Hyvin epäonninen taiteilijatyttö, ja uusi tuttavuus? [Avoin kelle tahansa!]

Ulkona satoi taas. Vellamo vilkaisi ulos ikkunasta matkallaan kirjastoon ja mutristi huuliaan hieman. Britannian sää ei ollut oikein hänen mieleensä, sillä vaikka kesäsateet olivat hänestä aivan ihania, samoin kuin ukkosmyrskyt ja rankkasateet, niiden viehätys katosi kun sadetta tuli harva se päivä. Se lakkasi olemasta virkistävää ja alkoi olla latistavaa. Vellamo kaipasi sitä polttavaa, tukahduttavaa auringonpaistetta, johon hän oli ehtinyt tottua Amerikassa. Suomessa Amerikan-elon jälkeen vietetty kevät ja kesäkään eivät olleet ehtineet totuttaa häntä sateisiin.

Koska läksyjen tekeminen pihalla oli ehdottomasti pois laskuista väsyneenharmaan sään takia, Vellamo oli päättänyt mennä koulun kirjastoon. Hän piti sen pölyisistä, vanhoista kirjoista ja korkeista kirjahyllyistä, joihin tarvitsi sellaisia ihania vanhanaikaisia rullatikkaita, joita saattoi liikuttaa hyllyjä pitkin. Suomessa hän ei ollut kertaakaan törmännyt mihinkään sellaiseen yhdessäkään kirjastossa tai etenkään koulussa.

Kirjasto ei aina ollut niin hiljainen kuin ehkä olisi kirjastolta toivonut, mutta kun Vellamon läksyjentekopaikkavaihtoehto numero yksi oli koulun piha, hän ei juurikaan voinut valittaa. Hän etsi sopivan, tyhjän pöydän itselleen, hymähtäen hieman itsekseen huomatessaan, että pöydän pintaan oli joku onnellinen pari kirjoittanut nimikirjaimensa ja piirtänyt sydämen ympärille. Sittemmin pari oli ilmeisesti eronnut, sillä toiset nimikirjaimet oli sutattu mustalla permanenttitussilla kovin vihaisen oloisesti.

Vellamo otti koulukirjat ja penaalin ulos laukustaan ja laski ne pöydälle. Hetken hän vielä kuunteli kirjaston ääniä ennen kuin ryhtyi toimeen. Tyttö aloitti läksyjenteon aina matematiikalla, sillä se oli hänen heikoin aineensa. Hän halusi jättää mieliaineensa loppuun, kuin jälkiruuan pääruuan jälkeen. Jos hän olisi jättänyt matikan viimeiseksi, hän olisi ollut siihen päästessään jo kyllästynyt vihkoihin ja lyijykynään ja vain hutaissut läksynsä, mikä ei todellakaan olisi auttanut häntä jyvälle tunnilla käsiteltävistä asioista.

Yrityksistään huolimatta hän ei kyennyt ratkaisemaan kaikkia tehtäviä, ja lopulta hän joutui huokaisten luovuttamaan ja tarttumaan sen sijaan ranskankirjaan. Ranskanläksyt sujuivatkin sitten huomattavasti helpommin, ja ennen kuin Vellamo huomasikaan, oli vierähtänyt jo tunti ja niin ranskan kuin biologiankin läksyt oli tehty, samoin kuin jo viikon ajan kirjan välissä lojunut puolivalmis historianessee. Lopulta jäljellä oli vain englanninläksyt - Vellamon suosikki. Toisin kuin kotona Suomessa, täällä englannintunneilla ei puhuttu tylsistä asioista kuten sanajärjestyksestä tai verbien taivutuksesta, vaan käsiteltiin kirjallisuutta, mediaa ja kielenkäyttöä nykymaailmassa. Lisäksi kirjoitettiin esseitä ja luettiin kirjoja, mikä sopi Vellamolle paljon paremmin kuin suomalaiset teoriaan perustuvat englannintunnit.

