Don't act like you don't care

Manami Whitney asteli ruokalaan missä kuului tuttuun tapaansa opiskelijoiden puheensorina sekä astioiden kilahtelu. Rutiiniksi käyneeseen tapaansa Manami kaivoi olkalaukustaan ruokala-lipukkeen, mikä hän veti tunnistimen läpi. Hän pesaisi sievät kätensä ja asettui sitten jonoon... ehei, eipäs asettunutkaan. Tarjottimen napattuaan hän rykäisi kuuluvasti. Jonon reaktio miellytti Manamia: kaikki nimittäin päästivät hänet mukisematta edelleen. Manami hymähti ja lastasi lautaselleen puoli kauhallista kalakeittoa. Yhtään enempää ei saisi ottaa, muuten vatsa alkaisi pömpöttää rumasti. Tai ainakin Manami ajatteli niin. Todellisuudessahan hän olisi voinut syödä kymmenen kukkurallisellista lautasta kalakeittoa, eikä hän olisi näyttänyt lainkaan lihavalta.

Ollessaan valmis menemään syömään, Manami antoi katseensa käydä läpi kaikki pöydät. Hän kurtisti kulmiaan. Missään ei näkynyt hänen jengiläisiään eikä ketään tutustumisen arvoista tyyppiä.

// Lyhyt... Anteeks... mut joo, OliverFaggy voisi tuoda Gemman tänne. (: //

//Täällä :____D//

"Vedä käteen Laurie", Gemma tokaisi silmiään muljautellen ja punaista luuria painettuaan piilotti teipillä kasassa pysyvän puhelimensa tiukkojen farkkujen taskuun, nostaen sitten maitolasin huulilleen. Mitä iloa on veljestä joka työskentelee huumeiden parissa, jos tämä oli päättänyt ryhtyä suuren luokan pihtariksi? Aikoi kumminkin vetää yksin omassa huoneessaan pääntäyteen ja soitella sitten vintti pimenneenä että kaikki paikat lemuavat oksennukselta ja tajunlähtö on niin lähellä että silmissä pyörii vain vihreitä tähtiä punaisella taivaalla. Typerys kun ei kahdeksan vuoden jälkeenkään tunne rajojansa...

Tyhjän lasin pöydälle laskien iskostui tytön katse pian kohti marssivaa terveydenhoitajaa joka heilutteli jälleen sitä tutuksi käynyttä esite nivaskaa käsissänsä, määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ei taas, ei tätä. Jälleen uusi saarna siitä kuinka anoreksia on vaarallinen sairaus ja siihen tulisi hakea apua samantien. Eikö se typerys todellakaan uskonut että toisilla vain on parempi aineenvaihdunta kuin toisilla... Ja tämä vertaus itseasiassa sopi terveydenhoitajaan itseensäkkin, sillä tämä todellakin näytti kaikelta siltä moskalta mitä lautaselleen joka ruokailulla ja kahvitauolla mätti, toisinkuin tyttö itse. Kyllä hänelle roskaruoka, karkit, alkoholi sun muu lihottava maistuivat, se vaan ei näkynyt hänen vaatekoossaan. Siksi hän olikin kyllästynyt kuulemaan olevansa henkisesti sairas vain koska sattui olemaan hieman normaalipainoisen rajalla ja nirsoili usein kouluruuan suhteen, jonka eltaantunut haju nosti hiemankin asiaan huomiota kiinnittäessä niskavillat pystyyn.

Gemma siristi silmiään hieman, sormien kiertyessä lasin ympärille niin lujasti että sen läpinäkyvä pinta alkoi pikkuhiljaa halkeilla, suurta räjähdystä enteillen.

Katsahdettuaan tarkemmin kauimmaiseen pöytään, Manamin tummanruskeiden silmien katse löytää tytön, joka näyttää jostain syystä tutulta. Aivan, aamullahan tuo neiti tuli Lawrencen kanssa samaa matkaa koululle. Ei tuo hullumman näköinen ollut, vaikka omituisesti pukeutuikin, joten miksikäs tuon kanssa ei menisi tekemään lähempää tuttavuutta. Seuraavaksi Manami havaitsi terveydenhoitajan astelevan kohti tyttöä, joten hän jäi odottamaan. Manami haluaisi nähdä, mitä tulisi tapahtuman, tyttö nimittäin näytti jo valmiiksi puristavan vaarallisen tiukasti lasia kädessään.

