kera cappuchinon.

[ eli siis, OliverFaggy tänne hahmonsa Lawrencen kera :---) ]


Mustahiuksinen sipaisi hiuksiaan silmiltä, ja hieraisi sitten puoliksi ajeltua päätään, ja irvisti. Hänen huulikoruilla koristeltu huulensa kaartui vinoon hymyyn. Hän rakasti ihmisten ilmeitä. Rakasti sitä miten nuo normaalit ihmiset tuijottivat. Huomionhakuinen kun oli.

Yllään mustahiuksisella oli valkoinen miesten toppi, huppari koristeltuina erilaisilla kuvioilla ja mustat pillifarkut, joissa roikkui hakaneuloja ja muutama ketju. Jalassaan nuorukaisella oli army-vihreät converset.

Katsahti sitten vasemmalle ja asteli kahvilaan. Hänen lempikahvilaansa. Huomasi päiden kääntyvän itseään kohti. Naurahdus pääsi nuoren pojan huulilta samalla kun tuo asteli tiskille. "Hellou. Cappuchino." Hän sanoi ja nojasi tiskille, vilkuillen ympärilleen. Päät olivat kääntyneet takaisin. Shikamaru katseli pöytiä, ja bongasi sitten yhden pöydän, joka oli tyhjillään. Nurkkapöytä ikkunan äärellä. Mikäs siinä, nuorukainen tuumasi ja maksoi cappuchinonsa ja lähti astelemaan pöytää kohti, hitaasti, hieman keinuvasti.

//Ja tännepä olen saapuva feat. lawrence Dakota :---)//

Oven auki törkkäisten Lawrence asteli sisään kahvilaan, kulmat hieman kurtussa kaiken maailman kakkupaloja silmäillen, jotka tuntuivat niin kovin houkuttelevan, mutta kun silmissä vilkkuivat kalorit pelkästä kermavaahdosta jolla jokainen leivos tuntui olevan kuorutettu, kääntyi katse pian kahvi hinnaston puoleen, josta veden sai herahtamaan kielelle tällä kertaa ajatus ihan vain kupillisesta tavallista mustaa kahvia joka lämmittäisi sisäänpäin kääntyvää vatsaa mukavasti... Niimpä kädet tummanharmaiden pillien taskuista kaivaen Lawrence seisahtui tiskin eteen ja väänkyrät sormet mustia suortuvia pyöritellen nuolaisi lävistettyjä huuliaan, ennenkuin hymähti nuorelle kassaneidille tuskin huomattavasti. "Yksi kahvi, mustana kiitti", hän lausahti hiljaa ja kiitokseksi nyökäten saatuaan höyryävän aarteen käsiinsä.

irvistelevien mustien tennareidne pohjat lattiaa vasten vinkuen Lawrence käännähti ympäri, katseellaan tyhjää pöytää etsiskellen, todella turhauttavin tuloksin... Joka paikassa tuntui olevan täyttä, joka sai pojan puhaltelemaan otsahiuksiaan hieman kärsimättömästi. hän inhosi odottamista, todella kädessä lojuva kahvikuppikin tuntui nyt lähinnä viivytteeltä kuin kylmän päivän piristeeltä, josta unelmoidessa oli pitänyt vaivautua omasta sängystään ylös raahautumaan. Ei olisi näemmä pitänyt ihmisten ilmoille uskaltautua vaan keittää kahvit neljän seinän sisältä poistumatta. Mutta kun nyt tänne asti oli itsensä potkittu, päätti poika vilkaista uudemman kerran ympärilleen, jotain tasoistansa seuraa hakien. Pian Lawrencen mustiksi kehystettyihin silmiin pistikin eräs nurkkapöytä...

"Ömm... Voinsk mä istua tähän?" Poika kysyi hieman ujosti mukiinsa tuijottaen, joka varmasti tunsi olonsa kuristetuksi tämän hermostuksesta tiukassa otteessa....

