Theodoric Aidan Wernher
Tämä oli taas niitä päiviä, jolloin Aidan olisi toivonut voivansa olla kuka tahansa muu kuin terveydenhoitaja.. Hänen luonaan oli päivän aikana käynyt vain muutama potilas ja hekin vain siitä syystä että saisivat allekirjoitetun luvan liikuntatunnilta päänsäryn tai vatsakivun takia. Aidan ei ollut koskaan pitänyt hiljaisista päivistä mutta onneksi pientä helpotusta miehen mielessä velloneeseen yksinäisyyden tunteeseen toi työpöydän kulmalla sijainnut vanha radio ja raollaan olevasta ikkunasta kantautuva lintujen sirkutus. Mutta siltikin, ne eivät korvanneet toisen ihmisen seuraa.
Aidan vilkaisi oven yläpuolella roikkuvaa kelloa ja huomasi edellisen oppilaan käynnistä kuluneen lähes kaksi tuntia. Vielä puolitoista ja oppilaiden koulupäivä päättyisi. Hiljaa huokaisten terveydenhoitaja laski kynän pois kädestään ja siirsi edessään olleen paperipinon syrjään. Sillä hetkellä hän ei edes voinut kuvitella voivansa keskittyä paperitöihin.
Vaaleita hiuksiaan haroen Aidan kohottautui hitaasti jaloilleen työpöytänsä takaa ja asteli pesualtaan luokse juodakseen kylmää vettä. Ehkä se virkistäisi. Mies oli juuri ehtinyt täyttää mukin ja sulkea hanan, kun ovelta kantautunut koputus sai hänet havahtumaan. Kevyt hymy kohosi Aidanin kasvoille hänen tajuttuaan ettei joutuisi taas pariin minuuttiin olemaan yksin ja huikkasi sitten oven olevan auki ja sen takana olevalle henkilölle luvan tulla sisään.
