti sitten auttaa tätä huonovointista poikaa, sanoi toinen mitä tahansa.
Nick mietti erilaisia keinoja, joilla voisi auttaa. Terveyskeskus oli melko kaukana, terveydenhoitaja mitä luultavimmin kotonaan. Vain asuntolat olivat tarpeeksi lähellä.
Viisainta voisi siis olla, että Nick, opettaja kun oli, saattaisi pojan asuntoonsa, ei sitä koskaan tietäisi vaikka poju yksin kävellessään vaikka menettäisi tajuntansa ja Nickille tulisi tunnontuskia koko loppuelämäkseen, siitä, ettei ollut auttanut kun siihen tuli tilaisuus.
Noita tunnontuskia oli jo parikin, vaikka kenenkään kuolemaa ei Nick kantanut harteillaan, luojan kiitos.
Tuuli päätti viimein pistää parastaan ja puhalsi niin, että jopa Nickille tuli kylmä. Pah, Englannin sää oli arvaamaton. Päivällähän oli ollut mitä hienoin ilma.

"Mä voin viedä sut kotiis, ku tuskin pysyt pystyssä sinne asti." Nick sanoi päättäväisenä ja tuijotti poikaa.


//Ei irtoo.. Ja anteeksi kun kesti vastata :<//

Lilapää nojasi selällään valotolppaan, huohottaen hieman. Pian tämä otti syvään henkeä ja katse kääntyi yhäkin tämän seurassa olevaan vanhempaan mieheen. Joo, ehkä hän ei ollut okei; poika ei vain oikein tykännyt hyväksyä toisten apua. Tällä kertaa tosin näytti siltä, että tilanne pakotti hänet vastaanottamaan miehen avun, sillä päätä jomotti sekuntti sekunnin jälkeen aina vain enemmän. Ja sitä paitsi; tuo tuntematon mies vaikutti melko päättäväiseltä sanoessaan, että auttaisi Antoinen asuntolalle, eikä tuo jaksanut tässä mielentilassa vastaankaan sen enempää sanoa. Poika huokasi syvään hieroen taas päätään hieman.

"..mä asun tuolla lukion asuntolalla", lause oli hieman lyhyehkö, mutta sitäkin ytimekkäämpi. Tuo lyhyt lausekkin tosin jäi kaikumaan pojan päähän, mikä tuotti jonkin sortin kipua sekin.

Antoine tunsi kuinka hänen jalkansa tuntuivat jo hieman siltä kuin ne eivät enää jaksaisi kantaa omistajaansa, ja sen syystä Antoine halusikin äkkiä takaisin asuntolalle, ettei kuitenkaan joutuisi toisen miehen kannettavaksi. Se jos mikä olisi nuorukaiselle varsin nöyryyttävä kokemus. Ei sillä etteikö pitäisi hyvännäköisistä miehistä, mutta olihan toinen sentään opettaja lukiolla. Ainakin luultavasti.



//Joo, sori mullaki kesti. En pariin päivään o koneelle päässy. D: Eikä multakaa tän enempää irronnu. //

Poika antoi periksi ja Nick hymyil hieman, sen verran kuin tässä tilanteessa voisi hymyillä.
"..mä asun tuolla lukion asuntolalla" toinen informoi.
"Niin vähän arvelinkii. Mennäänpäs." Nick sanoi ja antoi pojan yrittää kävellä ensin itse. Jos kävely ei sujuisi voisi mies pojan kantaakin. Ei tämä niin painavalta näyttänyt, eikä asuntoloille ollut onneksi niin pitkä matka.

"Pystyksä kävelemään ite?" Nick kysyi ja katsoi lilapäistä poikaa.
Kivut tuntuivat olevan kovat, kun ei kerran mainannut pystyssä pysyä. Jos tuo olisi migreeni kohtaus, niin aika raju sellainen kyllä. Nick ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa.
Kenties pojan pitäis hakeutua terkkarille, jos tuo kipu ei loppuisi aamuun mennessä, tai sitten lääkäriin jos se pahenisi.

//Lyhyys menee päänsäryn piikkiin.. Sori kauhiasti ;_;//

"Enköhä mä.. jotenki", kuului Antoinen vastaus toisen kysymykseen, joka ei välttämättä ollut ihan todenmukainen. Antoine kuitenkin yritti, koska ei todellakaan halunnut toisen kannettavaksi.

Pian poika jätti valotolpan tuen, alkaen kävellä taas joskin hoippuen hieman. Tämä ihmetteli, että mistä hevonahterista hän nyt oli saanut koko huonon olon. Helvetinmoinen päänsärky ja voimien katoaminen ei todellakaan kuulunut nuoren miehen jokapäiväisiin vaivoihin. Poika kirosi huonoa oloaan hiljaa, yrittäen kävellä mahdollisimman nopeasti, mutta kuitenkin yrittäen olla horjahtamatta. Se nyt tästä vielä puuttuisi jos tämä saisi murrettua kätensä, tai jonkun muun helposti katkeavan ruuminosan.

Yhtäkkiä pojan päätä vihlaisi kovempaa kuin oli vielä ehtinyt kertaakaan vihlaista. Melkein kuin käskystä, Antoine kyykistyi matalaksi, pidellen päätään. Pojalta pääsi pitkä litania kirosanoja varsin kovaan äänen sävyyn.

"Mikä helvetti mua oikein vaivaa?", tämä parahti.

// *patpat* Ei tuo haittaa, koska ei multakaan mitään maailman pisintä tule. Ja tästä tuli.. aika outo. 8| //