Vellamo avasi englanninvihkonsa lukeakseen läksyt sen takakannesta. Sivu oli lähes täynnä yilviivattuja läksymerkintöjä, ja viimeisimpänä komeili tämän päivän tunnin kotitehtävät.

Valitse luettavaksesi kirja kirjalistalta ja kirjoita odotuksistasi sen suhteen kannen ja takakansitekstin perusteella. Luettuasi kirjan kirjoita tiivistelmä juonesta, lyhyt kirja-arvostelu, sekä essee aiheesta Vastasiko Kirja Odotuksiasi.
Luovuusekstra: Valitse yksi kirjan hahmoista ja valmistele leikekirjamainen juliste hänestä. Voit käyttää lainauksia kirjasta, kommentoida hahmoa, etsiä/piirtää hänestä kuvan, tehdä ajatuskarttoja tms.

Luovuusekstrat olivat aina Vellamon suosikkeja. Ne olivat vapaaehtoisia, mutta jos ne teki hyvin, niistä sai ekstrapisteitä kokeissa ja toisinaan ne jopa nostivat arvosanaa, jos niitä teki tarpeeksi. Ja mikä tärkeintä, ne olivat hauskoja. Niinpä Vellamo oli innoissaan tästä tehtävästä, ja nousi tuoliltaan kirjalista mukanaan lähteäkseen etsimään mieleistään opusta. Hän jätti tavaransa suosiolla paikalleen, ei kai kukaan hänen koulukirjojaan haluaisi varastaa.

Koulun kirjaston kaunokirjallisuusosasto oli laaja, tuoksui vanhoilta ja uusilta kirjoilta ja siinä oli vain jotakin taikaa. Ainakin Vellamon mielestä. Hän tutkaili kirjalistaa hetken ja etsi muutamia kirjoja käsiinsä, käänteli niitä hetken ja laittoi sitten takaisin hyllyyn. Kaikki olivat kiinnostavia, mutta Vellamo halusi yleensä valita jotain hieman erikoista, ei sitä ilmeisintä vaihtoehtoa. Niinpä hän haki päättäväisesti rullatikkaat hyllyn toisesta päästä ja kapusi noin puolentoista metrin korkeuteen. Tyttö ei erityisemmin pitänyt korkeista paikoista, mutta unohti tällaiset pikkuasiat nopeasti tutkiessaan kirjojen selkiä. Lopulta hän löysi etsimänsä kirjan ja yritti ottaa sen hyllystä, mutta mokoma rivi olikin sullottu niin täyteen kirjoja kuin mahdollista, ja kirja pysyi tiukasti kiinni paikassaan.

Vellamo rypisti otsaansa ja yritti uudelleen, tällä kertaa hieman suuremmalla voimalla. Tällä kertaa kirjarivi antoi periksi ja tytön kaipaama kirja irtosi väliköstään. Kauaa hän ei ehtinyt iloita asiasta, sillä tuo teospa ei halunnut pysyä hänen kädessään ja putosi lattialle kyljelleen kovan pamahduksen saattelemana. Vellamo yritti napata sitä ilmasta, mutta epäonnistui - ja tajusi vasta siinä vaiheessa kun menetti tasapainonsa, että hän oli päästänyt irti tikkaista.

Niinpä hän rysähti kirjan perässä lattialle kovin epäelegantisti.

"Auuuh", hän valitti suomeksi ja nousi varovasti istumaan. Mikään ei tuntunut olevan poikki. Mustelmia hänelle tulisi, mutta ainakaan tästä ei tulisi sairaalareissua. Hiukan häntä vielä huimasi pudotuksen jäljiltä, ja sydän hakkasi kuin hullu, mutta muuten hän tuntui olevan kunnossa...

