Between you and me~

Valkoista jauhetta taskussansa hypistellen Lawrence vilkuili laiskasti aution liikuntasalin oville, mustia suortuvia aina silloin tällöin sivuun kasvoiltansa puhallellen. Puolituntia sitten oli koulunpihaan ajanut tuttu musta-auto jonka tummennetuiden ikkunoiden rakosesta oli Alecto sysännyt hänelle pienen paketin, supisten salamyhkäisesti että maksava asiakas odotti saavansa mitä odotti noin kolme aikoihin liikuntasalissa. Ja jos kauppatavara päätyisi vääriin käsiin, tai kenties omaan sieraimeen, tulisi paketin hinnaksi yksi ruumiinjäsen. Mutta jos kaikki taas menisi nappiin, napsahtaisi käteen pian paketti täynnä erivärisiä pillereitä, jauhetta, tai litran pullo täynnä jotain ihan muuta kuin limskaa.
Poika hymähti itsekseen kyykkyyn valahtaen, kumiset tennarit lattiaa vasten vikisten. Kumpa se nimetön kamankerjääjä pitäisi vauhtia niin saisi homman nopeasti alta pois, sekä omat tulevaisuuden sekoilut turvattua.

Viimein kuolettavan tylsä koulupäivä on takana, Manami ajatteli kävellessään korkokengät lattiaa vasten kopsuen kohti liikuntasalia. Hän oli soitellut vanhalle kamulleen Alectolle ja pyytänyt pientä palvelusta. Hän nimittäin tarvitsisi satsin kokaiinia, maksaakseen sille juonittelevalle mutta helposti pyydystettävälle Tino Desaille sen minkä oli luvannut. Viimein Manami saapui liikuntasaliin, missä häntä odotteli langanlaiha nuorukainen. Kävellessään tuota kohti Manami loi arvioivia silmäyksiä. Tämä jätkä näemmä panosti ulkonäköönsä, vaikka saattoihan tuo olla komea laittautumattakin. Poika näytti jostain syystä tutulta. Hetken muisteltuaan Manamin onnistui muistamaan miksi. Poikahan oli hänen kanssaan samoilla biologiantunneilla ja nimi taisi olla...

"Lawrence", Manami sanoi nimen ääneen pysähtyessään tuon 7cm itseään lyhyemmän pojan eteen. Hän kohotti kulmiaan, eikä sanonut enempää. Eihän hän ollut varma, oliko Lawrence Alecton apuri. Saattoihan olla, että Lawrence oli tunnin jälkeen tullut tänne rauhoittumaan tai... jotain. Lawrence oli kyllä aina ollut niin pimeä hemmo, että Manamille ei olisi ollut yllätys kuulla, että poika kuuluisi huumerinkeihin.

"Tota joo... Manami?" Lawrence mumisi hieman yllättyneenä samalla kun korjasi luunsa ylös liukkaalta salin lattialta, vilkuillen tuttuja kasvoja ohimennen tummien otsahiustensa turvista, jotka kätkivät taakseen toisen silmän raskaan karsastuksen. Se ei kuitenkaan liikkunut päällimmäisenä mielessä, kun koko koulun suosituin tyttö marssi puhuttelemaan sellaisella asenteella että jauhepussi jota pojan sormet taskussa puristivat taitaisi pian vaihtaa omistajaa... Ajatus vain tuntui jotenkin epärealistiselta, sillä Manami ei todellakaan näyttänyt siltä kuin huumeet maistuisivat terveine ja hohdokkaine ulkomuotoineen, eikä tälle ollut koskaan tarvinut toimittaa mitään, toisin kuin muutamalle muulle vakionarkkarille tässä koulussa... Näissä piireissä kun yleensä pyörivät vain ne samat naamat. Toisaalta kovin monella muulla ei olisi ollut varaa sellaiseen satsiin puhdasta kokaiinia ja Manami sattui olemaan myös koulun tunnetuin porvari, joten...

"En ois susta uskonut", Lawrence tokaisi olkiaan kohauttaen ja kädet hieman täristen vippasi kauppatavaran tytön käsiin, seinää vasten rennosti nojaillen, vaikka todellisuudessa mieli huusi vääryyttä. Jostain syystä tuntui aina yhtä ahdistavalta luopua moisesta kasasta elämän eliksiiriä, varsinkin jos teki vain mieli vetää pää sekaisin, ottaa turpaansa ja tulla naiduksi niin vitun kovaa että kun seuraavana aamuna heräisi julkisesta vessasta keskeltä omaa oksennustaan olisi joka paikka niin mustelmilla ja paskana ettei ylös pääsemisestä olisi puhettakaan ilman sairaalan paareja.