Manami kuitenkin ymmärsi, ettei voinut jäädä siihen seisomaan ja seuraamaan tarjotinta kannatellen. Niinpä hän lähti jo valmiiksi hilautumaan kohti pöytää, missä tuo neiti istuskeli.

// Ei helvetti mitä tekstiä... //

Terveyden hoitajan ei tarvinut kuin avata suunsa, kun lasi tytön käsissä räjähti pirstaleiksi, repien kämmenten pehmoista ihoa suikaleiksi. Ja lämpöisten verinorojen lähtiessä kapeita ranteita nuolemaan pysähtyi terveydenhoitajan askel siihen paikkaan, pienen paperinivaskan lehahtaessa tämän ryppyisistä sormista suoraan lattialle, kahahduksen jäädessä soimaan äkisti hiljenneeseen ruokalaan. Vain yksi katse ja hän ymmärsi, että tälläkään kertaa ei hän tulisi saamaan Gemmaa mukaansa juttelemaan syvällisiä terveellisen ruokavalion merkityksestä...

"Tiedät Dakota, olen vastaanotollani jos muutat mielesi", terveydenhoitaja mumisi hieman harmistuneena, saaden jäätävän mulkaisun vastaukseksi.
"No vittu pysy sitten sielä, äläkä piinaa mua jo sen vankisellin ovien ulkopuolellakin", Gemma murahti karheasti, siirtyen toisen maitolasillisen pariin, kylmästi sivuuttaen sen faktan että toisessa kädessä kirveli vyyhti pieniä punaisia naarmuja jotka tiputtelivat punaisia pisaroita pöydälle. Asia oli loppuunkäsitelty ja kaikki tuntuivat sen huomaavan, kun tuttu puheensorina palasi pian ruokalaan...

//Joo voisin sanoo samaa omasta tekstistäni atm mflsd//

Ei mennyt kauaakaan kun lasi tytön käsissä räjähti ja veri alkoi tippua tuon käsistä tarjottimelle. Manami huomasi, että koko ruokala oli kääntynyt katsomaan tuota välikohtausta. Manami asteli hiljaa mutta päättäväisesti lähemmäs, kuullakseen sananvaihdot. "Tiedät Dakota, olen vastaanotollani jos muutat mielesi", Manami kuuli terveydenhoitajan mutisevan. Vai että Dakota. Mahtoi siis olla Lawrencelle sukua. "No vittu pysy sitten sielä, äläkä piinaa mua jo sen vankisellin ovien ulkopuolellakin", neiti Dakota murahti terveydenhoitajalle suoden tuolle jäätävän katseen.

Tilanne oli sitä myöten selvä, joten tuttu puheensorina ja astioiden kilahtelu palasivat ruokalaan. Manami loi halventavan katseen pois hiippailevan terveydenhoitajan selkään ja asteli sitten pöydän luokse, minkä ääressä neiti Dakota joi toista maitolasillistaan välittämättä tarjottimelle syntyvistä veritahroista. Manami ei vaivautunut kysymään saisiko hän luvan liittyä seuraan, vaan istahti neiti Dakotaa vastapäätä. Hän tarkkaili tuota poikamaista tyttöä, jolla näytti ainakin äskeisen välikohtauksen perusteella asenne olevan kohdallaan.

Manami hymyili vinosti tuolle. "Oletko kenties jotain sukua Lawrencelle?" Manami kysäisi ihan vain aloittaakseen keskustelun. Hän haluaisi tutustua tuohon tyttöön ja ehkä myös poimia tuon jengiinsä.

Gemma ei vaivautunut edes vilkaisemaan kuka vastapäiselle tuolille oli istahtanut, sillä tämän makea äänensävy sekä korkokenkien kopina kertoivat aivan tarpeeksi. Pyrkyri. Ihminen jolla oli tavoite, joka ei vastannut hänen omiaan. Ulkonäöstä ei ollut takeita, tuskimpa mikään rupikonna sillä kengistä ei kuulunut mitään halvan muovin halkeilua ja kynsien napina kuullosti siltä että ne kylpivät ranskalaisessa manikyyrissa, toisinkuin omat mopon rassauksesta lohkeilleet ja rapistuneet läpyskät. Mutta nämä eivät nyt tuntuneet mitenkään merkityksellisiltä asioilta, sillä Gemman piti miettiä että mistä hän saisi kasattua raavittua rahaa kasaan sev erran että voisi itse pistää puhelua Alectolle ja maanitella jotain viikonloppu hyvää...

