Lonely rain you sure make it hard to smile

\\ Lawrencea odotellaan (: //

Kylmä viima paiskautui vasten Dietrichiä, kun tämä asteli hiljaisessa puistossa päivän hämärtyessä. Poika kirosi ääneen, kunnei ollut taaskaan ottanut mukaansa kaulahuivia, vaikka tiesi ulkona olevan järkyttävä ilma. Tuuli pisteli luihin ja ytimiin, eikä sadekaan tuntunut olevan kaukana.
"Voi helvetti." Tämä manasi ääneen ja yritti oikoa hiuksiaan. Yrittäen ymmärtää miksi hän oli ylipäätään vaivautunut lähtemään ulos oli turhaa. Sisällä ei vain ollut sen kummemmin tekemistä, joten pari tuulenpuuskaa tuntuivat kevyiltä sisällä lorvailemisen rinnalla.

Poika hieroi kohmeisia sormiaan. Ohuet hanskat eivät juurikaan auttaneet lämmittämään niitä, joten ehkä käsien työntäminen takin sisään olisi parempi ajatus. Silmäillen ympärilleen Dietrich haki oivallista juttuseuraa, jonka avulla voisi hetkeksi unohtaa ulkona reihuvan viiman.
Hetken ajan mielessä kävi luovuttaminen. Kuka hullu tällä ilmalla ulos säntäisi..? Mutta sitten viereisellä leikkikentällä näytti olevan joku. Poika asteli määrätietoisesti hahmon luokse huikaten jotain tervehdyksen tapaista..

Hiljalleen itseänsä keinuttaen Lawrence piteli kohmeisin sormin kiinni kiikun kylmettyneistä ketjuista, alas maahan katsellen. Ilma oli niin kylmä että hengitys höyrysi ja jokainen ruumiinosa tuntui olevan niin kohmeessa että ajatuskin ylösnousemista enteilevän sateen tieltä tuntui yhtä mahdottomalta kuin taivaanlintujen kanssa lentely. Toisaalta miksi sitä oli pitänyt edes tulla tänne? Itseänsä palelluttaminen ei ollut mitään suurinta hupia mutta jostain syystä oli vain pakko päästä ulkoilmaan, saadakseen ajatuksen kulkemaan. Niin hän oli itseään silloin naruttanut, mutta näin parisen tuntia jälkeenpäin tuntui siltä että pitäisi unohtaa jatkossa näiden syvällisten pohdinta kokonaan, tai pakottaa ne sitten ilmaantumaan sisätiloissa lämpimän peiton alla.

Pian tuon rationaalisen järjenjuoksun kumminkin katkaisi lähistöltä kantautuva tuttu tervehdys.

//Sori ku tämä jäi näin lyhyeksi, mutta ekat viestit tuntuu jotenki aina hankalimmilta ^^;//

Asteltuaan tummaa hahmoa hieman lähemmäksi, pystyi Dietrich vihdoin tunnistamaan ketä oli juuri tervehtinyt. Paikalleen jähmettyen hän katseli Lawrencen tasaista keinumista. Miten voikin olla juuri hän..? Poika mietti itsekseen, yrittäen samalla lohkaista jostakin puheentynkää keskusteluksi.
"Ehm.. Mitäs sä täällä pakkasessa teet?" Ensimmäinen kysymys kajahti ilmoille. Turhankin äidillinen, kuten viime kerrallakin. Poika asteli keinujen vierelle, nojaten sitten telineeseen, tunkien kohmettuneet sormensa univormunsa taskuihin. Vaikka hän yrittäisi näyttää kuinka viileältä hyvänsä, ei jutteleminen näyttänyt onnistuvan häneltä koskaan. Vaikka toisaalta, ei sanoja välttämättä tarvittu. Dietrichistä tuntui aivan yhtä hyvältä nähdessään pojan kiikkuvan edestakaisin keinun tasaisessa tahdissa. Mieleen yritti pyrkiä ajatuksen puolikkaita kaksikon ensitapaamiselta, mutta sen sijaan Die karisti haavekuvat pudistaen mahdollisimman huomaamattomasti päätään. Miksi muistella entisiä, kun sama poika istuu juuri nyt hänen edessään.. Jossakin Dietrichin takaraivossa kolkutti kysymys, joka askarrutti hänen mieltään ankarasti; miksi hän oli niin ylenpalttisen kiinnostunut tuosta kalman kalpeasta pojasta, jota hän ei edes tuntenut..