"Tota joo... Manami?", Manami kuuli Lawrencen mumiseman, kun tuo nousi seisomaan. Poika näytti niin epäuskoiselta, että tämän kasvoille levisi vino hymy. "En ois susta uskonut", Lawrence tokaisi liikauttaen olkapäitään ja vipaten sitten kokaiinin Manamin käsiin. Tyytyväisenä tyttö kätki jauhon olkalaukkuunsa. "Minä taas olen aina ajatellut sinun olevan vähän pimeä, joten en yllättynyt kamalasti löytäessäni sinut täältä...", Manami totesi ehkä hiukan ilkeän oloisesti, mutta hymyili yhä - vinosti tosin. "Ja tämä kokaiini ei tule varsinaisesti minun käyttööni... makselen sillä vain vähän jotain velantapaisia takaisin", Manami jatkoi vielä. Tottahan se oli. Manami ei halunnut tuhlata kalliita rahojaan tai pilata sievää ulkonäköään.

Katsellessaan siinä seinään nojailevaa Lawrencea, Manami ajatteli, että pojasta voisi olla hyötyä ja miksei huviakin. So, let the game begin... "Kuule, ei sua kiinnostas tulla tänään meille katsomaan leffaa?" Manami kysyi tarkkaillen Lawrencea tummanruskeilla silmillään. "Sinne tulee muitakin, esimerkiksi tämä hemmo jolle tämä satsi puhdasta kokaiinia on menossa..." Manami taputti olkalaukkuaan hellästi. "Ehkäpä häneltä irtoaisi sinullekin vähän. Sinähän haluat sitä. Etkös?" Manami kohotti toista kulmaansa.

Tytön sanat korvien välissä kaikuen Lawrence kallisti päätään hieman, yllättyneenä noinkin äkillisestä kutsusta. Jotkut teinien leffahipat jossa heterot nuoleskelivat sohvan nurkassa, samalla kun yksinäiset hinttiemot vetivät toisten kokaiinin jäämiä jossain pimeässä huoneessa..? Puhumattakaan seuraavanpäivän morkkiksesta...

"Kiitos vaan mut mua ei mitkään heterobailut ja toisten jämillä eläminen kiinnosta. Kyllä mä saan pään sekasin ihan ominki avuin", Lawrence pudisteli hiuksiansa sukiessa toisen katsetta vältellen, miettien kuitenkin hieman hermostuneena miksei tyttö torjuvistä puheista huolimatta tehnyt elettäkään poistuakseen? Ei on ei ja omassa huoneessa odotti parin annoksen verran todellista karkkia johon verrattuna toisen jauhepussi oli silkkaa vehnäjauhoa.
Ja pelkän ajatuksen houkuttelemana poika lähti raahautumaan kohti ovea, kättään rennosti heilauttaen. "Pitäkää hauskaa"

"Kiitos vaan mut mua ei mitkään heterobailut ja toisten jämillä eläminen kiinnosta", Lawrence tokaisi. Jaahas, paljastipa poika nopeasti uuden pimeän puolen itsessään. Tai no, eihän homoudessa Manamin mielestä mitään pahaa ollut. Päin vastoin, hän itsekinhän sattui olemaan biseksuaali. "Kyllä mä saan pään sekasin ihan ominki avuin", Lawrence jatkoi pudistellen noita hiuksia, joiden laittamiseen poika oli varmasti nähnyt enemmänkin aikaa kuin viisi minuuttia. Kun tuo vielä heilautti kättään rennosti sanoen moikat, Manami suuttui. Hänen pyyntöään ei noin vain torjuta. Manami kopisteli Lawrencen edelle, asettuen seisomaan tielle.

"Ensinnäkin, tarkoitus ei ole bailata, vaan katsoa leffaa hyvässä seurassa ja ystävystyä", Manami ärähti. "Toiseksi, sinne tulevassa joukossa ei mahda olla yhden yhtäkään heteroa", tämä jatkoi "ilmiantaen" taitavasti myös oman suuntautumisensa. "Ainakin tämä jolle kokaiini on menossa on cocksucker..." Kyseistä asiaahan Manami ei ollut kuullut itse Tinolta, vaan parilta ulkopuoliselta tyypiltä, jotka olivat vahingossa sattuneet saksanluokan ovelle Tinon ja miespuolisen saksanopettajan tehdessä tuttavuutta intiimimmällä tasolla. "... joten häneltä varmaan heruu kokaiinin lisäksi muutakin sinulle." Taas tämä tarkkaili poikaa valppaasti ja määrätietoisesti tummanruskeilla silmillään.

