Voi olla, että eksyn elämään tai voi olla, että tähän jään

Naten mielenkiinto koko asiaan oli selvästi hävinnyt ja kokonaan. Ruskeahiuksinen huomasi tämän oikein hyvin ja tuhahti, siirtyen sitten takaisin sängyn reunalle. Pieni väsymys sai Ronin pään hieman sekavaksi, eikä hän vieläkään oikein tiennyt mitä ajattelisi tai sanoisi. Kuullessaan mustahiuksisen toteamuksen, tämä ravisti päätään.
"Nii, voihan se olla, jos ei tahdo, ettei itsestään pidetä." Tämä tuhahti ehkä hivenen ärtyneenä. Miten Naten tämän hetkinen käytös saikaan Ronin ärtymään, poika ei vain halunnut näyttää sitä.

Ron huokaisi, kun mustahiuksinen sanoi että tahtoi itsestään pidettävän.
"Näytä se. Onko se niin vaikeeta oikeesti näyttää?" Tämä kysyi ja käänsi kasvonsa Natea kohti. Ruskeahiuksinen kuunteli tuon lausahduksia ja siirtyi jonkin verran taas lähemmäs tuota.
"En mä sitä sano, että sun tarvis muuttua. Saat olla ihan mitä vaa, pidän susta silti." Ron vielä totesi, siirtyessään toisen viereen, jättäen kuitenkin väliin tilaa ja nosti kätensä siirtämään muutaman hiussuortuvan pois Naten kasvoilta.

Nate kertoi olleensa samanlainen, niin pitkään kun muisti. Ron ei todennut tuohon enää kuitenkaan mitään, tuhahti vain. Minkäs sille mahtoi jos tuollainen oli, mutta ainahan sitä voisi yrittää parantaa jollain tapaa. Mustahiuksinen kysyi hymyillen hieman epäröiden, että miten Ron jaksaa tuota.
"Mä en todellakaa tiiä. Enkä tiiä sitäkää, miten sä jaksat tällasta vitun ärsyttävää utelijaa, jota et ees oikeen kunnolla tunne." Poika naurahti ja koukisti polvensa, painaen leukansa niiden päälle.