When it's drama in the air I'm gonna beat you up

Dietrich asteli sisään viihdehuoneeseen. Hän oli etsiskellyt Gemma Dakotaa suurimman osan päivästä, mutta tyttöä ei vain näkynyt. Ilmeisesti tämä oli lähtenyt kaupungille tai oli omassa huoneessaan.. pahempi juttu. Poika kun ei taas itse viitsinyt kuluttaa aikaansa odottelemalla toisen saapumista. Mitä pikemmin tytön saisi hakattua, sen nopeammin hän saisi kamansa.

Dietrich silmäili huoneen nopeasti läpi, mutta ketään ei näkynyt. Sen sijaan toisesta osasta huonetta, hyllykköjen takana kuului vaimeaa puheensorinaa. Äänestä hän ei tyttöä tunnistaisi. Poika oli kompannut vuosikirjat läpi etsien Dakotasta kuvaa ja lopulta oli sellaisen löytänytkin.
Poika kurkisti kulman takaa ja näki tytön juttelemassa puhelimeen. Sen enempää tilannetta ajattelematta, hän marssi määrätietoisesti tytön luokse. Jospa tämä vaikka lähtisi huoneesta jutellen yhä puhelimeen, Dietrich ei aikoisi juosta hänen perässään.
Sen sijaan poika nappasi puhelimen tytön kädestä ja napsautti sen kiinni. "Manami pyysi mua tekemään sulle selväksi, ettei hänelle vittuilla." Hän aloitti, katsellen tytön yllättyneitä kasvoja.

Gemma kohotti kulmiaan ja tuijotti tuota täysin tuntematonta uhoojaa suoraan silmiin, tylsistynyt ilme kasvoillaan. Manami? Se typerä tytön hupakko jonka kanssa meni aiemmin hieman vituiksi? Vai oli se idiootti päättänyt terveisiä lähettää ja vielä mitä ystävällisimmässä muodossa, sillä tuolla tyypillä ei näyttänyt olevan mikään hyväntahtoinen kädenpuristus mielessä.
"Vai lähetti se sut vetämään mua turpaa", tyttö aloitti hiukset silmiltään puhaltaen ja nyrhi ne sitten siivottomalle ponnarille niskaan. Eipä siltä lehmältä olisi voinut vähempää odottaa kun mokoma prinsessa luonne oli luonut koko päivän sen verran omahyväisiä katseita että tätä oli osattu jopa odottaa. Piti vain toivoa ettei Lawrence toisella linjalla huolestunut, kun tämä osapuoli valmistautui nyt mitä ilmeisimmin ottamaan selkäänsä siitä hyvästä ettei alentunut nuolemaan Manamin korkoja leukalattiassa.

Dietrich mittaili katseellaan tyttöä, jonka ilme oli hädintuskin värähtänytkään. Ilmeisesti hän osasi lukea Manamia kuin avointa kirjaa ja näin ollen tiesi mitä oli tulossa. Ellei poika olisi narkkari, olisi hän varmasti jättänyt tytöt setvimään lapsellisen riitansa keskenään.
"Juu, lähetti mut tänne. En tiedä miksi, muttei pahemmin kiinnostakkaan." Dietrich ei jaksanut sen pahemmin puuttua kaksikon riitaan, joten oli parasta pitää faktat piilossa tai hän joutuisi punnitsemaan pariin kertaan sen, kuka täällä oikeasti kaipasi selkäänsä.
Sen suuremmin tyttöä tai hänen tunteitaan ajattelematta, Dietrich tarttui häntä rinnuksista ja löi avokämmenellä kasvoille.

Kivusta huolimatta ääntäkään päästämättä Gemma tunsi päänsä heilahtavan sivulle niin että niskat vain rasahtivat, toisen kämmenen jättäessä inhottavan kuumotuksen poskelle, joka sai kasvot suorastaan hehkumaan.
"Etkö sä nyt parempaan pysty", tämä hymyili vinon puoleisesti, eikä pienen kokonsa puolesta viitsinyt edes yrittää rempoa itseänsä irti toisen tiukasta otteesta joka sai paidan langat ratkeilemaan niin että narinan saattoi kuulla korvissa soivan, muiden pysähdyttyä seuraamaan tapahtumia hiljaisena.

Kun Gemma ei ollut päästänyt äännähdystäkään, Dietrich ymmärsi tytön olevan huomattavasti vahvempaa tekoa. Tai sitten vain tyhmän ylpeä, pakottaen itsensä sietämään kipua. Armoa hän ei tulisi anelemaan.
Poika riuhtoi tyttöä edestakaisin, sivuuttaen hänen yllyttävät kommenttinsa. Dietrich tiesi jo ennestään itsekin, että kaikenlainen kipu ja väkivalta sai hänet vain innostumaan. Ehkä jopa seksuaalisesti kiihottumaan, ellei tyttö olisi ärsyttävän nenäkäs.
Muiden seuratessa vieressä, poika ei välittänyt lainkaan siitä millaisen kuvan hän itsestään antaisi. Hakkaamassa tyttöä keskellä kirkasta päivää. Tuskinpa hän ensimmäinen oli.
Lyöden nyrkillä Gemmaa kasvoihin ja sitemmin tyrkättyä tämän maahan, hän alkoi polkea tyttöä jalkoihinsa toivoen, että tämä päästäisi edes yhden tuskan parahduksen lisäämään pojan nautintoa.