Dien tuttuihin tummanruskeisiin silmiin katsellessa kuinka lämpö lähti leviämään sisältäpäin, vaikkei se ulkoiseen olemukseen asti ylettynytkään. "Kuhan istun... Ja ootin sua", hymähtää ääni hieman kylmästä karheana, tennarien kärkien vasten kivettynyttä maata laahaten kiikun määräämässä tahdissa. Itseasiassa vaikka tänne tultiin omaa rauhaa etsimään, niin toisen läsnäolo kohensi mielialaa ja tulevan talven tuoma kylmyys ei nipistellyt enää niin pahasti, kun pehmeät huulet saivat puhella lämpimikseen. Ja ehkä kaipailla revanssia aikaisemmista hetkistä, vaikkei Lawrence olisikaan sitä mistään hinnasta suostunut ääneen myöntämään, varsinkaan kun toisen ajatuksia ei voinut päällepäin lukea laisinkaan. Ja ehkä siksi tämä poika häntä kiehtoikin...

Kuhan istun... Ja ootin sua kuului pojan vaimeahko vastaus. Äänestä pystyi päättelemään, että poika hytisi keinussaan kylmästä. Dietrich silmäili edessään istuvan pojan ehkä hieman poissaolevaa olemusta.
"Odottelit mua? Muutenko vain.. vai oliko jotain ihan mielessä saakka?" Vaikka Dien tekikin mieli ryhtyä mielenkiintonsa näännyttämiseksi kyselemään pojan aiemmista fiiliksistä siitä mitä kaksikon välillä oli aiemmin tapahtunut, ei tämä kuitenkaan viitsinyt. Hänhän se oli hyökännyt raukkaparan kimppuun. Ehkäpä toinen ei viitsinyt olla töykeä ja lähteä tiehensä.. niinpä järkevin vaihtoehto oli antaa toisen hoitaa hommansa and that's it. Dietrich tiesi kuitenkin olevansa kiinnostunut jollain tasolla tuosta pojasta - ei vain ollut selvää tahtoiko hän tästä kenties kaverin, yhdenyön panon vai jotain muuta. Pojan tapoihin ei kuitenkaan kuulunut kierrellä ja kaarrella asioita loputtomiin, joten oli parasta heittää kortit pöytään ainakin jossain vaiheessa.

\\Nyt takkuili ja pahasti ;((//

"Ergh... tota", poika aloitti käheän takkuamisensa ja käänsi katseensa ehkä hieman liianki pikaisesti kengän kärkiään kuluttamaan, sormenpäiden kuitenkin hakeutuessa pienen aloitteen muodossa toisen takin helmaa näpertämään aavistuksen verran kankeasti, mutta kumminkin lähemmä kutsuvasti. Kuinka asian nyt voisi muotoilla ilman että kuullosti täydeltä huoralta(joka poika kumminkin tunsi aikaisempien sekoilujensa vuoksi olevansa) tai vastaavasti kokonaisuudessaan kiinnostuksensa menettäneeltä, joka ei missään nimessä ollut totta. Nämä jahkailu pelit eivät kuitenkaan myöskään houkutelleet, piilotella täyden käden kortteja pelin loppuun saakka jolloin huomaakin jo menettäneensä kaiken. Joten ehkä olisi vain järkevämpi yrittää tehdä siirto johonkin suuntaan ja katsoa halusiko toinen kenties vastata siihen?
"Entä jos...Mulla oiskin jotain ihan mielessä saakka?" Poika hymyili pää hieman kallellaan, tummien suortuvien sivuun silmien edestä valahtaen.

//Sama täällä//

"Hmmh.. sanoisin olevani pelkkänä korvana." Poika väläytti ohikiitävän hymyn ja tähyili toista silmiin. Suora ehdotus oli tässä vaiheessa se mitä Dietrich odotti. Vaikka homma ei etenisikään täysin sille asteelle, kuin hän toivoisi sen menevän, ei olisi syytä stressaantua. Vaikkei nyt oltukaan täysin perillä Lawrencen tunteista, mikään ei estäisi häntä itseään pitämästä edes hieman lystiä. Joka tapauksessa ei poika näyttänyt häntä luotansakaan pois työntävän.
Dietrich asteli puolelta toiselle. Hän oli hieman jännittynyt, muttei myöskään tahtonut seisoskella niin perhanan kaukana toisesta. Ikään kuin hän itse yrittäisi lähettää signaaleja, joiden mukaan häntä ei huvittanut juuri nyt oikeastaan mikään. Päinvastoin. Tällä hetkellä hän tahtoi olla vain ja ainoastaan Lawrencen seurassa.
Oli kovan työn takana pitää itsensä tyynenä ja udella mitä poika oikein hautoi mielessään. Todellisuudessa Die oli taas yhtä epätavallisen innostunut, kuin aiempanakin päivänä, jolloin hän pojan kanssa ensikerran jutteli.