"Kaksonen", Gemma muisti pienen hiljaisuuden päästä vastata, ikäänkuin kenelle tahansa vastaantulijalle ja jatkoi maitonsa ryystämistä, kaivaen sitten puhelimensa esiin, Lawrencelle pientä toiveikasta viestiä näpytellen. Jospa veli rakas sittenkin haluaisi hieman heltyä ja säästää rakkaimpansa rahoja...

"Kaksonen", Manami sai hetken hiljaisuuden päästä vastauksen kysymykseensä. Manamia raivostutti se, että tyttö kohteli häntä kuin jotain nörttiä; ihan kuin häntä ei olisi olemassakaan. Toisaalta se myös kiehtoi Manamia, joten hän ei päättänyt vielä menettää malttiaan. "Ja nimi on?" hän kysyi, vieden sitten lusikallisen kalakeittoa lähelle huuliaan. Hän puhalsi hennosti jäähdyttääkseen keittoa, ennen kuin päästi sen suuhunsa. Manami seurasi tiiviisti tummanruskeiden silmiensä katseella kuinka Lawrencen kaksonen ryysti maitoa, kaiveli sitten kärsineen näköisen puhelimen taskustaan, näppäillääkseen viestin jollekulle.

Odotellessaan vastausta tuolta Manami mietti Lawrencea, jonka hän oli tavannut liikuntasalissa hakiessaan kokaiinia. Manami tuli ajatelleeksi sitä, mahtoiko hänen kaksoissisarensakin kuulua huumepiireihin. Hän loi uuden arvioivan katseen tyttöön. Vaikka tuo ei ollut hullumman näköinen, oli tuon kasvoilta havaittavissa huumeiden käyttöön liittyviä haittavaikutuksia. Varmasti siis tytöllekin kelpaisivat huumeet, joten niitä hän päätti käyttää houkuttimena mikäli tyttö vielä esitti olevansa huomaamatta Manamia.

"Gemma", tyttö vastasi monotonisesti, samalla kun jatkoi kännykkänsä kuritusta, ennenkuin sai melko irvokkaan viestinsä lähetettyä, jääden sitten vastausta odottelemaan. Kyllä hän aisti että vastakkaisella puolella luotiin ärsyyntyneitä katseita, mutta mitäpä tuosta? Jos se oli joku Lawrencen kaveri niin ties minkälainen pipipää koko tyttö oli. Ehkä ihan pantava, sitä ei Gemma tiennyt kun ei jaksanut katsettaan kohottaa, mutta toisaalta... Pantava ei aina tarkoittanut lesbo tai bi, joten ei hän sen prosentuaalisesti liian pienen mahdollisuuden takia vaivautunut teeskentelemään että häntä olisi kiinnostanut.

Ja seksin puolelta ajatukset pian pois kiskaisikin puhelimen kimeä viestinmerkkiääni, jolloin Gemma saattoi poskeansa raapaistuaan hymähtää siitä hyvästä että oli jälleen onnistunut pehmittämään veljeltänsä pienen annoksen illaksi, niin että saattoi rauhassa pitää hauskaa ja sitten painua pehkuihin ihmisten aikoihin. Eikä niin että olisi pitänyt jälleen raahautua Lawrencen mukana ja vetää viinaa sekä aineita koko päivä putkeen kunnes illalla päätyy jonkun täysin vieraan ja naamarajan alittavan pantavaksi, nukahtaen sitten keskelle lattiaa tai vessaan keskelle omaa oksennusta, jolloin aamusudokut jäävät ratkomatta kera aamukahvin ja tupakan.

"Gemma", Lawrencen pikkusisko kertoi nimensä Manamille. Gemma Dakota. Manami painoi nimen mieleensä, vaikka olisi hän ilmankin sen muistanut. Manamin nimimuisti ei nimittäin ollut ikinä pettänyt. Manami oli juuri esittäytymässä, kun Gemman surkuteltavan romu puhelin ilmoitti saapuneesta viestistä kimeään ääneen. Läheisessä pöydässä istunut opettaja mulkaisi pahasti näitä kahta, mutta Manamia asia ei liikuttanut, kuten ei varmaan Gemmaakaan, sillä tuo lueskeli jo viestiä jä näytti olevan tyytyväinen. Miksiköhän, sitä Manami ei tiennyt, eikä häntä tarkemmin ajateltuna kiinnostanutkaan. Hän halusi vain, että Gemma viimein huomioisi tämän, jotta päästäisiin mahdollisimman pian siihen päämäärään, minkä Manami oli Gemman nähdessään päättänyt tavoittaa.