Shikamaru hörppäisi cappuchinoaan, ja vilakisi silmäkulmastaan oven käyvän. Sisään asteli samanoloiselta tuntuva tyyppi. Nuori herra viljuili toista lähes huomaamattomasti, ja nosti sitten katseensa kun toinen oli yllättäen hänen pöytänsä ääressä. "Tietysti. Istu vain." Hän sanoi tosielle ja hymyili pienesti, lähes huomaamattomasti.

Nuorukainen siirsi katseensa ulos, seuraten ihmisiä kadulla. Siemaisi varovasti cappuchinoaan, ja vilkaisi toista silmäkulmastaan, ja siirsi sitten kalpeat ja kapeat kasvonsa toiseen. "Mä olen Shikamaru. Kutsu mikskä vaan." hän sanoi ja virnisti kapeilla huulillaan vinoon. Toinen oli kiinnostava. Ehkä he ystävystyisivät?


/ ah, sori. inspa katos :--( /

//Aa harmi, no ehkä se palaileepi //

Lawrence hymähti kiitokseksi ja istahti pöytään, kahvikupin huulilleen nostaen, siitä kohoilevan hopeisen höyryn koskellessa ihoa pehmeästi. Vai shikamaru, hän tuumasi hetkeksi ajatuksiinsa uppoutuen... Ennenkuin tontee toisen tiiviin katseen puolessaan, pienesti punastuen havahtuessaan siihen todellisuuteen että on ollut varmaan toista minuuttia hissunkissun.
"Aa, shiki siis", naurahtaa hiljaa ja laskee kahvin pöydälle, tuntien olonsa samantien täydeksi idiootiksi kun menee samantien jotain hölmöjä lempinimiä möläyttelemään. Toinen arvasi jo varmaan tässä kohtaa että kamat olivat kärventäneet hänen vähäisetkin aivosolunsa, tai ainakin sellainen inhottava tunne väänsi hänen vatsassaan. "Ehh... Tota, mä oon Lawrence, mut kaverit... Siis, tyypit sanoo että se on liian pitkä käytettäväksi, väännä miten tykkäät", poika päätyi esittäytymään, hieman vaivaantuneena katseensa irti toisen omasta repien, kääntyen kiiltävää pöydän pintaa tuijottamaan. Sujuvaa sosialisointia, ajattelee hieman harmistuneena, pidättäytyen vaivoin halulta iskeä pää seinään niin että jäljelle jää vain märkäläiskä ja kasa kokaini jauhetta.

Shikamaru naurahti toiselle. "Kukaan ei oo keksiny mulle ikinä lempinimiä. Yleensä ne on kutsunu mua homoks, lutkaks tai nartuks." hän sanoi ja virnisti sitten vinoon ohuilla huulillaan. "Mä voin kai kutsua sua Lawiks." hän sanoi ja kohautti sitten olkiaan, ja hymyili pienesti. Hän ei yleensä ollut kovin sosiaalinen, mutta tälläkertaa hänen pehmeä puolensa tuli esiin. Kaivoi sitten tupakka-askin taskustaan, ja ojensi toiselle. "Haluutko?" hän kysyi samalla yhden kääryleen huultensa väliin pistäen, ojentaen askia toiselle. Toisesta näki kaukaa jo nikotiininpuutteen. Ja myös että tuo käytti kamaa. Hän tiesi nämä tyypit. "Mitä aineita sä käytät?" hän kysyi sitten kuin normaalistikin.