"Ehkä se on jotain sellasta... ", Lawrence hymähti kiusoittelevasti ylös toisen vierelle noustessaan, kädet Dien rinnalle laskeutuen hieman rohkeammin kuin alunperin oli tarkoitus kontaktia hakea, mutta... Jos toisella kerran mielessä pyöri jotain toivottavasti edes hieman samansuuntaisia ajatuksia, voisi yrittää tuota omaa ujouttaan hirman sivuuttaa ja viestiä ehkä aavistuksen selvemmin että ota mut, joka päällimmäisenä toiveena pojalla itsellään sattui juuri sillä hetkellä olemaan. Ja hymy suupielissä nykien poika kurottautui hitaasti huulet toisen niskaa kevyesti hivellen tämän korvan taustaa vasten kuiskaten lauseensa lopettamaan. "... Sellasta ettei sitä uskalla edes julkisesti ehdottaa, hmm?"

//Aa sori että tämä jäi näin lyhkäseksi!//

Pojan huulet kiusoittelivat kevyesti Dien niskaa, joka tuntui hänestä tietenkin hyvältä. Vielä paremmalta kuulostivat pojan lausumat sanat, jotka tekivät selväksi, että kaksikko oli samalla aaltopituudella.
Dietrich haroi nopeasti kämmenellään pojan hiuksia, suudellen tätä pehmeästi huulille, kunnes soi itselleen oikeuden haparoida tiensä tämän kaulalle. "Mm, kuulostaa hyvältä." Hän kuiskasi suudelmien lomasta. Sen enempää miettimättä, Dietrich imi ikätoverinsa kaulaan pienen mustelman ja väläytti tälle sitten keveän hymyn. "Olen mukana."..

\\ Juu, eipä tuolla lyhyydellä ole väliä. Tästä ainakin tuli tynkä.. tai joku hemmetin torso.. X--( //

Tyytyväisesti nyökäten poika hieraisi automaattisesti kaulaansa jonka toisen suudelmat tuntuivat jättävät tuleen kauemmaksi vetäytyessään. Ei epälystäkään ettei toinen olisi asiaansa osannut, joten tulisi varmasti olemaan mielenkiintoista ottaa selvää kuinka pitkälle tämä juttu johtaisi, kun tie nyt ensin veisi jonnekkin hieman lämpimänpään paikkaan jossa taivas ei uhkaillut heittää sadekuuroa niskaan ja hengittäminen ei olisi yhtä kivuliasta kuin siinä kylmässä ilmassa joka noita kahta ympäröi.
"Jos me sitte siirryttäis sisätiloihin?" Lawrence ehdotti toisen huulen hetkeksi hampaidensa lomaan sulkien, sitä aavistuksen verran hellästi retuuttaen, ennenkuin vastausta kaipaillen jäi kädet toisen niskaan kietoutuneina odottamaan vastausta. Vai haluaisiko Die kenties siinä kylmässä tuulessa keskellä puistoa ruvetta vaatetusta vähentämään? Toivottavasti ei...

"Juu, parempi se on sisälle siirtyä.." Poika myötäili ja lähti kulkemaan verkalleen sisätilojen suuntaan, napaten Laurieta kädestä. Die ei ollut lainkaan tietoinen pojan aiemmista suhteista tai seksuaalisuutensa yleistämisestä ylipäätään, mutta hänelle itselleen ei ollut mikään ongelma kulkea käsi kädessä saman sukupuolen edustajan kanssa. Mutta jos toinen tuntee olonsa epämukavaksi uteliaiden silmäparien tuijottaessa, ei Die pane pahakseen, jos tämä tahtoo kulkea tumput suorina ja teeskennellä heteroa. Ehei.. ei hän siitä ongelmaa itselleen tee.
Samassa Die kietoi toisen kätensä pojan hartioille ja suuntasi heidän kulkuaan sisätiloihin..

\\ Aika ankea tuli, mutta ei se mitään. Voit tähän kirjoittaa vielä jotain jos mielit. Muussa tapauksessa voi ihan pompata sisätiloihinkin =D //