Heiveröinen vartalo toisen iskujen alaisea ruhjoutuen Gemma puri hampaansa tiukasti yhteen, nenän sylkiessä verta hänen lävistetyille huulillensa, oksettavan rautaisen maun kielenpäähän saatellen. Ja pieniä sisäisiä rusahduksia korvat lukossa kuunnellen tyttö nieli sen pienen valituksen joka kiivaasti halusi ääneen päistä tai edes näkyä hieman vääristyneillä kasvoilla näkyä. Sitä tyydytystä hän ei kuitenkaan tuolle Manamil sätkynukelle soisi, ei helvetissä. Joten mustelmat jo ennestään tatuoinneista kirjavaa vartaloa täplittäen Gemma antoi toisen survoa itsensä lattiaan ja päästää irti kaiken agression mitä vain pojasta irti lähti, omaa vertansa nieleskellen.

Tyttö ei päästänyt vieläkään yhtä tukahtunutta huutoa, joka sai pojan entistä ärtyneemmäksi. Hän talloi tytön jalkoihinsa kaikella sillä aggressiolla, jota hänestä vain löytyi. Ei huutoa, ei äännähdystä.. ei mitään. Vain verta vuotavat kasvot, jotka eivät tyydyttäneet Dietrichin sairaalloista tarvetta kuulla tyttö huutamassa.
"Ootko sä niin vitun ylpeä, ettet voi päästää ääntäkään?" Poika sadatteli turhautuneena ja lakkasi potkimasta. Hän kohotti tyttöä paidankauluksesta ja katsoi tätä sitten hieman säälien. "Eikö sulta oikeasti löydy itsekunnioitusta..?"
Poika päästi tytön valahtamaan käsistään ja antoi tämän maata hiljaa lattialla. Jos hyvin kävi, tältä olisi murtunut yksi tai useampikin kylkiluu.. Dietrich otti tytöstä varmuuden vuoksi kuvan jo nyt, jos vaikka opettaja ilmestyisi paikalle. Hän näppäili puhelimeensa Manamin numeron ja lähetti kuvan eteenpäin.

Suullisen verta toisen päälle purskauttaen Gemma tuijotti takaisin ilmeettömänä ja tyytyi huutamaan sisäisesti keuhkonsa pihalle, päästämättä ääneen kuitenkaan pihahdustakaan, ennenkuin ääni käristen sitten kysäisi turvonneen kulmasa alta tuota poikaa kyräten: "Joko sulle riittää?... Vai haluatsä vielä jatkaa, musta tuntuu... Että mulla on muutama kylkiluu vielä tallella" tyttö mumisi ja käsi täristen pyyhkäisi verinoron halkinaiselta huuleltaan, sormet yksi kerrallaan jäykkyyttänsä naksahdellen. Vai luuli Manami että jonkun tyypin nyrkit hakkaisivat hänestä hieman kunnioitusta sitä koukkunokkaa kohtaan? Turha luulo... Poika saisi hänen puolestaan vaikka potkia häneltä aivot pihalle, aivan se ja sama. Ainakaan hän ei olisi alentunut jonkun pienen huoran pomoteltavaksi lyhyen ja paskaisen elämänsä päätteeksi.

Gemman pärskiessä verta pojan kasvoille, Dietrichiltä sumeni vähäisetkin hermot tyttöä kohtaan. Vittuillessaan hän tuntui kerjäävän lisää huomiota. Selvästi voidakseen osoittaa olevansa kova ja järkkymätön - jota tyttö ei Dietrichistä ollut missään suhteessa. Pelkkä pikkutyttö, joka luuli voivansa käyttäytyä halveksivasti kaikkia kohtaan.
Dietrich ei vaivautunut pyyhkimään verinoroja kasvoiltaan, vaan potki tyttöä lopulta kaikella voimalla haaroille. Häntä kuitenkin alkoi kyllästyttää toisen hyväksyvä mukiloiminen, vailla minkäänlaista itsekunnioitusta. "Ei tuollaista pikkuhuoraa viitsi hakata." Hän kuitenkin löi tyttöä nyrkillä silmään toivoen iskun olleen riittävän kova jättämään hänen silmäänsä kauneusjälkiä.

Kyllästyneenä tytön itsepäisyyteen, Dietrich asteli tiehensä kädet taskussa. Toivottavasti hän kulkisi Manamin ohitse, jotta voisi vetää päänsä täyteen ja sumentaa ajatuksensa Gemmasta edes hetkeksi. Tiedossa oli kuitenkin joko elinikäinen jälki-istunto tai pahimmassa tapauksessa anteeksipyyntö lattialla verta pärskivältä tytöltä.

Näkö sumenneenä Gemma saattoi vain etääntyvistä askeleista päätellä toisen painuvan helvettiin hänen elämästään, jolloin oli turvallista antaa pienen kivun aallon pyyhkiä vapaasti ylitse viimeisen iskun kivistäessä edelleen silmäkulmaa niin inhottavasta että yhdistettynä kaikkeen muuhun tuskaan joka puri notkolle kaartunutta vartaloa oli hyvä hetki menettää tajuntansa ja unohtaa ajattelu kokonaan.