Kun viimeinenkin lusikallinen kalakeitosta oli kadonnut jonnekin Manamin huulien taa ja kun tämä oli juonut maitolasinsa tyhjäksi, pyyhkien sitten hienostuneesti suupielensä servettiin, tämä tarttui hellästi mutta päättäväisesti Gemman leukaan. Hän kohotti tuota ylöspäin, saadakseen Gemman vilkaisemaan itseään. Sitten Manami laski kätensä pöydälle. "Manami, kutsu vaan Manaksi", Manami esittäytyi sipaisten viettelevästi hiuksia korvansa taakse.

Yllättyneenä toista kulmaansa kohottaen Gemma suostui viimein luomaan pienen katsauksen tuohon paikalle pelmahtaneeseen tyttöön joka mitä ilmeisimmin oli päättänyt ettei kilpailisi huomiosta kännykän kanssa. Kosketus tuntui pehmeältä ja lämpimältä omaa ihoa vasten, mutta viesti samaan aikaan että tämä alkoi olla viimeisiä mahdollisuuksia hoitaa asiat kauniisti. Toisaalta mihimpä tuollainen sievän puoleinen tyttö pystyisi? Käsi rysyä tuo tuskin pystyyn nostaisi etteivät vahingossakaan kynsi katkea tai yksikään silkkisen ja huolitellun näköinen suortuva menisi sijoiltaan. Toisaalta tuo hmm..? Manamiksi esittäytynyt näytti kyllä syötävän hyvältä, totta, kun kaikki oli niin tiptop, mutta ehkä aavistuksen verran yliampuvalta... Ja nenän pieni käyräkin jäi Gemmaa hieman häiritsemään, mutta tyttö piti sitä lähinnä niin huvittavana tahrana paperilla että hymähti vain vinosti. Omat virheensä kaikissa...

"Jaa? Miks mua kiinnostaisi?" Gemma kysäisi pohdintonsa loppuun saatettua ja kallisti päätään aavistuksen verran, hailakanruskeiden otsahiuksien valahtaessa silmille niin että tuo sarkastinen katse jäi niiden taakse piiloon.

Manami teki nopeita johtopäätöksiä Gemman katseesta. Ulkonäkö tyttöä näytti miellyttävän ainakin siihen asti, kun katse osui nenään. Manamin sisälle pumppautui jo valmiiksi sellainen raivo, että jos tuo tytön naljake kehtaisi nenästä jotain kommentoida, saisi tuo nyrkistä naamaan. Gemma kuitenkin vain hymähti vinosti. "Jaa? Miks mua kiinnostaisi?" Gemma kysyi sitten. Jos rehellisiä ollaan, Manami ei ollut olettanut kuulevansa vastaavia sanoja. Sanattomaksi tyttö ei kuitenkaan päättänyt jäädä.

"Kiinnostaisi monestakin syystä jos tietäisit kuka olen", Manami tokaisi. Sitten nojasi poskensa käteensä, tarkkaillen Gemmaa haastava hymy huulillaan. "Kerropa minulle, mahdatko sinäkin olla samanlainen narkkari kuin rakas veljesi Lawrence", Manami pyysi käski äänensävyyn, minkä ei pitäisi kertoa mitään Gemmalle.

"Et kiinnosta mua missään määrin", Gemma totesi ylpeästi päätänsä pudistellen ja kaivoi tupakan taskustansa, sen korvansa taakse työntäen siltä varalta että hän kohta saisi aikaiseksi nousta ylös ja raahata itsensä ulos nauttimaan tarvittavan nikotiini annoksen. Ja mistä tuo muija tiesi Lawrencen bisneksistä? Poika oli taas mennyt typeryyttään työntämään nokkansa vääriin kuvioihin, sillä tämä huomiossa paistatteleva neitokainen ei vaikuttanut siltä kuin pitäisi iltaisin vain pieniä pyjamabileitä ja söisi aamupalaksi hyväsydämmisyydellä maustettuja leivoksia. Typerä Laurie, todellakin... "Eivätkä mun bisnekseni tai tekemiseni kuulu sulle, käytin mä sitten kamaa aamusta iltaan tai en ollenkaan. Pidä huoli omista asioistasi", hän jatkoi hyiseen sävyyn, tympeä hymy huulilla nykien. Manami kuvitteli itsestänsä vähän liikoja... Todella rasittavaa, sillä tytöllä ei ollut psykologisesti näemmä minkäänlaisia lahjoja kun ei ollut vielä ymmärtänyt ottaa hatkoja painua helvettiin harmaata seinämaisemaa pilaamasta. Vaikka kaunis olikin, noitamaista nenää lukuunottamatta.

