It's not me, It's you

//Elikkä Paprika varmaan saapuu tänne päin kun kerkeää //

Turhautuneesti puuskahtaen Gemma puhalsi hailakanruskeat suortuvat silmiltänsä, tummien silmien pistävän katseen kuluttaessa kuluneiden converse tennareiden kärkiä, kuin tyttö olisi uskonut voivansa sulattaa niiden pölystä ja liasta tuhriintuneet kumit silkalla telepatialla. Pelkkä vertauskuvakin sai hänet tosin hymähtämään hieman ivallisesti ajatuksilleen, sillä viimeisenä hän alentuisi uskomaan johonkin yliluonnolliseen, kuten jumalaan haltijoihin ja menninkäisiin... siinä pisteessä hän viimeistään antaisi veljensä määrätä hänet pakkohoitoon jossa seinät olisivat pehmustettuja ja ruoka niin juoksevaa että se tuntui valmiiksi pureskellulta.
Silmiään pyöräyttäen Gemma vilkaisi seinällä tikittävää kelloa ja kurtisti kulmiaan huomatessaan sen viisareiden sojottavan siihen malliin että ellei hänen Fysiikan ja Kemian projektin parinsa pian ilmestyisi hän löisi hansat tiskiin ja lainaisi pinon kirjoja joiden avulla hän saisi koko paskan viimeisteltyä ilman apuakin. Aikaa oli tasan minuutti ja kolmekymmentä sekuntia, sitten peli olisi menetetty, eikä siitä käynyt kiisteleminen. Tyttö oli varma että olisi saanut muutenkin koko työn valmiiksi aivan omin avuin, mutta opettaja oli sen verran jyrkästi tehnyt kantansa selväksi, että koska hänen hakemuksensa vanhempien vuosikurssille pääsemisestä oli hyväksytty, voisi hän osoittaa edes hieman yhteistyötä tekemällä kuten sanotaan ja ainakin yrittävän osoittaa jonkin tason kiitollisuutta.
Kiitollisuudesta viis, Gemma ei jaksanut ryhtyä vaittelemään opettajan kanssa vaan oli hieman vastentahtoisesti suostunut tekemään koko vuoden suurimman projektin yhdessä luokan toisen älykön kanssa, kun hän oli tylsistyneesti tokaissut että voisiko hän edes työskennellä jonkun hieman normaali tasoa tavoittelevan kanssa, eikä niin että tytön harteille sysättäisiin joku luokan apina joka ei pystyisi edes tavaamaan ilman apua...

Gemma vilkaisi jälleen kelloa, ennenkuin päätään pudistellen nousi ylös tuolista ja maleksi sitten syrjäisimmän ikkunan suojiin kaivamaan tupakka-askia mustan vartaloa myötäilevän hupparin taskusta, jonka selkämystä koristi suuri predator printti. Kello käy, hän ajatteli itsekseen.

/Sori että tuli noin jotenkin kummallinen, mutta ekat viestit on jotenkin vähän kummallisia kirjottaa kun niissä ei saa yleensä oikein tapahtumaan mitään D;//

//Anteeksi että kesti, mutta ei sillä kaverilla sitten ollutkaan kunnolla toimivaa nettiä .__.'' Tilttas joka toinen minuutti...//

Vicky oli uppoutunut niin juuri aloittamaansa romaaniin että oli ihan unohtanut ajankulun. Kelloa vilkaistessaan pojan valtasi pieni pakokauhu. Hänellä oli kolme minuuttia aikaa ehtiä kirjastoon tekemään parityötä fysiikka/kemiassa. Parikseen Vic oli saanut temperamenttiseltä, mutta fiksulta vaikuttavan tytön, jota poika ei sen kummemmin tuntenut. Sen verran äkkipikaiselta ihmiseltä toinen vaikutti, että Vic ei halunnut myöhästyä.
Kirjat pakattuaan ja tarkistettuaan että kaikki muutkin välttämättömimmät tavarat olivat mukana, Vicky suuntasi juoksujalkaa kohti kirjastoa. Onneksi asuntoloilta ei ollut kovin pitkä matka koulurakennukselle. Mustat tennarit ja pillifarkkujen lahkeet kastuivat pojan juostessa vesilätäkön läpi, mutta kiireessä siitä ei välittänyt.

Kirjaston ovelle päästyään Vicky riisui puuvillatakkinsa ja astui sisään. Ympärilleen vilkuillen poika käveli kirjaston läpi ja huomasikin ikkunassa roikkuvan tytön. Vicky asteli toisen luo ja katsoi kelloaan.
"Anteeksi että olen myöhässä. En ollenkaan tajunnu kelloa." Vic sanoi ja hymyili sovittelevasti. Toivottavasti toinen ei ollut kovin vihainen.

//Lyhytkii vielä .__.//

Gemma käännähti ympäri ruskeat suortuvat liehahtaen ja mittaili juuri saapunutta poikaa silmät sirillä, harmaan savupilven tulijan kasvoille puhaltaen. Toinen päätti sitten siunata läsnäolollaan, antaen vielä muutaman minuutin odottaa, varmasti vain saadakseen saapua tyylikkäästi myöhässä. Vaikka pahoitteleva hymy tuntuikin kertovan hieman muuta.
"Jos sä et kelloa tajua, niin ehkä sun ois parempi palata ala-asteelle, vai kuinka?" Tyttö vastasi sarkastisesti, pysähtyen toista suoraan silmiin hieman ivallisesti tuijottamaan. Vai luuli toinen voivansa paneutua projektiin täydet arvosanat tähtäimessä jos ei osannut edes aikataulussa pysytellessä, pisteet silmissä laskivat kuin lehmän häntä, mutta... ehkä hänen pitäisi antaa pojalle vielä uusi mahdollisuus vakuuttaa hänet, ihan vain omienkin arvosanojen vuoksi, ja etteivät opettajat roikkuisi niskaan hönkimässä ja kitisten jostain niinkin heidän mielestään turhamaisesta aiheesta kuin pikkutarkkuus. Ilman pikkutarkkuutta ei rakenneta mitään pysyvää matemaattisten aineiden maailmassa, luulisi johtavassa asemassa olevan ihmisen tietävän sen, ellei sitten ole täysi, hm... idiootti.

//Sori että tästäkin tuli näin kamalan lyhyt, mutta kauhea kiire //