Tupakkaan hieman tärisevin käsin tarttuen lawrence vilkaisi toista poikaa varuillaan, tämän lempinimen tuoman hetkellisen hyvänolon tunteen haihtuessa kuin tuhkana tuuleen. "öö, kiitos", poika viittasi toisen ojentamaan savukkeeseen, Shikiä hieman varuillaan vilkuillen. Kuinka tämä tiesi että hänellä saattoi olla... jonkin asteen riippuvuus ties mihin kamoihin? Liikkuiko hänestä kenties jonkinlaisia juoruja? Tai oliko tämä salaa käynyt jonkun huhupuheen perusteella penkomassa hänen huonettaan?! Vai... Oliko shikamaru kenties töissä samalla välittäjällä..? Voisiko se olla mahdollista...
Poika puri huultaan, ennenkuin hartiat kasaan vetäen siemaisi vielä kerran kahvistaan, sujauttaen sitten tupakan suuhunsa, harkiten tarkkaan mitä toiselle voisi oikein vastata, antamatta itseään suoranaisesti ilmi... "No tota, e-en mä silleen", Lawrence yritti änkyttää kaikkea muuta kuin uskottavasti, samaan aikaan jotain hymyn tapaista tavoitellen, joka kuitenkin tuntui muodostavan pelkän epämääräisen irveen hänen kasvoilleen.

Shikamaru hymähti. "Hmm. Mä tunnen sun.. tarkoitan meidänkaltaset. Mä oon pyöriny huumepiireissä siitä lähtien kun isäni alkoi juomaan." hän totesi, ja värähti. Hän ei voinut ajatella isäänsä. "Hänen syystään.. mä aloin käyttämään kamaa. Ja mä pystyn näkemään, että sä käytät kamaa." hän sanoi ja virnisti sitten. "Luuletko, että mulla oli helppoa kotona? No, miten sen nyt ottaa. Iskä raiskaa ja heittää sitten lumihankeen, josta päädyin lastenkotiin josta karkasin. Ja sen jälkeen en ole ollut kunnolla." hän kertoi toiselle pikaisesti elämäntarinansa ja naurahti sitten, sytyttäen kääryleensä, vetäisten henkoset.

"Mä en ole kuten alakoulussa. Jokaisesta asiasta kertomassa rehtorille. Tuskin mä siltä näytänkään." hän sanoi sitten ja naurahti pienesti. "Kuka siis on sun välittäjä?" hän kysyi rennosti toiselta ja kohotti kulmaansa, siemaisten cappuchinoaan, ja samalla piti tupakkaa sormiensa välissä. "Ehkä sama välittäjä." hän sanoi ja kohautti olkiaan sitten ja katseli taas ulos. Ehkä Shikamaru kyseli liikaa. Toinen vaikutti hermostuneelta. "Sä näytät siltä kuin saisit kohta hermoromahduksen." hän tokaisi sitten ja vilkaisi toiseen syrjäsilmällä, valkoisten piilareidensa takaa.

Päässään lävitse kaikkea toisen kertomaa Lawrence kohautti harteitaan ikäänkuin välikommentiksi, harkiten samaan aikaan omia sanomisiaan tarkasti. Ainakin aihepiiri oli ikäänkuin siirtynyt pois hänen alueeltaan, toisen avautuessa omasta lapsuudestaan melko estottomasti, joten ehkä olisi hyvä pysytellä tällä turvallista pysytellä sillä tiellä ja yrittää vaikka udella Shikamarun asioista hieman enemmän... Sillä mitä toinen nyt oli itsestään paljastanut, tämän menneisyys näytti olevan melko rikkinäinen ja sitä luokkaa josta olisi hyvä tietää enemmän ihan jo aivoissa muodostuvan henkilöprofiilinkin kannalta? Menneisyys muokkaa ihmisiä ja Shikillä näytti olevan elämänkerta täynnä tekstiä joka saattaisi selventää tämän avointa asennetta asioihin, kaikesta huolimatta.

