Some angels don't cry

Ulkopuolinen olisi voinut nähdä yksinäisen tytön kuljeskelemassa ympäriinsä sokkeloisilla kaduilla.
Normaalisti ihminen ei olisi tervehtinyt, hymyillyt tai tullut muutenkaan juttelemaan, ei varsinkaan jos tiesi vähän enemmänkin Kerlin taustoja.

Vituttaa, että sen sossu-Anneliesen piti päästä pätemään ja kertoa kaikille koulun opettajille muutama varoituksen sana musta. Koulupäivät on yhtä helvettiä, vankilakin alkaa kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta, sielä sentään mua ei katsota inhoten, vaaleahiuksinen tyttö kelaili itseksensä samalla kun potkiskeli tiellä olevia pikkukiviä. Skeittikengät saivat jalat näyttämään suuremmilta, kuin ne oikeasti olivatkaan. Tytön oli ollut pakko päästä pakoon koulun ahdistaa ilmapiiriä.

Kaikki tietää tasan mitä mä olen tehnyt. Kaikki opettajat ja varmasti myös oppilaat. Niitä inhottaa, että mut laitettiin pilaamaan niiden koulun idylli, odottamaan että mä täytän kahdeksantoista, jotta mut lähetetään suoraan valtion tallelokeroon istumaan, Kerlin ajatukset tuntuivat jumittuneen samalle raiteelle, mutta se ei häntä oikeastaan haitannut. Hän ajatteli mielellään kaikkea muuta paitsi Oliveria ja se ei onnistunut kauhean usein.

Tytön ohitse kulki toisiinsa liimautunut pariskunta ja Kerliä alkoi ällöttää muiden onnen katseleminen, mitä pidemmälle hän pääsisi, sitä parempi.

Mä voisin yrittää kerätä kamani tän viikon aikana ja lähtee litomaan koko helvetin saarelta ja aika vikkelään jos mulla vain olisi kyyti järjesteltynä. Adam voisi suostuakin hakemaan mut täältä takaisin Ranskaan. Voi jumalauta, ei kai täällä taas ala satamaan? tyttö alkoi suunnitella seuraavaa pakoansa erittäin mielissänsä, saattoipa pieni hymykin nousta pitkästä aikaa huulille, mutta sitä ei huomannut selkeästi.

Nathan oli lähtenyt koulusta aikaisemmin, vedoten lääkärikäyntiin, joka oikeastaan olisi vasta viikon päästä.
Kerrankin energiseksi itsensä tunteva mies oli vetänyt päälleen punaisen t-paidan, mustan puvun takin ja mustat farkut. Hiukset olivat hieman sekaisin, sillä Nat ei ollut jaksanut ruveta sukimaan niitä aamulla ojennukseen.

Nat oli saanut tuuraajan tilalleen kemian tunnille ja lähtenyt kävelylle kodin kautta ja käynyt hakemassa Ricon ja itselleen oluen lähikaupasta. Huomaamatta miehen jalat olivat vieneet Natin sokkeloisille kujille, joita risteili ympäri keskustaa.
Nathan jatkoi silti kävelyään, kyllä täältä ulos löytäisi.
Viikolla ei oikein ollut tapahtunut mitään järisyttävää. Paitsi ehkä se maailman kauhein kauhuleffa, jonka Nathan oli katsonut parisen päivää sitten. Karmivampaa saisi hakea kissojen ja koirien kanssa.
Yhdestä oluesta ei olisi haittaa, kunhan mies ei innostuisi litkimään sitä enempää.
Nathan istui läheisille rappusille ja Rico hyppäsi tapojensa mukaan syliin. Remoa Nat ei ollut ottanut mukaan, sillä se oli jo aamulla käynyt pidemmän lenkin, eikä se näyttänyt oikein innostuvan toisesta samanmoisesta.
Tällä hetkellä olisi kyllä jalkapallo peli menossa, mutta onneksi se meni nauhalle. Barcelona pelasi Interia vastaan. Nathan oli Barcelonan kannattaja, mutta Inter oli myös sen verran hyvä joukkue, että tasaista tulisi olemaan.

Ricolla ei ilmeisesti ollut mikään kiire mihinkään, joten Nathankin päätti jäädä vielä hetkeksi istuskelemaan portaille siemailemaan kaljaansa. Huomennakin olisi tunteja vasta iltapäivällä.

Vituttavia päiviä nämä keskiviikot. Aamulla kaksi tuntia fysiikkaa vai mitä helvetin kemiaa olikaan, ihan sama. Se opettajakin on häiritsevän näköinen, Kerli pohti, muttei ollut lainkaan varma oliko opettajan ulkonäkö huono vai hyvä juttu.

Tyttö kaiveli taskujansa etsiäkseen insuliinipiikkinsä, sillä hän alkoi tuntea heikotusta ja tiesi ettei ruokaa ollut saatavilla ihan heti. Hän ei halunnut joutua jälleen raiskauksen uhriksi vain sen takia, ettei kyennyt pistämään vastaan. Kerli vetäisi taskustansa ruttuisen valokuvan joka oli parhaat päivänsä nähnyt. Kuvassa olivat he kaikki ja Kerli hymyili onnellisena keskellä Oliverin sylissä.

Kerli istahti satunnaisen talon portaille ja huomasi miehen istuvan koiran kanssa tien toisella puolella. Hän ei välittänyt ja jatkoi kuvan tuijottelua. Toisin kuin normaalisti, Kerli ei katsonut Oliverin valtaamaa pinta-alaa kuvasta, vaan läheisen ystävänsä Adamin profiilia. Mies oli vaaleahiuksinen ja teräväpiirteinen nuorukainen jolla oli poskessansa arpi. Tyttö tunsi, kuinka häntä alkoi ahdistamaan ja hän olisi antanut mitä vain siitä, että olisi voinut rakastaa itseänsä jälleen pienen hetken.

Nuori neiti jatkoi taskujensa tonkimista, tosin eri tarkoituksella kuin aikaisemmin. Hän halusi löytää minigrip pussin jonka oli saanut ystäviltänsä, kun he tapasivat viimeksi Oliverin muistotilaisuudessa. Pussi sisälsi käsin kosketeltavaa onnea, ekstaasia. Tyttö kaatoi napit kämmenellensä, niitä oli noin kaksikymmentä, neljässä eri värissä. Hän nappasi kaksi valkoista, ne olisivat uskottavimpia.

Hän asteli portailla istuvan miehen luokse nopein askelin.
"Moi, saanko nopeen huikan, mun pitäisi saada särkylääkkeet nielaistua", tyttö sanoi lyhyesti.