You think you can take me - you think you can play me

Rinnnggg. Koulunkello alkoi soida äänekkäästi ilmoittaen välitunnin alkaneen. "Vielä muutama tunti ja koulupäivä olisi ohitse." Dietrich huokaisi, painaen päänsä sitten pulpettiin. Oppilaat hänen ympärillään nousivat laiskasti ylös, oikoivat jäseniään ja suuntasivat ulko-ovelle. Poika tiiraili opettajan työpisteen suuntaan ja kuunteli toisella korvalla miten luokkatoverit rymistelivät ulos luokasta.
Oppitunnilla ei tullut juurikaan piirreltyä, päinvastoin. Poika oli ollut poissaoleva jo hyvän aikaa. Kaiken huomion oli varastanut hänen punapäinen opettajansa, joka näytti tänään epätavallisen hyvältä. No, näyttihän mies aina hyvältä, mutta Dietrich ei ollut pahemmin noteerannut asiaa.
"Niin.. miksikäs ei.." poika höpötti puoliääneen, pitäen samalla katseensa opettajassa. Hänestä ei muutenkaan tuntunut siltä, että viitsisi lähteä ulos pakkaseen. Tuskin ketään häntä hetkeen kaipaisi.


\\Mmh, teksti takkuaa aika pahasti, mutta laitetaan se aloituksen piikkiin. :DD//

Dietrich seurasi tiiviisti kuinka opettaja asteli lähemmäs ja istahti sitten hänen pulpetilleen. Poika oli aina pitänyt siitä kuinka rento opettaja Mye oli. Useimmat taiteenalan ihmiset olivat kauheita hikipinkoja, mutta ei tämä. Hän ei tehnyt numeroa siitä, etteivät kaikki osanneet piirtää.
"Mmh.. Seuraavaksi on uskonnontunti, enkä aio osallistua. Uskonasiat eivät ole mun juttuni." Poika selitti ohimennen, miettien punapään esittämää tarjousta tunnin skippaamiseen. Hänen ei siis tarvitsisi vetäytyä omiin oloihinsa ja selittää myöhemmin miksi oli jättänyt tunnin väliin. Mainio tilaisuus..
Poika nojautui tuoliinsa ja katseli opettajaa merkitsevästi. "Kyllähän mä tänne voin jäädä." ja hymyili sitten vaisusti.
Hän ei tuntenut järin suurta intohimoa kuvaamataitoa kohtaan, mutta kyllä se aina teorian voitti. Lisäksi seurakin oli monin verroin parempaa.
Dietrich tarkasteli opettajan mantelin värisiä silmiä ja pani merkille, miten ne tuntuivat herpaannuttavan hänen keskittymiskykynsä. Syvänruskeat silmät sopivat astetta tummemman ihon kanssa kauniisti yhteen. Samassa poikaa alkoi jo hieman huvittaa turhanpäiväinen profilointinsa. Ei ollut hänen tapaistaan vajota mietteisiin vain, koska toinen oli sen verran hyvän näköinen.
"Ehh, niin.. mitäs me sitten tehdään", poika rykäisi äänensä kuuluviin ja tuijotti yhä opettajaa.

Vai heitti hän kysymykseen vastakysymyksen. Perin ovelaa. Poika tuumasi itsekseen. Myen nojautuessa aavistuksen verran lähemmäs, ei Dietrich voinut olla päättelemättä, että mies ilmeisesti tahtoi taas kiusoitella. Olihan hän kuullut ohimennen jonkun oppilaan hehkuttaneen, miten opettaja oli kiusoitellut häntä leikkimielisesti, sun muuta vastaavaa. Onhan se ymmärrettävää, että kyseisen opinahjon henkilökunta tahtoo tehdä niin nuorempiensa kanssa.
"Jotain täysin erilaista? Hmh, vanhat temput ovatkin alkaneet kyllästyttää." Dietrichin kasvoille nousi toispuoleinen hymy ja hän ryhdistäytyi tuolissaan. "En susta tiedä, mutta ite osaan olla uusien asioiden suhteen hyvin suvaitsevainen." Poika lisäsi ja kohottautui suoristamaan opettajansa solmiota, joka oli mitä ilmeisimmin tiiviin opettamisen ohessa mennyt ihan miten sattuu.
Die ei oikein tiennyt mihin saakka opettaja olisi härnäämisessään valmis menemään, mutta kaipa tuo pian nähtäisiin. "Tossa aiemmin sanoit tarvitsevas mun apua jossain.. joten kuis on, miten mä voin auttaa?"