...tai niin hän luuli siihen asti kun ensimmäinen veripisara putosi hänen rinnuksilleen. Hän kohotti kätensä ja pyyhkäisi nenänalustaan, varmistuen asiasta. Hänen nenänsä todella vuosi verta. Turhautunut ähkäisy karkasi hänen huuliltaan. "Enhän mie edes pudonnut nenälleni", hän jupisi itsekseen äidinkielellään ja harmitteli mielessään ettei ottanut laukkuaan mukaansa. Hänellä ei ollut nenäliinoja, ja käsi nenän edessä ei kauaa pitänyt verta pois hänen vaatteiltaan.

Kaikeksi onneksi - tai epäonneksi? - joku sattui kuulemaan hänen putoamisensa, ja tuo henkilö saapui nyt katsomaan, mistä oli kyse. Tai ehkä tämä sattui muuten vain paikalle. Vellamo ei kuitenkaan edes huomannut ketään vielä, hän oli liian keskittynyt kiskomaan hihaansa myttyyn kämmeneensä painaakseen sen nenälleen. Hän ei halunnut jättää veritippavanaa kirjaston lattialle. ...Jos hän yleensä pääsisi ylös lattialta.

------

((YYH PITKÄ ALOITUSVIESTI ON PITKÄ. :---D Turhaa höpinää, but hey, that's what I do. Mutta niin, kuka tahansa on tosiaan tervetullut. <3 Tai vaikka useampikin henkilö, mikäs siinä.))

Vicktor

Taas yksi sateinen päivä Briteissä. Ei mitään uutta, mutta Vicky ei antanut sen masentaa. Poika oli hyvällä päällä säällä kuin säällä.
Kirjaston ovi häämötti edessä ja Vic astui sisään lämpimään ja suunnisti suoraan jännäri- ja scifi-osastolle. Kerrankin oli kunnolla aikaa viettää ilta lukien, sillä läksyjäkään ei ollut niin paljoa. Poika nappasi hyllystä Stephen Kingin Kirjan 'Painajainen'. Juuri ku Vickyy oli päässyt lähimmän pöydän ääreen, jostain kuului ensin pamaus ja perään rämähdys. Poika ponkaisi ylös ja suunnisti kohti sitä hyllykköväliä, josta ääni oli kuulunut. Saavuttuaan paikalle, Vicky näki hyllyjen välissä makaavan tytön. Nerokkaan päättelyketjun päätteeksi Vicky tuli siihen tulokseen, että tyttö oli pudonnut tikkailta yrittäessään ottaa kirjaa ylähyllyiltä. Tyttä piteli nenäänsä ja Vic huomasi veri vanan valuvan toisen sormien välistä.
"Oletko kunnossa? Tässä." Vicky kysyi tanskalaisittain murretulla englannillaan ja ojensi kättään tytölle, auttaakseen tämän ylös.

Tytön päästessä ylös, poika kaivoi laukustaan nenäliinapaketin ja ojensi sitä tytölle. Tyttö ei tainnut olla englantilainen, ainakin Vic oli ollut kuulevinaan tytön jupisevan jotain itsekseen, eikä se ihan englannilta kuullostanut.
Nuorukainen poimi kirjan maasta ja ojensi sitäkin tytölle.
"Ootko varmasti kunnossa?" Vicky kysyi huolestuneena. Olihan poikakin joskus tikkailta tippunut ja tiesi että se sattui, vaikka matkaa maahan ei ollutkaan paljoakaan.

"Mä oon muuten Victor." Poika sanoi hymyillen aurinkoisesti.
Kirjaston hoitaja oli tullut katsomaan mikä hälyn oli aiheuttanut ja hymähti hyväksyvästi huomattuaan että tyttö oli elävien kirjoissa, ja pyysi olemaan seuraavan kerran vähän varovaisempi. Ruumis koulun kirjastossa ei kyllä olisi mitään parasta mainosta muutenkin kävijämäärältään vähäiselle kirjastolle.