Ja ehkä olisi hyvä hommata uusia kontakteja kamanvälityksenkin puolelta, sillä tämä ala ei koskaan seissyt varmalla tasanteella... Mikäli toinen oli niin tietäväinen kuin väitti, saattaisi tämän kanssa ehkä voida kehitellä keskustelun poikasta joka voisi ehkä jopa johtaa johonkin tulevaisuuden kannalta kannattavaan.
"Vai luulet sä voivas lukea mua kuin avointa kirjaa", lawrence hymähti hieman rennommalle vaihteelle kääntäen, valuessaan tuolillansa hieman alemmas ja sormenpäällään kahvikupin reunaa sivellessä. "Mä en ole mitenkään valikoiva, riippuu mille päälle sattuu ja mitä mä haluan, mitä mun tekee mieli... Kaikkea on kuitenki aina saatavilla, korkeintaan yhden puhelinsoiton päässä. Mut entäs sä?"

Mustahiuksinen tutkaili toista, ja pyöritti kielellään hevosenkenkähuulikoruaan. Toinen oli melko.. varovainen sanoissaan, ja katsahti toiseen kun tuo kertoi kamankäytöstään. "Mä käytän periaatteessaa maria. Ja heroiinia suonensisäisesti, melko harvoin käytän nenänkautta heroiinia. Yleensä suonensisäisiä aineita käytän." Hän sanoi ja kohautti olkiaan. "Ja saan yleensä hieman isompia annoksia välittäjältä. Vanha tuttu. Luonto-Visa vinkuu, jos tiedät mitä tarkoitan?" Hän kysyi ja kohotti kulmaansa.



Shiki venytteli sitten, ja tumppasi tupakanlopun tuhkakuppiin ja otti hörppäyksen cappuchinostaan. "Mutta, hhaluaisin tietää enemmän sinusta. Oletko mistäpäin kotoisin?" Hän kysyi ja hymyili pienesti toiselle.



/ inspa vähä hukas, sorry lyhyys 8< /

Lawrence kohotti kulmiaan, toisen kysymyksen sanattomasti sivuuttaen. Edes hänen syntyperänsä ei kenellekkään kuulunut, varsinkin kun oli paljon huvittavampaa kuunnella shikamarun tarinoivan itsestään. hän itse olisi vain päätynyt sopertamaan sormenpäitä yhteen tökkien olevansa tuolta jostain suuren meren takaa ja lähteneensä sieltä kun hommat eivät oikein toimineet, mutta ei... oli parempi vain pysytellä hiljaa.
"joo, kyllä mä tajuan. Miks maksaa jos on tarjota jotain parempaa?" Poika vastasi toisen edelliseen kommenttiin rennosti kulmiaan kohottaen, mutta kuitenkin ehkä aavistuksen verran varautuneesti. Olihan hän itsekkin monet kerrat päätynyt antamaan välittäjän juoksupojille jotain muuta kuin seteleitä, tosin ei koskaan kertaa useammin omantunnon alkaessa painaa lähes joka kerta kun löysi itsensä jonkun vanhan ja ruman vierestä, pieni pussi valkoista jauhetta yöpöydällä palkintona hyvin suoritetusta illasta, yöstä, aamusta... Mihin päivän aikaan puhelin nyt sattui soimaan. Tosin ei hän halunnut sitä aivan yhtä avoimesti myöntää, kuin Shikamaru. Vaikka hän alaikäiseltä teinihuora emolta näyttikin, ei hän halunnut silti muiden tuomitsevän häntä täydellisen ja himoittavan ulkonäön perusteella...

Shikamaru nyökkäsi. "Aivan.. Oikeastaan se oli mun ammatti tuossa vähän aika sitten.." hän sanoi ja katseli sitten pöytäänsä, ja puri huultaan. Okei, ehkä hän ei sanoisi mitään enää. Hän oli sanonut jo liikaa. "Taidan puhua ohi suuni." mustahiuksinen sanoi ja naurahti sitten kevyesti. Ehkä hän pitäisi turpansa kiinni vain. Naputti sitten pitkillä ja laihoilla sormillaan kupin reunaa, siirtäen valkoisten piilareidensa takaa katseen ulos.