"Et kiinnosta mua missään määrin", Gemma totesi kylmän rauhallisesti. Se sai Manamin vihan kiehumaan vaarallisen voimakkaasti. "Eivätkä mun bisnekseni tai tekemiseni kuulu sulle, käytin mä sitten kamaa aamusta iltaan tai en ollenkaan. Pidä huoli omista asioistasi", Gemma sanoi vielä hyiseen äänensävyyn. Manami ei enää viitsinyt hymyillä, vaan katsoi Gemmaa ilmeettömänä. Silmistä tosin huokui kylmyys. Hän vain ei keksinyt mitän sanottavaa.

"Tämä ei jää tähän", Manami ärähti. "けつのあな", hän lisäsi vielä, ennen kuin työnsi tuolinsa vihaisesti taaksepäin poistuakseen ulos polttamaan tupakkaa.

// Taas lyhyt. Sorry. //

Gemma muljautteli silmiään, hyhmettyneen veren housujensa kupeeseen pyyhkäisten. "Sä olet aika sulonen suuttuessas", tyttö tokaisi hymähtäen ja kissamaisesti venytellen nuolaisi huuliaan ohimennen, toisen perään vilkaisten.Hyvä perse, tämän päässä välkähti, mutta sitä ei tarvitsisi ehkä ääneensanoa kun Manami tuntui muutenkin jo kiehuvan raivosta. Tosin se ei ollut mitään uutta, niin kävi monille kun nämä Gemman seuraan jättäytyivät minuuttia pidemmäksi ajaksi. Sosiaaliset tilanteet eivät olleet hänen alaansa ja muiden miellyttäminen tuntui jotenkin merkityksettömältä, siksi hän puhui yleensä suoraan ja se sai ihmisten silmissä pimenemään, jos tämän mieli´pide sattui olemaan kaikessa yksinkertaisuudessaan 'tyhmä ihminen'.

//Sama täällä, ghe.//

Manami nappasi tarjottimen ja lähti marssimaan poispäin. Manami oli ehkä ehtinyt kopsauttaa korkokenkiensä korkoa maahan sellaiset kolme kertaa, kun hän kuuli Gemman tokaisevan: "Sä olet aika sulonen suuttuessas." Manami pysähtyi kuin seinää, puristaen tiukasti tarjotintaan, ettei hermostuisi pahemmin. Vai että suloinen? "Suloinen?!" tämä kysyi melkein hysteeriseen äänensävyyn, pysyen yhä selin Gemmaan. Jos suuttuneet ihmiset saivat Gemman lämpeämään, niin selvä sitten. Ehkäpä hän voisi... ja niin hän päätti tehdä.

Manami vei tarjottimensa pois, palaten sitten Gemman luokse. Hän tarttui Gemman hailakanruskeisiin hiuksiin tukistavan tiukalla otteella. "Sä, muija, tulet mun mukaan..." Manami sanoi agressiivisesti ja lähti kiskomaan Gemmaa hiuksista kohti lähintä siivouskomeroa, saaden osakseen kummastuneita katseita ulkopuolisilta.

Pienesti älähtäen Gemma läimäisi kätensä toisen poskelle , itsensä irti repien. "Vitun homo!" Hän murahti Manamin ulos ruokalan ovesta potkaisten. "Älä tuu mua määräilemään!"

Saatuaan ikävän läpsäyksen poskelleen Manami suuttui tosissaan. "KYLLÄ MUUTEN MÄÄRÄÄN!" tämä huusi niin saatanan kovaa kun vaan ikinä pystyi. Kaikki ruokalassa olevat ja sinnepäin tulevat jäivät katsomaan suu auki, kun Manami uudemman kerran tarttui kiinni Gemman hiuksiin ja lähti repimään tuota sinne siivouskomeroon.