Samalla Manami kaiveli laukustaan puhelimen, etsi tietyn numeron ja heilutteli sitä sitten Lawrencen silmien edessä. "Näyttääkö numero tutulta?" tämä kysyi. "Ei ollut sattumaa, että sain hommattua tuota jauhoa juuri Alecton kautta. Me tunnetaan toisemme oikein hyvin. Ilman minun rahojani Alecto ei pyörittäisi tuota huumebisnestä. Kuvittele mitä saisit palkaksi, jos kertoisin etten ollut tyytyväinen palveluun", tämä päätti tunkaisten puhelimensa farkkujensa taskuun.

"Joten miten on, joko seura kelpaa?"

Äkillinen pato puheen tukkeena Lawrence tuijotti kykenemättömänä sivuseinää, yrittäen epätoivoisesti muodostaa jonkinmoisia sanoja päänsä sisässä joilla tyrmätä toisen vaateet. Mutta kun Alecto vedettiin peliin mukaan tuntuivat vastaukset olevan vähissä... Ilman sen miehen bisneksiä olisi oma elämä jäänyt melkoisen tylsäksi ja vaikka kiintymys olikin kasvanut melkoiseksi ei tämä varmasti tuntisi kovinkaan suuria omantunnon tuskia heittäessään hänet pihalle kuvioista vain koska poika oli tyhmyyttään mennyt vaarantamaan bisnekset kieltäydyttyään jostain tylsistä leffahipoista, katkaisten näin yhden suurimmista rahanlähteistä. Eikä asiaa varmasti laskettaisi kuitatuksi ennenkuin Lawrence makaisi sairaalassa ilman vasenta jalkaansa ja kasvot arpisempina kuin predatorilla.
Ja kuka tietää kuinka kauan menisi löytää tiensä uusiin piireihin jossa raha, huumeet ja seksi virtasivat yhtä vilkkaasti...

Lawrence piti kuitenkin kasvonsa peruslukemilla, antamatta toiselle sitä tiedon tyydytystä että todellisuudessa hänen päässään käytiin juuri järjen ja tahdon sotaa. "... Luuletsä tosiaan että mun elämä pyörii jonkun kaman ympärillä?" poika hymähti hieman vinosti, ilmiantaen itsensä kun kireät kasvon lihakset nykivät suupieliä väkisin lattiaa kohden. "Al on kumminkin jeesannut mua sen verrän etten mä voi tehdä sille paskasia", hän huokaisi tympeästi, napaten tytön kännykän tämän kädestä siihen oman numeronsa tallentaen ennen takaisin palauttamista. "Soittele, ehkä mä sitten tuun."
Vai että tällainen ilta tiedossa tällä kertaa?

"Ihan vaan jo senkin vuoksi että sussa on asennetta", Lawrence hymähti vielä ennenkuin lähti kädet taskuissa jälleen matelemaan ulospäin.

Näyttipä Lawrence menevän hiljaiseksi. Kasvot tuolla kuitenkin pysyivät ihailtavan pitkään peruslukemilla. "... Luuletsä tosiaan että mun elämä pyörii jonkun kaman ympärillä?" Lawrence sai viimein sanottua. Manami valmistautui jo keksimään lisää sanottavaa kiristääkseen pojan väkisin suostumaan, mutta sitten tämä huomasi pojan huulien nykivän lattiaa kohti. Peli oli siis voitettu, eikä Manami voinut kuin luoda ylimielisen tyytyväisen hymyn. "Al on kumminkin jeesannut mua sen verrän etten mä voi tehdä sille paskasia", Manami kuuli Lawrencen sanovan. Ainakin poika oli luotettava. Tai sitten pelkäsi liikaa sitä helvettiä, mihin poika olisi joutunut jos asia olisi mennyt päinvastaisesti. Manami antoi Lawrencen naputella numeronsa puhelimeensa ja saatuaan kapineen takaisin, hän sujautti sen farkkujensa taskuun. "Soittele, ehkä mä sitten tuun." Paras tulla, Manami ajatteli.

"Ihan vaan jo senkin vuoksi että sussa on asennetta", Manami kuuli pojan hymähtävän, ennen kuin tuo laahusti kädet taskussa pois salista. Manami ei jäänyt paljoa jälkeen poistuessaan ja lähtiessään kohti kämppäänsä.