Shikamaru värähti sitten, kylmien väreiden väreillessä selkää pitkin. Kaivoi Shiki sitten puhelimensa taskustaan, ja katsahti kelloa siitä. "Pitäis mennä takas kämpille kohta." hän totesi sitten, ja katsahti nopeasti toiseen.

Lawrence hymyili hieman vinosti, otsahiuksiaan hieman sivuun puhaltaen. Vai että toinen oli itseään myynyt ihan ammatinkin puolesta? Kaikenlaista porukkaa sitä tielle osuukin, vaikkei Shikamaru tosiaankaan ollut edes radikaaleimmasta päästä, vaikka melko mielenkiintoisen persoonan omasikin. Poika vaikutti hänen mielestään melko suorapuheiselta ja ehkä aavistuksen verran jopa mukavalta tyypiltä, sellaiselta jonka seurassa saattaisi viihtyä ehkä toisenkin kerran.
"Hm? No mä lähden sitten kai hiipparoimaan toiseen suuntaan jos sulla on jotain menoa, mut oli hauska jutella... Tai mitä toisen asteen ajatusten vaihtoa me nyt tässä sitten ollaankaan harrastettu", Lawrence virnisti Shikamarulle kujeilevasti, ehkä tuttavallisemmin kuin kertaakaan koko pienen tuttavuuden aikana.

Shiki naurahti. "Ei mulla kyllä kiire ole. Mua ei haittaa vaikka tunnilta myöhästynkin. Opet ei jaksa välittää." Hän sanoi ja hymyili sitten. Hän piti toisen hymystä erityisen paljon, mutta hän ei halunnut vaikuttaa liian flirttailevalta. Vinkkasi toiselle sitten silmäänsä ja hörppäsi cappuchinoaan sitten. "Mä välillä innostun kertomaan asioitani liikaa.. Mutta avaudun vain tietyille ihmisille." hän sanoi ja hymyili. "Kaiskista parhaimmille." hän sanoi ja virnisti hieman flirttailevasti toiselle.

"Vai niin", Lawrence tokaisi avoimesti huvittunut ilme kasvoillaan ja tuijotteli tyhjään kahvikuppiinsa. Toisen äänensävy oli kovin mairea ja jotenkin puoleensa vetävävä, mutta Lawrence yritti parhaansa mukaan sivuuttaa sen seikan nojaten kasvot käsiinsä huolettomasti ja onnellisena siitä faktasta että keskustelu oli kokonaan kääntynyt Shikamarun puoleen, joten tunnelma tuntui kevenneen huomattavasti ja kahvin tuoksuinen ilmakin tuntui houkuttelevan hakemaan toisen kupillisen kahvia... Tosin ehkä ei kannattaisi liiotella kalorien kanssa nyt kun paino oli taas kaikkien onneksi hieman pudonnut. "Sulla on näemmä ikävä tapa myös imarrella ihmisiä jotka on vitun persoja kohteliaisuuksille, kuten mä", poika hymähti hiljaa, yrittäen peittää pientä hentoista punaa tuijottelemalla täysin vastakkaiseen suuntaan.

Shikamaru naurahti kevyesti. "No jaa.. Ei se ole tapa.. Kohteliasuuksia kerron erittäin harvoille." Hän sanoi ja hymyili sitten pienesti toiselle, ja näki pienen punaiseen vivahtavan sävyn tuon poskilla, ja hymyili sitten tyytyväisenä. Kyllä hän temput osasi, aika monetkin temput.

Mustahiuksinen rapsutti puoliksi ajeltua päätään ja venytteli sitten autuaasti nälän riuduttamaa kehoaan. Tunsi nivelien loksahtavan paikoilleen, ja irvisti. Toinenkin varmasti kuuli ikävät rusahdukset hänen selästään, ja naurahti. "Kehoani ei ole luotu istumaan paikoillaan." Hän sanoi ja naurahti sitten huolettomasti.