//Äääh D: Nyt kyllä vähän tökki :PP//

Vellamo yllättyi hieman kuullessaan pojan äänen niin läheltä, ja jopa hypähti hieman säikähdyksestä - hän oli ollut niin keskittynyt verenvuotoonsa ettei ollut huomannut tämän lähestymistä. Hän kuitenkin tarttui pojan ojennettuun käteen ja antoi tämän auttaa itsensä ylös. Poika näytti aivan yhtä mukavalta sekä sammakkonäkökulmasta että lähempää, Vellamo huomasi ajatuksissaan.

"Joo, olen", hän vastasi toisen kysyessä, oliko hän kunnossa, ja hymyili kasvoilleen painetun kätensä takaa vahvistaakseen sanojaan. Tip tip tip, lattialle putoili pieniä punaisia pisaroita, ja Vellamo oli enemmän kuin huojentunut, kun tuo tyhjästä tupsahtanut poika tarjosi hänelle nenäliinapakettia. Hän kiitti hitusen hengästyneellä äänellä, kaivoi paketista nopeasti yhden nenäliinan ja painoi sen nenälleen hihansa tilalle. Hänellä oli kuitenkin kädet nyt melko täynnä, joten pojan ojennettua hänen kirjansa (mikä herrasmies! Vellamo ajatteli ilahtuneena) hän sujautti sen hyllyyn muiden kirjojen päälle, mistä sen saisi myöhemmin helposti napattua mukaan. Ellei Vellamo unohtaisi sitä.

Tyttö naurahti, kun toinen vielä halusi noin varmistaa hänen tilansa, ja vatsanpohjassa kutitti ihan vain huomatuksi tulemisen ilosta. "Olen kunnossa, ei hätää. Tällaista sattuu aika usein", hän totesi kevyesti, vastaten pojan hymyyn. "Nimeni on Vellamo, mutta, tuota, se on vähän vaikea lausua niin voit sanoa minua Lolitaksi." Hänen muutenkin melko hiljainen äänensä kuulosti hieman tukahtuneelta (nasaalista puhumattakaan!), sillä hän puhui käytännössä nenäliinan läpi.

Kirjastonhoitajallekin Vellamo vakuutti olevansa kunnossa ja lupasi kiltisti vielä siivota veren lattialta, ja kun tämä katosi takaisin omiin puuhiinsa, tyttö huokaisi hiljaa helpotuksesta. Hän oli jo pelännyt saavansa jälki-istuntoa aiheuttamastaan metelistä ja sotkusta, vaikka toisaalta, hän ei ollut edes varma, pystyivätkö muut henkilökunnan jäsenet kuin opettajat edes antamaan jälki-istuntoa. Vellamo kääntyi takaisin Victoriin päin, yhä hymyillen kiitollisena.

"Kiitos tosi paljon avusta, Victor", hän sanoi nenäliinan takaa ja vain vaivoin sai estettyä itseään niiaamasta, niin kuin hän yleensä teki aikuisille. Nenäliina alkoi näyttää enemmän punaiselta kuin valkoiselta, joten Vellamo kaivoi uuden esiin pakkauksesta hieman kömpelösti yhdellä kädellä. Saatuaan sen nenälleen hän naurahti hieman ujosti ja katsoi ylös Victoriin. "Tuhlaan kaikki nenäliinasi... taidan jäädä pakkauksen velkaa, vai mitä?"

Vellamo piti tästä uudesta tuttavuudesta ja tämän hymystä. Jostain syystä tässä koulussa hymyjä oli toisinaan lähes yhtä vaikeaa saada kuin Suomessa. Tai siltä Vellamosta tuntui, mutta hän olikin aina ollut herkkä huomaamaan tällaisia pikkuasioita.

------

((Hajosin tuolle ruumis-jutulle aika totaalisesti :D Sain varmaan muutaman huvittuneen katseen eilen bussissa sen takia... xD))